Johanna Sinisalo: Enkelten verta (2011)

****

Pidän huomattavasti enemmän Sinisalon novellituotannosta, ja romaanit ovatkin enimmäkseen olleet sellaista "ihan hyvä, mutta..." -materiaalia minun makuuni. Suosikkini on ollut Sinisalon esikoisromaani Ennen päivänlaskua ei voi, ja nyt voin ilokseni todeta, että Enkelten verta nousee kyllä sen rinnalle toiseksi suosikiksi.

Mehiläisiä kasvattava Orvo on menettänyt niin vaimonsa kuin poikansakin. Jo vuosia sitten toisen miehen matkaan lähtenyt Marja-Terttu ei Orvoa juuri sureta, mutta Eero-pojan kuolema satuttaa sitäkin enemmän. Perheenjäsenten lisäksi Orvo kohtaa vielä kolmannenkin menetyksen, kun mehiläispesät alkavat tyhjentyä yksi kerrallaan - eivätkä vain Orvon pesät, vaan mehiläisten katoamisia aletaan raportoida ympäri maailmaa. Mehiläisillä on teoksessa kaksoisfunktio: mehiläisten katoamisen aiheuttaman ympäristökatastrofin lisäksi Sinisalo hyödyntää niiden mytologista roolia kahden maailman kulkijana.

Orvoon fokalisoituvaa kerrontaa katkovat Eeron kirjoittamat blogimerkinnät kommentteineen. Blogimerkintöjen kautta Orvo oppii tuntimaan pojastaan uuden, vieraan puolen. Blogeja on kaksi, ja vaikka molemmat keskittyvät eläinten oikeuksiin, on uudempi niistä sanankäänteiltään ja ajatuksiltaan huomattavasti radikaalimpi. Oliko jommankumman blogin takana "todellisempi" Eero, vai voiko kirjoittajan olemusta ylipäätään etsiä hänen teksteistään? Netti-identiteettejä ei kirjassa pohdita, mutta se herättää helposti niihin liittyviä sivupohdintoja.

Blogitekstien tehtävänä on myös antaa tietoa mm. lihan tehotuotannosta, eräänlaista infodumppia siis. Hesarin arvostelussa todetaankin, että "romaani luennoi liikaa". Itse en kuitenkaan näihin informaatiopätkiin tympääntynyt, koska blogimerkintöjen kärjekkyys ja provosoiva luonne veivät niiltä "luentomaisuutta". Kokonaisuuden kruunasivat kommentit, joissa oli taitavasti jäljitelty keskustelupalstojen yleistä tasoa. Loppukäänteiden avulla oli myös vältetty se moralistisuus, jota pelkäsin koko ajan ja joka tällaisia aiheita käsitteleviä teoksia helposti vaivaa.

Kaiken kaikkiaan kirja rakentaa Sinisalolle tyypillistä pessimististä ihmiskuvaa ja muistuttaa siitä, että asiat ovat jo nyt huonosti - huomenna todennäköisesti vielä huonommin.

Hannu Rajaniemi: Kvanttivaras (2010)

***

Rajaniemen Kvanttivarasta hypetettiin ilmestymisensä jälkeen niin paljon, että odotukset olivat todella korkealla. Liian korkealla - kuten yleensäkin. Hypetys ei tietenkään ole Rajaniemen vika, eikä teosta voi moittia vain siksi, ettei se pystynyt täyttämään ylisuuria odotuksia. Juoni itsessään oli melko tavanomainen, ja Kvanttivarkaan ehdoton vahvuus onkin sen luoma tulevaisuuden maailma. Teoksessa esitelty teknologia on niin kehittynyttä, että se nykyihmisen silmiin vaikuttaa lähes taikuudelta. Se laittaa myös miettimään, missä määrin tällaisessa maailmassa elävät ihmiset ovat enää samanlaisia kuin me.

Tapahtumat lähtevät käyntiin, kun mestarivaras Jean le Flambeur tullaan pelastamaan Sobornostin dilemmavankilasta. Flambeurin vapaudelle on kuitenkin ehto, hänen on suoritettava vapauttajansa, Mieli-nimisen naisen hänelle antama tehtävä. Tehtävänanto vie hänet Marsiin, Oublietten vaeltavaan kaupunkiin. Marsissa käytettävä teknologia, kuten gevulotin kautta jaettavat yhteismuistot, ovat vieraita myös Flambeurille, ja tätä kautta mahdollistuu edes hiukan yksityiskohtaisempi ideoiden esittely lukijalle.

Infodumppiin kirja ei kuitenkaan sorru, ja Flambeurin kautta tapahtuva esittelykin jää niin vähäiseksi, että päävastuu asioiden ymmärtämisestä jää lukijalle. Alussa tämä aiheuttaa hämmennystä ja sekavuuden tunnetta, mutta tarinan edetessä termit tulevat tutuiksi ja ilmiöt saavat jonkinlaisen hahmon lukijan mielessä - mahdollisesti erilaisen eri lukijoilla.

Vaikka teoksessa oli paljon hyvää, jokin sen lukemisessa takkusi, ja sainkin kehitettyä lukemisesta useamman viikon mittaisen urakan. Jatko-osat tulevat varmastikin luetuksi, mutta erityisen suurella innolla en niitä odota. Luin Kvanttivarkaan osana scifihaastetta (jonka kanssa alkaa tulla aikamoinen kiire...) sijoittaen sen kategoriaan "aikuisten science fiction".