Hekuman huipulla. Eroottinen sf/f-antologia. (2008), toim. Pasi Karppanen
Tuija Lehtinen: Missä olet, Sara? (2009)
Tuija Lehtinen: Levottomat jalat (2001)
Tuija Lehtinen: Nottingham kesällä kello 6 (1999)
Tuija Lehtinen: sara@crazymail.com (1998)
Stephen King: Auringonlaskun jälkeen (2010)
Eija Reinikainen: Leimatut lapset (2007)
Usein olen hämmästellyt myös koulumaailman ristiriitaisuutta. Puhutaan lapsilähtöisyydestä, mutta jo aivan varhain lapset eritellään ja lajitellaan monin eri mittarein, jotta lopputulos olisi mahdollisimman homogeeninen. Puhutaan luovuudesta lasten kohtaamisessa, mutta opetussuunnitelma on hyvin yksityiskohtainen ja velvoittava. Puhutaan siitä, miten tärkeää opettajan on olla aidosti oma itsensä luokassa. Samalla korostetaan sellaista "ammatillisuutta", johon ei kuulu aito kiintyminen oppilaaseen tai sen osoittaminen. Minuakin on kehotettu jättämään kouluasiat kouluun ja neuvottu pitämään etäisyyttä suhteissani vanhempiin. Kuitenkaan en ole koskaan nähnyt pienintäkään haittaa läheisistä suhteistani oppilaisiin ja heidän vanhempiinsa. Päinvastoin, läheisyydestä olen saanut voimaa ja merkitystä työhöni.Minulla on valtava luottamus lapseen. Hän oppii kyllä, ellemme me opettajat ja kasvattajat vie häneltä oppimisen iloa. Aina on tuntunut ikävältä kuulla, kun opettajat valittavat, että luokka olisi muuten hyvä, mutta kun siellä on se tai tämä ongelmatapaus. Luokka on toki se, mikä se on, ja opettajan tehtävä on luoda juuri sille luokalle sopivat toimintamuodot. Minkäänlainen opetussuunnitelma ei voi, eikä saa mennä lapsen hyvinvoinnin edelle.
Ross W. Greene: Koulun hukkaamat lapset. Opas käytösongelmaisten lasten auttamiseksi
"Kun Crystal oppii, että oikeassa elämässä on sääntöjä, joita on noudatettava ja tapoja, joilla muita ihmisiä on kohdeltava ja että olemassa sellainen sana kuin 'ei', hänellä itsellään ja meillä muilla menee heti paljon paremmin.""Jerry, kuinka monta kertaa joku on sanonut sinulle 'ei' viime viikon aikana?"Herra Armstrong näytti hämmentyneeltä ja mietti sitten kysymystä. "Ei kertaakaan.""Kuinka monta kertaa jouduit ratkaisemaan jonkin ongelman viime viikolla?""Monta kertaa. En ymmärrä, miten tämä liittyy Crystaliin.""Ilmeisesti sanan 'ei' kuuleminen ei olekaan niin yleistä todellisessa elämässä kuin meidät on opetettu uskomaan."
Tuuli Hypén: Nanna
Guillermo del Toro ja Chuck Hogan: Vitsaus (2009)
Kari Uusikylä: Naislahjakkuus (2008)
Philip K. Dick: Tohtori Veriraha (1965)
*****
Yhdessä vaiheessa Likeltä tuli uusi Dick-suomennos noin kerran vuodessa, mutta sitten niiden ilmestyminen lakkasi kuin seinään. Olin jo luopunut toivosta uusien suomennosten suhteen, joten yllätyin iloisesti, kun törmäsin yhtenä päivänä kirjastossa J. Pekka Mäkelän kääntämään Tohtori Verirahaan.
Tarvinneeko kirjasta muuta sanoa, kuin että se on Dickiä. Ehkä sieltä vähän selkeämmästä päästä. Henkilöitä ja tapahtumia voisi kuvitella muistavansa vielä parinkin viikon kuluttua.
Alastair Reynolds: Aurinkojen huone (2008)
****
Reynoldsin tuore suomennos ei yllä aivan Ilmestysten avaruuden kaltaiseen loistokkuuteen, mutta varsin kiehtova Reynoldsin luoma maailmankaikkeus on taas. Nainen nimeltään Abigail Gentian loi itsestään tuhat kloonia kuusi miljoonaa vuotta aiemmin, ja kuusi miljoonaa vuotta nuo kiertolaiset ovat rauhassa tutkineet universumin ihmeellisyyksiä. Sitten joku asettaa väijytyksen sukua vastaan, ja valtaosa klooneista kuolee. Joku tahtoo selvästikin tuhota Gentianin suvun, mutta miksi?
Salman Rushdie: Harun ja tarinoiden meri (1990)
*****
Olipa kerran Alifbayn maassa surullinen kaupunki, kaikista kaupungeista surullisin, niin onnettoman surullinen, että se oli unohtanut nimensä. Se sijaitsi murheellisen meren rannalla, ja meri oli täynnä synkkäkalaa, joka oli niin surkeaa syötävää, että ihmiset röyhtäilivät raskasmielisyyttään, vaikka taivas loisti sinisenä.
