tag:blogger.com,1999:blog-13725393805509718612024-03-13T06:07:48.251-07:00nadjan kirjastoELI LUKEMANI KIRJATnadjahttp://www.blogger.com/profile/01286298657534685855noreply@blogger.comBlogger186125tag:blogger.com,1999:blog-1372539380550971861.post-80928031969101732752013-07-02T15:21:00.001-07:002013-07-02T15:21:22.018-07:00Alastair Reynolds: Muistoissa sininen Maa (2012)***½<br />
<br />
<i>Muistoissa sininen Maa</i> aloittaa Reynoldsin uuden sarjan <i>Poseidonin lapset</i>. Reynoldsin teosten ihmiskuvaus ei ole koskaan ollut erityisen moniulotteista, mutta huikaisevien maailmojen hohteessa se ei ole haitannut. Nyt kun tapahtumat sijoittuvat lähitulevaisuuteen, 2100-luvulle, ja tapahtumapaikkoina ovat Maa, Kuu ja Mars, on lopputulos hiukan laimea. Jatko-osien on kuitenkin tarkoitus kattaa 11 000 vuotta ihmiskunnan tulevaisuutta, joten odotan menon paranevan jatkossa.<br />
<br />
Avausteos kertoo afrikkalaisen bisnessuku Akinyan sisaruksista Sundaysta ja Geoffreysta. Sisarukset eivät ole kiinnostuneet talouselämästä, mikä ajaa heidät törmäyskurssille serkkujensa kanssa. Sunday työskentelee Kuussa taiteilijana, ja Geoffrey yrittää saada täydellisen yhteyden elefantteihin. Kun sisarusten isoäiti, suvun matriarkka, kuolee, Geoffrey saa serkuiltaan toimeksiannon käydä tyhjentämässä isoäidin tallelokero Kuussa. Tästä alkaa (vähemmän) vauhdikas tapahtumasarja, joka alkoi käydä kiinnostavaksi n. sivun 500 kohdalla. Teosta olisikin voinut tiivistää rankalla kädellä. <br />
<br />
Vaikka yksittäiset henkilöt eivät suurta innostusta herätäkään, on Reynolds luonut taas kiinnostavia ryhmiä. Maan ihmiset jakautuvat Yhdistyneisiin mannerkansakuntiin ja Yhdistyneisiin vesikansakuntiin. Merenalaisissa kaupungeissa asuu ihmisiä, jotka ovat sopeuttaneet itsensä erilaisin muutoksin vesielämään. Vesikansakunnat rahoittavat panspermiaa kannattavia paneja:<br />
<br />
<blockquote>Panien mielestä ihmislajilla on velvollisuus, moraalinen velvoite auttaa elävien organismien leviämistä ja kukoistamista ulkoavaruudessa. Kaikkien elävien organismien - ei vain niiden harvojen, joita sattumalta <i>haluamme</i> viedä mukanamme, koska ne sattuvat soveltumaan tämänhetkisiin tarpeisiimme.</blockquote><br />
Onkin kiintoisaa nähdä, millainen kehityskaari näille ryhmille jatko-osissa luodaan.nadjahttp://www.blogger.com/profile/01286298657534685855noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-1372539380550971861.post-79573697369100523642013-07-02T14:11:00.002-07:002013-07-02T14:18:29.530-07:00Suzanne Collins: Ylismaan Gregor (2003)***½<br />
<br />
Luettuani <i>Nälkäpeli</i>-trilogian sain oppilaaltani lainaksi Collinsin toisen sarjan avausteoksen. <i>Alismaa</i>-sarja on vanhempaa tuotantoa, mutta sitä on alettu suomentaa vasta nyt kirjailijan jättimenestyksen myötä. <i>Nälkäpelin</i> tasolle <i>Ylismaan Gregor</i> ei ylläkään, mutta kyllä sen aivan mielikseen luki. Sarja on suunnattu nuoremmille lukijoille, ja sitä voisi hyvin suositella alakouluikäisille. Vaikka aiheet ja tapahtumat ovat ajoittain synkkiä, on niitä käsitelty lapsille sopivalla tavalla.<br />
