Åsa Linderborg: Minua ei omista kukaan (2007)

*****

Loistavaa ruotsalaista arkirealismia Åsa Linderborgin omaelämäkerrallisessa romaanissa.

Hilkka Ravilo: Muovikassimies (2009)

**

Kirja alkaa lupaavasti. Pieni Tarmo-poika on perheen ainoa lapsi, ja naapurin pariskunta toimii melkein toisina vanhempina. Tarmo elää siis varsinaisessa idyllissä, jossa riittää rakastavia aikuisia. Mutta sitten äiti tuo kotiin pikkusiskon lupaamansa pikkuveljen sijaan, eikä uusi pikkusisko tee muuta kuin huutaa yöt ja päivät läpeensä. Äidin kaikki aika menee vauvan hoitamiseen, isä joutuu muuttamaan työpaikalleen, ja naapurin Leallakin on omia kiireitä. Tarmon elämä on keikahtanut päälaelleen, ja hän toivoo vain saavansa äidin takaisin itselleen.

Melko pian aloituksen jälkeen siirrytään aikaan, jolloin Tarmo on nuori aikuinen. Lapsuuden tapahtumat vaikuttavat aikuisen valintoihin, ja Tarmosta tulee muovikassimies: mies, joka siirtyy naisen luota toisen luo vain muovikassillinen omaisuutta mukanaan. Vailla työpaikkaa ja vakinaista asuntoa Tarmo alkaa hankkia elantoa kyseenalaisin keinoin.

Tarina itsessään on hyvä, mutta kirjaa vaivaa julistava sävy. Henkilöiden suihin on laitettu niihin sopimattomia repliikkejä, jotka valistavat lukijaa niin luomuruoasta, uskontohistoriasta kuin naisten asemastakin. Tämän vuoksi teos tuokin mieleen Ravilon esikoisteoksen Kuin kansanlaulu. Sillä erotuksella tosin, että pidin Kansanlaulusta. Se oli kokonaisuudessaan ohjelmallinen naisten oikeuksien puolustaja, kun taas Muovikassimiehessä valistus on yritetty piilottaa repliikkeihin. Ei toimi.

Neil Gaiman: Unohdetut jumalat (2002)

****

Tämä nykyfantasian suurteos on ollut lukulistalla pitkään. Gaimanin tuotanto on minulle muutenkin outoa, kun häpeäkseni en ole saanut luettua edes Sandmaneja... tätä puolustelen kyllä sillä, että kyseiset sarjakuvat ovat kirjastosta jatkuvasti lainassa. Tämän sain nyt sitten vihdoin luetuksi, ja kyllähän se kannatti. Kirjasta on esitetty aika paljon kritiikkiä, mutta itse pidin paljonkin. Yhdelle lukijalle maalaileva tyyli oli tuonut mieleen Stephen Kingin, ja hassua kyllä, sama kirjailija tuli minunkin mieleeni lukiessani. Minulle se kyllä oli yksinomaan positiivinen asia.

Shadow on juuri vapautunut vankilasta, ja aikoo jatkossa vältellä kaikkia hankaluuksia. Kohtalolla tuntuu kuitenkin olevan näppinsä pelissä, ja Shadow löytää itsensä viettämästä kaikkea muuta kuin suunnittelemaansa tasapaksua elämää. Tai ehkäpä kohtalon sijaan näppinsä peliin onkin iskenyt muutama apua tarvitseva jumala. Niin tai näin, Shadow joutuu mukaan taisteluun, jossa ovat vastakkain Amerikan jumalat: siirtolaisten mukanaan tuomat vanhat jumalat ja nykypolven uudet jumalat.

Sitten pieni spoileri, muttei kuitenkaan varsinainen juonipaljastus: Tutun mielestä kirjan lopetus on varsinainen antikliimaksi, joka saa aivan toisenlaista lopetusta odottavan lukijan pettymään. Koska itse osasin tämän keskustelun perusteella sitten odottaa lässähtävää loppua, en pettynyt, ja itse asiassa pidin lopetuksesta. Mielestäni sen voisi nähdä vastavetona vanhalle perinteiselle fantasialle, jossa taisteluilla ja niiden voittamisilla on merkittävä asema. Lopetusta on kylläkin venytetty turhan pitkäksi, sen vuoksi en täysiä pisteitä kirjalle annakaan.

Atorox-novellit 2011

120 novellin urakka on taas ohi, ja aikaa riittää muullekin lukemiselle. Talven aikana lukemiset ovat jääneet taas kovin vähille, mutta novellisuman läpikäynti aukaisi putken niin, että nyt kirjoja on taas alkanut mennä. Atoroxista on siis monenlaista hyötyä :)