Surullisen kaupungin pohjoislaidalla kohosi mahtavia tehtaita, joissa (niin minä olen kuullut) surua suorastaan valmistettiin, pakattiin ja lähetettiin kaikkialle maailmaan, joka ei ikinä näyttänyt saavan siitä kylläkseen. Musta savu tuprusi surutehtaiden piipuista ja kietoi kaupungin vaippaansa kuin murheenviestiin.
Surullisessa kaupungissa asuvat iloinen Harun ja hänen isänsä, tarinankertoja Rashid Khalifa, Juttujen Valtameri, Blaa-Blaan Shaahi. Mutta eräänä päivänä Soraja, Harunin äiti ja Rashidin vaimo, lähtee naapurin tarinoita inhoavan miehen matkaan, ja Rashid Khalifalta ehtyvät tarinat. Harun matkustaa Tarinavirtojen Valtameren ääreen auttamaan isäänsä ja päätyy pelastamaan kokonaisen valtakunnan. Rushdien aikuisten hyllystä löytyvä satu sopii hyvin myös pienemmille lukijoille.
Joe Hill: Bobby Conroy palaa kuolleista ja muita kertomuksia (2005)
****½
Joe Hillin romaanin Sydämen muotoinen rasia jälkeen olin positiivisesti yllättynyt tähän kokoelmaan; ei romaanikaan huono ollut, mutta novellit olivat parempia, muutamat jopa loistavia. Yllättäen olin tyytyväinen myös novellien lopetuksiin, vaikkeivat ne tarjonneetkaan yllättävää paljastusta tai muuta "jännää jujua", jota yleensä (kauhu)novellin lopetukselta vaadin.
Kokoelma sisältää runsaasti viittauksia kirjallisuuteen ja elokuviin: Kuulet heinäsirkan laulavan kertoo Francis Kaystä (huomaa nimikirjaimet!), joka eräänä aamuna herää hyönteisenä ja päätyy mm. syömään isänsä. Abrahamin pojat on tulkinnallinen kertomus Van Helsingistä ja hänen pojistaan, kokoelman niminovellin tapahtumat puolestaan sijoittuvat Kuolleiden aamunkoiton kuvauksiin. Jälkimmäinen ei muuten lainkaan ole kauhunovelli, kuten ei pari muutakaan kokoelman tekstiä.
Ehkäpä toisentyyppisten novellien sirottelemista genrenovellien sekaan voisi myös pitää jonkinlaisena intertekstuaalisuutena: Hillin isä kun on silloin tällöin harrastanut samaa. Viittaussuhdetta vahvistaa se, että novelli Parempi kuin kotona kertoo... baseballista! Oma suosikkini oli Vapaaehtoinen vankeus, jossa päähenkilön autisti-skitsofreenikko-pikkuveli rakentaa pahvisia rakennelmia, joissa lopputulos on paljon enemmän kuin osiensa summa. Novelli on melko kliseinen, mutta osittain ehkä juuri siksi viehättävä. Vahvasti mieleen jäi myös Isäni naamio, jonka tunnelma on kuin David Lynchin elokuvasta.
Marjo Niemi: Miten niin valo (2008)
Marja Peura: Vedenaliset (2008)
Dennis Johnsson: Jeesuksen poika
Stephenie Meyer: Breaking Dawn (2008)
Stephenie Meyer: Epäilys (2007)
Stephenie Meyer: New Moon (2006)
Stephenie Meyer: Twilight (2005)
Leena Parkkinen: Sinun jälkeesi, Max (2009)
Rajaa Alsanea: Riadin tytöt (2005)
Aino Kontula: Reksi on homo ja opettajat hullui! (2006)
Rudy Rucker: Robojen poika (1988)
Rudy Rucker: Software (1982)
Kurt Vonnegut: Titanin seireenit (1959)
Tämän kirjan kaikki henkilöt, paikat ja tapahtumat ovat todellisuudesta. Jotkin vuorosanat ja ajatukset ovat pakosta kirjailijan sepittämiä. Mitään nimiä ei ole muutettu viattomien suojelemiseksi, koska viattomien suojelu kuuluu kaikkivaltiaan Jumalan taivaallisiin rutiinihommiin.
noin sata kappaletta kotimaisia spefi-novelleja vuodelta 2009
Risto Isomäki: Jumalan pikkusormi (2009)
Stephen King: Tapahtumapaikkana Duma Key (2009)
J. Pekka Mäkelä: Karsta (2009)
Jonkun on siivottava sankarien jäljet
Boris Hurtta (toim.): Kultainen naamio. Suomalaiset kauhukirjoittajat lovecraftilaisissa tunnelmissa (1993)
Lise Myhre: Nemi 5 (2009)
Alkaa olla yhä vaikeampi kirjoittaa kommentteja näihin kirjoihin, sillä nykyisin ei aina tunnu laisinkaan siltä että olisin tennyt kaikki stripit itse. Ensimmäisen viidensadan hivakan osasin ulkoa, mutta nyt voin selailla itse piirtämiäni ja kirjoittamiani sivuja - ja ihan vilpittömästi katsoa niitä ilman mitään muistikuvaa siitä, että olisin nähnyt niitä aiemmin.