<br />
Päähenkilö, 11-vuotias Gregor, asuu kolmin äitinsä ja 2-vuotiaan pikkusiskonsa Bootsin kanssa. Gregorin isä on kadonnut mystisesti muutama vuosi sitten. Kun Gregor eräänä päivänä seuraa pyykkihuoneen ilmanvaihtoaukosta pudonnutta pikkusiskoaan, hän päätyy kaupungin alla sijaitsevaan Alismaahan ja saa tilaisuuden pelastaa isänsä. Alismaalaiset pitävät Gregoria vanhojen kirjoitusten ennustamana pelastajana, mutta Gregorilla itsellään on suuret epäilykset sankaruudestaan. <br />
<br />
Vaikka Gregor on teoksen nimihenkilö, on pikkusisko Bootsilla myös varsin tärkeä rooli kirjassa. 2-vuotiaan sijoittaminen keskeiseksi toimijaksi on sen verran persoonallinen ratkaisu, että jatko-osat täytynee lukea jo ihan senkin vuoksi. nadjahttp://www.blogger.com/profile/01286298657534685855noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-1372539380550971861.post-83982068389227388052013-07-02T13:51:00.001-07:002013-07-02T13:51:29.033-07:00Maarit Verronen: Vanhat kuviot (2012)***½<br />
<br />
Verrosen uusin kokoelma jakautuu kolmeen osaan: <i>Piiloutujat</i>, <i>Vastustajat</i> ja <i>Lähtijät</i>. Varsinkin ensimmäisen osan tekstit ovat variointia yhdestä ja samasta teemasta. Oiva esimerkki siitä, kuinka kokoelma todellakin on kokonaisteos: itsenäisesti luettuna novellit eivät oikein toimi, vaan ne saavat tehonsa toistosta. Tekstit tukevat toisiaan.<br />
<br />
Pidin kokoelmasta, mutta jotakin perin ärsyttävää siinä oli. On hyvä, kun teoksella on jotakin sanottavaa. Mielestäni sanomisen tarve ei kuitenkaan saisi ohittaa täysin kirjallisia arvoja. (Tai ehkä Atorox-esiraatilaisuus vain on pehmittänyt pääni niin, etten ymmärrä enää kuin selkeitä, lineaarisen draaman kaaren sisältäviä <b>tarinoita</b>.)nadjahttp://www.blogger.com/profile/01286298657534685855noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-1372539380550971861.post-17790314566258869182013-07-02T13:30:00.000-07:002013-07-02T13:30:20.571-07:00Jan Salminen: Äidinmaa (2012)***<br />
<br />
Salmisen teos sijoittuu naisten hallitsemaan Äidinmaahan, jota muinoin kutsuttiin Suomeksi. Naiset elävät polygamisina perhekuntina, <i>koiraat</i> on ajettu kaupunkien laidoille suorittamaan vähempiarvoisia työtehtäviä. Vakaata yhteiskuntarauhaa rikkovat pariseksuaalit, jotka haluavat elää kahden naisen liitoissa, eivätkä suostu enää pysymään kaapissa perverssien taipumustensa kanssa. <br />
<br />
<i>Äidinmaa</i> on edeltäjäänsä, Gerd Brantenbergin <a href="http://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%253Aateos_2527">Egalian tyttäriä</a> kehittyneempi: se ei tyydy vain keikauttamaan perinteisiä sukupuolirooleja toisinpäin. Salmisen teoksessa naiset eivät oikeastaan ole voittajia. Vanhojen normien kumoaminen on johtanut uusiin, entistä tiukempiin normeihin. Naiset rajoittajat toisia naisia, kuten he ovat aina tehneet. <br />
<br />
