Elokuvanakin nähty Ystävät hämärän jälkeen on upea kirja. 600-sivuisen teoksen lukemiseen ei kovin kauaa mennyt, mikä ei johtunut niinkään koukuttavasta juonesta kuin yksinkertaisesti hienosta kerronnasta. Kirja ei nähdäkseni ole aivan kauhugenren keskiössä: vampyyrien ja väkivallan lisäksi se sisältää koulukiusatun Oskarin kasvutarinan ja parikin rakkauskertomusta. Itse asiassa en oikein osaa nähdä teosta kauhuna lainkaan, mutta kun sitä kaikkialla sellaiseksi tituleerataan, niin päädyin sen nyt sitten itsekin kauhuksi lokeroimaan.
Ystäväni kritisoi kirjaa inhorealismista ja oli arvioinnissaan aivan oikeassa - itse en vain näe inhorealismia kritisoinnin aiheena. Kehuessaan elokuvaa monitulkintaisuudesta ja hienosta tunnelmasta ystävä oli myös oikeassa, kirjasta nämä elementit puuttuivat, mutten näe sitäkään varsinaisena vikana. Elokuva ja kirja olivat tältä osin erilaiset, mutten osaa niitä pistää paremmuusjärjestykseen. Hienoja teoksia molemmat.
1 kommentti:
Tässä romaanissa pidin juuri tuosta inhorealismista: vampyyritarinat ovat nykyisin liian romantisoituja. - Ehkä Pelevinin romaanissa Viides maailmanvalta esitetyssä salaliittoteoriassa on perää. Vampyyrit hallitsevat maailmaa ja siksi myös viihdekoneistoakin, Hollywoodia etc. - romantisoitu vampyyrimyytti tarjoillaan ihmiskarjalle tarkoituksellisesti.
Lähetä kommentti