Irina Denežkina: Anna mulle! (2002)

**½

Denežkinan novellit kertovat venäläislähiöiden nuorten koruttomasta arjesta. Päihteitä kuluu kokoelman aikana kohtuuttomasti ja seksi kuuluu tietenkin aina nuortenkirjallisuuden aihealueisiin. Novellit muuttuvat alun pitkistä ja realistisista lopun lyhyiksi ja vähemmän realistisiksi. Jotenkin tulee tunne, kuin kirjailija olisi kyllästynyt ja kirjoittanut hutaisten viimeiset novellit - vaikkei novellien järjestys kokoelmassa tietenkään kerro mitään kirjoitusjärjestyksestä. Ensimmäisen, niminovellin kieli tuntuu kömpelöltä, lieneekö syy suomentajassa. Muuten kieli on sujuvaa, mutta tarinat eivät anna juurikaan mitään uutta. Lukemissani arvosteluissa teosta hehkutetaan; onko todella niin, ettei tämänkaltaisia teoksia paljon ole? Nuorten elämää kuvataan kaunistelematta, mistä tulee toki plussaa, kuin myös siitä, että toilailuista kerrotaan melko toteavaan sävyyn moralisoimatta mihinkään suuntaan. Anna mulle! on esikoiskokoelma, ehkä Denežkina seuraavassa parantaa?

Aino Kallas: Lähtevien laivojen kaupunki (1913)

****

Edy Poppy: Anatomia. Monotonia. (2005)

***½

Vår ja Lou eivät halua tottumuksen turruttavan ja turmelevan avioliittoaan. He pelaavat pelejä, ja nyt pelattava peli on seuraavanlainen: jos Vår onnistuu löytämään miehen, johon rakastuu, lupaa Lou jättää rakastajattarensa.

Tunteitaan ei voi arvata ennalta eikä tuskaa järkeillä pois. Ehkä jännittävin peli olisikin se, jossa ollaan uskollisia ja leikitään kaikin tavoin tavallista avioparia?

Pidän Poppyn tyylistä, mutta aina kun kirja on näin täynnä seksiä, tulee tunne, että kirjailija yrittää tarpeettoman tarkoituksellisesti hätkähdyttää. Parisuhteen kuvauksen ohella teos on myös kuvaus kirjoittamisesta: Vår kirjoittaa teosta nimeltä Anatomia. Monotonia. Kirja tuntuu myös enemmän tai vähemmän kertovan Poppyn omasta elämästä, ja lukiessa tuleekin etsimättä mieleen Anja Kaurasen Kiinalainen kesä.

Alastair Reynolds: Jäänpuskijat (2005)

*****

Reynoldsin teokset ovat aina vain yhtä hyviä. Aivan aluksi tuli ikävä Ilmestysten avaruudesta alkaneen avaruusoopperan universumia, mutta ei tämä toisenlainenkaan sen huonompi ollut.

Teokselle nimensä antaneet jäänpuskijat työskentelevät avaruudessa ohjaten energianlähteenä käytettäviä komeettoja kohti maata. Tapahtumat lähtevät käyntiin, kun Saturnuksen kuu Janus yhtäkkiä irrottautuu radaltaan ja ampaisee kohti kaukaista aurinkokuntaa. Janus ei ole koskaan ollutkaan luonnollinen taivaankappale vaan jonkinlainen kone. Lähistöllä olevan Kivisirkka-aluksen työntekijät värvätään lähtemään Januksen perään ja keräämään siitä tietoja. Matka jatkuu pidempään, kuin alunperin oli tarkoitus. Kivisirkan asukkaiden on opittava tulemaan toimeen täysin uudenlaisissa olosuhteissa.

Jäänpuskijat muistuttaa lukijaa ikävistä asioista: Vallanpitäjät osaavat olla häikäilemättömiä, ja muutama ihmiselämä on kelpoa kauppatavaraa. Kostonhimo ja katkeruus voivat elää vuosikymmeniä myrkyttäen niin kokijansa kuin kohteenkin elämän.

Joe Hill: Sydämen muotoinen rasia (2007)

***½

Judas Coyne, Jude, on keski-ikäistyvä death-metal muusikko, jonka keräilyharrastuksiin kuuluu makaaberi esinekokoelma ja parikymppiset goottitytöt. Tytöt hän nimeää heidän kotiosavaltionsa mukaan, sen henkilökohtaisemmat asiat häntä eivät kiinnosta. Mutta kun Jude saa uuden esineen kokoelmaansa - kuolleen miehen puvun sydämen muotoisessa rasiassa - alkavat ongelmat.  Kun kuolleet vetävät eläviä alaspäin, Jude yrittää räpiköidä pinnalle uusimman valloituksensa Georgian kanssa. Yhteiset kauhun hetket avaavat tien syvemmälle suhteelle, ja ennen kuin kirja päättyy, on Georgiasta tullut Marybeth.

Hillillä on taakkanaan melkoinen sukurasite: Stephen Kingin pojalla lienee hurjat paineet aloittelevana kauhukirjailijana. Koska Hillin perhesuhteet olivat selvillä kirjaa aloittaessani, ei vertailuja voinut olla tekemättä. Ja kun yhtäläisyyksiä hakemalla haki, niin kyllähän niitä myös löytyi, ja olin havaitsevinani selviä tyylillisiä yhteyksiä. Aivan Kingin tasolle Hill ei (vielä) yllä. Kirja alkaa lupaavasti, mutta latistuu pian hyvin perinteiseksi kauhukertomukseksi. Ei tämä huono kuitenkaan ollut, ja uskaltaisin odottaa jatkossa parempaa.

Ralf König: Vapautunut mies (1987)

*****

Saksan homopiireissä tapahtuu: Jumalaisen komean Axelin naisystävä Doro on potkaissut miehen pellolle, ja surun murtama Axel alkaa liikkua homopiireissä. Mutta oih ja voih, tiukkapeppuinen Axel on vannoutunut hetero! Vai onko sittenkään? Ehkäpä miehen sisällä elävä pieni bi-seksuaali voisi tehdä jonkun homomiehen ikionnelliseksi...