En lopultakaan päässyt aivan perille, haluaako Salminen sanoa jotain erityistä naisista, miehistä ja heidän välisistään (valta)suhteista. Ehkä teoksen päätarkoitus oli kertoa, kuten Erkki Kanerva <a href="http://www.ts.fi/kulttuuri/kirjat/353593/Valtasuhteet+nyrjahtavat">kirjoittaa Turun Sanomissa</a>, että me itse luomme tulevaisuutemme. Näin yhteiskunnalliselta teokselta olisin odottanut jotakin lopullista ratkaisua, kaiken yhteen nitovaa teesiä, mutta sellaista en saanut. nadjahttp://www.blogger.com/profile/01286298657534685855noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-1372539380550971861.post-27088763081340590462013-07-02T12:54:00.001-07:002013-07-02T12:54:52.326-07:00Suzanne Collins: Nälkäpeli (2008), Vihan liekit (2009), Matkijanärhi (2010)****½<br />
<br />
Collinsin <i>Nälkäpeli</i>-trilogia lienee teineille <i>Twilightiakin</i> tutumpi, koska <i>Nälkäpeliä</i> lukevat (tai katsovat) myös pojat. Olin taannoin kuuntelemassa paneelikeskustelua, jossa pohdittiin päähenkilön sukupuolen merkitystä lukijalle. Yleisestihän on niin, että pojat eivät juurikaan koske kirjoihin, joiden päätoimijana on tyttö/nainen. Collinsin sankaritar Katniss Everdeen tuntuu kuitenkin rikkoneen nämä rajat uhmakkaalla rohkeudellaan. <br />
<br />
Tapahtumat sijoittuvat luonnonkatastrofin jälkeiseen Panemiin, entiseen Pohjois-Amerikkaan. Panem on jaettu 13:een vyöhykkeeseen ja pääkaupunki Capitoliin, joka hyödyntää vyöhykkeiden resursseja. Muistutuksena vanhasta kapinasta, jossa vyöhykkkeet nousivat vaatimaan oikeuksiaan, Capitol järjestää vuosittaisen Nälkäpelin. Pelissä kaksi nuorta kultakin vyöhykkeeltä taistelevat kuolemaan asti, kunnes jäljellä on vain yksi pelaaja. Trilogia seuraa Katnissin vaiheita Nälkäpelistä uuden kapinan johtajaksi.<br />
<br />
Dystopiat ovat nuortenkirjallisuuden uusin buumi, eikä ihmekään. Aikuisten hallitsemassa maailmassa teosten diktatuuriset hallinnot on helppo tuntea tutuiksi, ja diktatuuria hajottamaan lähtevä sankari(tar) on monelle nuorelle miellyttävä samastumisen kohde. nadjahttp://www.blogger.com/profile/01286298657534685855noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-1372539380550971861.post-79695741121711595282013-07-02T12:11:00.001-07:002013-07-02T12:11:40.658-07:00Anne Leinonen: Viivamaalari (2013)***½<br />
<br />
<i>Viivamaalarin</i> alkuasetelma on yhdistelmä uuskummaa ja kevyttä dystopiaa. Teoksen maailmassa ihmisille osoitetaan niin työpaikkoja, asuntoja kuin perheitäkin. <i>Viivamaalarin</i> päähenkilö, Mia, saa hoitaakseen käsitetaiteilijan työn. Uusi työ tuntuu hankalalta, ja lisäksi päänvaivaa aiheuttaa myös hänen kotitalonsa pihapuu, joka on yhtäkkiä kadonnut olemattomiin. Jotta Mia oppisi uuden työnsä, hän lyöttäytyy yhteen Ursulan kanssa. Ursula on vähäpuheinen nainen, joka maalaa maahan päämäärätietoisesti valkeaa viivaa, kilometri toisensa jälkeen.<br />
<br />
