Kassandra Block: Viimeinen ruusu (2009)

***½

Blockin dekkareiden kirjalliset ansiot eivät ole ehkä järin suuret, mutta ne tarjoavat viihdyttävän ja erikoisenkin lukukokemuksen. Saksalainen yksityisetsivä Renate Kress seikkailee rikollisten ja naisten parissa. Hurjimmat kohtaukset eivät liitykään takaa-ajoihin vaan naisten välisiin seksikohtauksiin. Toisinaan tietoiskumaiset kohdat seksuaalivähemmistöistä tai muista "toisista" tuntuvat päälleliimatuilta, onneksi niitä ei kuitenkaan ole paljon.

Blockin toisessa kirjassa Renate tutkii saksanturkkilaisen nuoren naisen katoamista. Haastatellessaan naisen ystäviä ja sukulaisia Renate tutustuu islamiin ja saksanturkkilaiseen elämäntapaan. Epäuskottavalta tuntuu, että etsivälle tulevat monet islamilaiseen kulttuuriin kuuluvat piirteet täysin uusina asioina. 

Pienistä kömpelyyksistä huolimatta odotan innolla sarjan kolmatta teosta, jossa Renate lähtee Suomaan etsimään juuriaan.

Iain M. Banks: Algebraisti (2004)

***

Luin kirjaa reippaasti yli kuukauden. Juonen täytyy olla kohtuullisen hyvä, jotta sitä jaksaa seurata niinkin pitkään. Toisaalta, jos se olisi ollut parempi, olisin tehnyt muita hommia kun olisin lukemiselta ehtinyt, nyt luin kun ehdin muilta hommilta.

Fassin Taak saa tehtäväkseen etsiä koodin, jonka avulla voitaisiin selvittää salaisten madonreikien sijainti. Jotenkin kummasti tämän ei-niin-monivaiheisen etsintäretken kuvaukseen on onnistuttu käyttämään 700 sivua... Kirja on oikeastaan aika tyypillistä Banksia: hyvin kirjoitettu, mutta juonesta ei muista mitään muutaman viikon jälkeen. 

Aiskhylos: Oresteia; Agamemnon, Hautauhrin tuojat, Eumenidit (400-luvulla eaa.)

****

Arne Dahlin Eurooppa Bluesissa viittailtiin ahkeraan tähän tunnettuun antiikin draamaan, joten päätin sitä lukiessani etsiä näytelmän käsiini. Aikaa lukemiselle oli vähän, ja ohuen trilogian lukemiseen meni aikaa yli kuukausi. 

Näytelmät eivät ylensääkään ole niitä kaikkein helpoimpia luettavia, eivätkä varsinkaan kaksi ja puoli tuhatta vuotta sitten kirjoitetut. Huomasin, että parhaiten lukemansa ymmärsi, kun teosta sai joskus kaikessa rauhassa tavata ääneen. Yleensä luin näytelmää bussissa työpäivän jälkeen: tunnin kestävällä matkalla luin ensin pari sivua ja otin sitten kunnon torkut, kun silmät alkoivat väkisin painua kiinni.

Huonoksi näytelmää ei kuitenkaan voi haukkua, eikä lukukokemukseni aivan täysin tylsä ollut. Toisinaan tapahtumat kävivät varsin kiinnostaviksikin. Ystäväni totesi aikoinaan järkyttyneensä näytelmän naiskäsityksestä. Itse en oikein siihen kyennyt: antiikin Kreikka tuntuu olevan niin kaukainen, etten oikein osaa verrata sen ajan arvoja ja moraalia nykyiseen.