Kerrontaa tauottavat vaihtelevin kertojaäänin varustetut "väliluvut", joiden merkitys ei vielä lukemishetkellä avaudu. Teos rakentuu muutenkin paljastusten varaan. Lopun yllätyskäänne saattaa tapahtumat aivan uuteen valoon, ja jopa genre tuntuu vaihtuvan. Itseäni käänne ei täysin miellyttänyt, mutta ainakaan en voi väittää, että loppuratkaisu olisi ollut ennalta arvattava. (Eikä voi kyllä kukaan muukaan.) <br />
<br />
P.S. Kirja sisältää viittauksen Leinosen <i>Vieraan taivaan alle</i> -novelliin, joka on ilmestynyt URS-antologiassa <a href="http://www.urs.fi/index.php?c=pub#maailmanloppu">Maailmanopun kirjasto</a>. <br />
<br />
nadjahttp://www.blogger.com/profile/01286298657534685855noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-1372539380550971861.post-66517464563056026912013-07-02T11:44:00.003-07:002013-07-02T11:44:59.533-07:00Dan Simmons: Hyperionin tuho (1990)****<br />
<br />
Edellisessä postauksessani lupasin lukea <i>Hyperionin</i> jatko-osat tänä vuonna. Tämän yhden osan sainkin luettua heti ensimmäisen perään, mutta blogin päivittäminen on jäänyt moneksi kuukaudeksi. Syytän työkiireitä. Laiska päivittäminen johtaa valitettavasti siihen, että olen unohtanut jo monta asiaa kirjasta. Teos on paksu, siinä on monta henkilöhahmoa ja siinä sattuu ja tapahtuu kaikenlaista; pienen osan saatan vielä muistaa. <br />
<br />
Sarjan ensimmäisessä osassa tutuiksi tulleet pyhiinvaeltajat ovat päässeet perille. Muutamakin heistä kohtaa Lepinkäisen ja päätyy suuren piikkipuuhun kitumaan. Mutta mikä tai kuka Lepinkäinen oikeastaan on, ja mitä ovat mystiset aikahaudat, jotka vaeltavat tulevaisuudesta kohti nykyhetkeä? <br />
<br />
Teos kuvaa vuorotellen pyhiinvaeltajien vaiheita ja Hegemonian presidentin Meina Gladstonen päätöksentekoa vaikeiden valintojen edessä. Hegemonia on ajautumassa sotaan Hyljittyjen kanssa, ja ratkaisut ovat Gladstonen käsissä. Käy kuitenkin ilmi, ettei monikaan asia ole aivan sitä, miltä näyttää. nadjahttp://www.blogger.com/profile/01286298657534685855noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-1372539380550971861.post-42373348353016455602013-01-02T14:26:00.001-08:002013-01-02T14:26:36.148-08:00Dan Simmons: Hyperion (1989)****<br />
<br />
<i>Hyperion</i> kertoo seitsemästä pyhiinvaeltajasta, jotka ovat matkalla kohtaamaan Lepinkäistä, myyttistä Kivun herraa. Kehyskertomuksessa tapahtumat etenevät verkkaisesti: teoksen alussa matkalaiset lähtevät kohti Hyperion-planeettaa, lopussa he saapuvat planeetalle saavuttamatta kuitenkaan matkansa lopullista päämäärää. Teos rakentuukin varsinaisesti matkalaisten kertomuksista, joissa he kukin vuorollaan valottavat syitä mukana ololleen.<br />
<br />
Hyperionin Aikahaudoissa elävä Lepinkäinen on lähes yliluonnollisilla voimilla varustettu teräksinen tappokone, jolle on perustettu oma kirkkokin. Matkalaisten tarinat rakentavat palapelin tavoin kuvaa sekä Lepinkäisestä että Simmonsin luomasta huikeasta tulevaisuuden maailmasta. <br />
<br />
Alkusivuilla lukeminen uhkasi loppua alkuunsa koukeroisen ja vaikeaselkoisen tyylin vuoksi, mutta kohta joko tyyli muuttui tai sitten totuin siihen. Joka tapauksessa pyhiinvaeltajien kertomukset tempaisivat mukaansa. Erityisen mieleenpainuva oli ensimmäinen, isä Lenar Hoytin tarina isä Duréesta ja ristinmuotoisista. <br />
<br />
<i>Hyperion</i> jäi viimeiseksi kirjakseni scifi-haasteessa, jota en valitettavasti saanut urakoitua loppuun. Ensi vuodelle voisin asettaa tavoitteeksi lukea Hyperionin jatko-osat nyt, kun ensimmäinen on vielä suhteellisen tuoreessa muistissa. <br />
<br />
nadjahttp://www.blogger.com/profile/01286298657534685855noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-1372539380550971861.post-18568231884162015882013-01-02T13:53:00.001-08:002013-01-02T13:53:44.542-08:00Brian Aldiss: Pimeät valovuodet (1964)***½<br />
<br />
Luin Aldissin <i>Pimeät valovuodet</i> ensimmäisen kerran vuosia sitten, ja silloin se teki suuren vaikutuksen. Nyt, luettuani scifiä huomattavasti enemmän, se teki edelleen suuren vaikutuksen vanhahtavuudestaan huolimatta. Teos on oikeastaan aika klassinen tarina kahden lajin, ihmisten ja utodien, kohtaamisesta. Kun ihminen kohtaa jotakin, mitä se ei pysty ymmärtämään, ei jälki ole kaunista. Analogiaa rotuerotteluun on vaikea välttää ja teemaa on sittemmin varioitu useita kertoja, mutta teoksen syntyajankohtana oivallus lienee ollut kohtuullisen tuore. Luin teoksen osana scifi-haastetta (avaruusolennot).nadjahttp://www.blogger.com/profile/01286298657534685855noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-1372539380550971861.post-9789003603883974872012-11-01T08:20:00.000-07:002012-11-01T08:20:24.118-07:00Pasi Ilmari Jääskeläinen: Harjukaupungin salakäytävät (2010)****<br />
<br />
Kustantaja Olli Suominen elää tyytyväisenä <i>hitaan jatkumohakuisuuden</i> täyttämää elämäänsä: <br />
<br />
<blockquote><i>Kustantaja Olli Suominen matkusteli paljon työssään ja tapasi kaikkialla naisia. Monet heistä tarjosivat itseään hänelle. Hän ei kuitenkaan tuntenut kiusausta ryhtyä eroottisiin seikkailuihin. Itse asiassa häntä ahdisti ajatus, että hänen pitäisi perehtyä vieraaseen kehoon ja kohdata kaikki siihen sisältyvät erityispiirteet, epätäydellisyydet ja normipoikkeamat. Hän kohdisti seksuaaliset päiväunensa aina vaimonsa vartaloon, jonka oli oppinut tuntemaan läpikotaisin ja joka siksi oli kokemuksena miellyttävän selkeä.</i></blockquote><br />
Ollilla ei ole juurikaan aikaa Aino-vaimolle ja pojalle, mutta arki rullaa tuttuun, tavalliseen tapaansa. Kunnes sitten esiin putkahtaa nimi menneisyydestä: Kerttu Kara, Ollin nuoruuden rakastettu. Olli tuntee yhä vetoa Kerttuun, mutta onnistuisi ehkä välttymään houkutukselta, ellei häntä suorastaan pakotettaisi romanssiin Kertun kanssa. Kertun kanssa vietetty aika on - vastakohtana hitaalle jatkumohakuisuudelle - täydellisen <i>cinemaattista</i>. <br />
<br />
Ollin ja Kertun historiasta löytyy rakkauden lisäksi myös huonoja muistoja, jotakin pahaa, jota Olli ei halua muistella. Siihen liittyät myös Harjukaupungin salakäytävät, joissa Olli vieraili lapsena Blomroosien sisarusten kanssa, ja niitäkään Olli ei halua muistaa. Salaisuus paljastuu lukijalle pala kerrallaan, mikä asettaa kirjalle kovan vaatimuksen. Mielikuvituksella varustettu lukija rakentaa vihjeistä jotakin niin kammottavaa, ettei oikein mikään kykene vastaamaan sitä mielikuvaa. Vaikka Kertun historia paljastuukin varsin surulliseksi ja julmaksi, se tuntuu kuitenkin vähän laimealta odotuksiin nähden.<br />
<br />
Jääskeläinen on kirjoittanut tarinalle kaksi loppua, eikä lukija voi kirjaan tarttuessaan tietää, kumman lopun tulee lukemaan. Itse luin blancin, hidasta jatkumohakuisuutta edustavan lopetuksen. Liekö johtunut siitä, että luin sen ensin, mutta huomasin pitäväni siitä enemmän kuin dramaattisemmasta, cinemaattisuutta edustavasta rougesta, jonka luin Atenan verkkosivuilta. Sen verran Kerttu Karan kirjoitukset cinemaattisuudesta vaikuttivat, että jäin pohtimaan, mitä tämä mieltymykseni maanläheisempään lopetukseen kertoo persoonastani. nadjahttp://www.blogger.com/profile/01286298657534685855noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-1372539380550971861.post-42086856834377024792012-10-18T04:25:00.001-07:002013-01-02T14:30:10.459-08:00Johanna Sinisalo: Enkelten verta (2011)****<br />
<br />
Pidän huomattavasti enemmän Sinisalon novellituotannosta, ja romaanit ovatkin enimmäkseen olleet sellaista "ihan hyvä, mutta..." -materiaalia minun makuuni. Suosikkini on ollut Sinisalon esikoisromaani <i>Ennen päivänlaskua ei voi</i>, ja nyt voin ilokseni todeta, että <i>Enkelten verta</i> nousee kyllä sen rinnalle toiseksi suosikiksi. <br />
<br />
Mehiläisiä kasvattava Orvo on menettänyt niin vaimonsa kuin poikansakin. Jo vuosia sitten toisen miehen matkaan lähtenyt Marja-Terttu ei Orvoa juuri sureta, mutta Eero-pojan kuolema satuttaa sitäkin enemmän. Perheenjäsenten lisäksi Orvo kohtaa vielä kolmannenkin menetyksen, kun mehiläispesät alkavat tyhjentyä yksi kerrallaan - eivätkä vain Orvon pesät, vaan mehiläisten katoamisia aletaan raportoida ympäri maailmaa. Mehiläisillä on teoksessa kaksoisfunktio: mehiläisten katoamisen aiheuttaman ympäristökatastrofin lisäksi Sinisalo hyödyntää niiden mytologista roolia kahden maailman kulkijana. <br />
<br />
Orvoon fokalisoituvaa kerrontaa katkovat Eeron kirjoittamat blogimerkinnät kommentteineen. Blogimerkintöjen kautta Orvo oppii tuntimaan pojastaan uuden, vieraan puolen. Blogeja on kaksi, ja vaikka molemmat keskittyvät eläinten oikeuksiin, on uudempi niistä sanankäänteiltään ja ajatuksiltaan huomattavasti radikaalimpi. Oliko jommankumman blogin takana "todellisempi" Eero, vai voiko kirjoittajan olemusta ylipäätään etsiä hänen teksteistään? Netti-identiteettejä ei kirjassa pohdita, mutta se herättää helposti niihin liittyviä sivupohdintoja. <br />
<br />
Blogitekstien tehtävänä on myös antaa tietoa mm. lihan tehotuotannosta, eräänlaista infodumppia siis. <a href="http://www.hs.fi/kirjat/artikkeli/Kun+metti%C3%A4inen+maailman+j%C3%A4tti/HS20111013SI1KU01bg1">Hesarin arvostelussa</a> todetaankin, että "romaani luennoi liikaa". Itse en kuitenkaan näihin informaatiopätkiin tympääntynyt, koska blogimerkintöjen kärjekkyys ja provosoiva luonne veivät niiltä "luentomaisuutta". Kokonaisuuden kruunasivat kommentit, joissa oli taitavasti jäljitelty keskustelupalstojen yleistä tasoa. Loppukäänteiden avulla oli myös vältetty se moralistisuus, jota pelkäsin koko ajan ja joka tällaisia aiheita käsitteleviä teoksia helposti vaivaa. <br />
<br />
Kaiken kaikkiaan kirja rakentaa Sinisalolle tyypillistä pessimististä ihmiskuvaa ja muistuttaa siitä, että asiat ovat jo nyt huonosti - huomenna todennäköisesti vielä huonommin. nadjahttp://www.blogger.com/profile/01286298657534685855noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-1372539380550971861.post-18714901625403894042012-10-18T03:12:00.000-07:002012-10-18T03:24:07.866-07:00Hannu Rajaniemi: Kvanttivaras (2010)***<br />
<br />
Rajaniemen <i>Kvanttivarasta</i> hypetettiin ilmestymisensä jälkeen niin paljon, että odotukset olivat todella korkealla. Liian korkealla - kuten yleensäkin. Hypetys ei tietenkään ole Rajaniemen vika, eikä teosta voi moittia vain siksi, ettei se pystynyt täyttämään ylisuuria odotuksia. Juoni itsessään oli melko tavanomainen, ja <i>Kvanttivarkaan</i> ehdoton vahvuus onkin sen luoma tulevaisuuden maailma. Teoksessa esitelty teknologia on niin kehittynyttä, että se nykyihmisen silmiin vaikuttaa lähes taikuudelta. Se laittaa myös miettimään, missä määrin tällaisessa maailmassa elävät ihmiset ovat enää samanlaisia kuin me. <br />
<br />
Tapahtumat lähtevät käyntiin, kun mestarivaras Jean le Flambeur tullaan pelastamaan Sobornostin dilemmavankilasta. Flambeurin vapaudelle on kuitenkin ehto, hänen on suoritettava vapauttajansa, Mieli-nimisen naisen hänelle antama tehtävä. Tehtävänanto vie hänet Marsiin, Oublietten vaeltavaan kaupunkiin. Marsissa käytettävä teknologia, kuten <i>gevulotin kautta jaettavat yhteismuistot</i>, ovat vieraita myös Flambeurille, ja tätä kautta mahdollistuu edes hiukan yksityiskohtaisempi ideoiden esittely lukijalle. <br />
<br />
Infodumppiin kirja ei kuitenkaan sorru, ja Flambeurin kautta tapahtuva esittelykin jää niin vähäiseksi, että päävastuu asioiden ymmärtämisestä jää lukijalle. Alussa tämä aiheuttaa hämmennystä ja sekavuuden tunnetta, mutta tarinan edetessä termit tulevat tutuiksi ja ilmiöt saavat jonkinlaisen hahmon lukijan mielessä - mahdollisesti erilaisen eri lukijoilla. <br />
<br />
Vaikka teoksessa oli paljon hyvää, jokin sen lukemisessa takkusi, ja sainkin kehitettyä lukemisesta useamman viikon mittaisen urakan. Jatko-osat tulevat varmastikin luetuksi, mutta erityisen suurella innolla en niitä odota. Luin <i>Kvanttivarkaan</i> osana scifihaastetta (jonka kanssa alkaa tulla aikamoinen kiire...) sijoittaen sen kategoriaan "aikuisten science fiction".nadjahttp://www.blogger.com/profile/01286298657534685855noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-1372539380550971861.post-59204779013481734262012-07-01T15:35:00.000-07:002012-07-01T15:35:02.421-07:00Emmi Itäranta: Teemestarin kirja (2012)*****<br />
<br />
En muista, milloin viimeksi jokin kirja olisi tehnyt näin syvän vaikutuksen. Teemestarin kirja yhdistää taitavasti dystooppisen tulevaisuusnäkymän tunnelmalliseen kuvaukseen. Kieli on lyyristä, silti teoksessa on vahva juoni, joka pitää otteessaan.<br />
<br />
Noria on valmistumassa teemestariksi maailmassa, jossa vettä säännöstellään ankarasti. Ystävänsä Sanjan kanssa hän käy muoviröykkiöistä etsimässä entismaailman merkkejä, ihmeellisiä laitteita, joiden käyttötarkoitus on täysi arvoitus. Entisajan ja nykyisajan välillä on hämärän vuosisata, joka on peittänyt unohdukseen sen, mitä joskus oli. Jäljellä on vain kasa koskaan maatumatonta turhaa romua.<br />
<br />
Menetetty teknologia, tapahtunut katastrofi, veden puute - lopulta mikään niistä ei ole ihmisille tuhoisinta. Pahinta on valtaapitävien ahneus ja pelkurimaisuus, se uhkaa viedä viimeisenkin toivon. <br />
<br />
<blockquote><i>"Haluaisin kaivautua muovihaudan pohjaan asti. Ehkä silloin ymmärtäisin entismaailmaa ja ihmisiä, jotka heittivät tämän kaiken pois."<br />
"Ajattelet heitä liikaa", Sanja sanoi.<br />
"Sinäkin ajattelet heitä", vastasin. "Et kävisi täällä muuten."<br />
"En minä heitä ajattele", Sanja sanoi. "Vain heidän laitteitaan, sitä mitä he osasivat ja sitä minkä he jättivät meille." Hän vaikeni ja laski kätensä käsivarrelleni. Tunsin hihan kankaan läpi hänen sormiensa lämpimät ääriviivat ja niitä ympäröivän auringon, kaksi erilaista kuumuutta vierekkäin.<br />
"Ei maksa vaivaa ajatella heitä, Noria. Eivät hekään ajatelleet meitä."</i></blockquote>nadjahttp://www.blogger.com/profile/01286298657534685855noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-1372539380550971861.post-17547367081713940592012-06-17T07:57:00.000-07:002012-06-17T07:58:05.308-07:00Guillermo del Toro ja Chuck Hogan: Lankeemus (2010)**½<br />
<br />
Luettuani trilogian ensimmäisen osan <i>Vitsaus</i> ajattelin jälkimmäisten osien jäävän lukematta. Tartuin <i>Lankeemukseen</i> kuitenkin lomamatkalla muun lukemisen puutteessa, ja kyllä se ihan oivaa viihdykettä olikin. Jatko-osa osoittautui edeltäjäänsä paremmaksi ja onnistui herättämään kiinnostusta loppuratkaisuun sen verran, että kolmaskin osa täytynee lukea. <br />
<br />
Yritys vampyyri-invaasion alullepanijan, Mestarin, tuhoamiseksi on epäonnistunut, ja näyttää siltä, etteivät tavanomaiset vampyyrintappokeinot tehoa tähän ikivanhaan verenimijään. Vastakkain eivät ole vain ihmiset ja vampyyrit, sillä myöskään muut Muinaiset (=vampyyrien eliittiä) eivät ole innoissaan Mestarin tavasta levittää hallitsemattosti heidän hienoa verenperintöään. <br />
<br />
Kirjassa on paljon hyvää, mutta liikaa kliseitä. Tässä osassa yhtenä pääjuonteena on <i>Occido Lumenin</i> tavoittelu. Hopeakantinen kirja sisältää symboleja, joissa on avain ratkaisuun. Lisäksi yritetään selvittää Mestarin <i>todellista nimeä</i>, koska se antaa vallan olentoon. *haukottelee*nadjahttp://www.blogger.com/profile/01286298657534685855noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-1372539380550971861.post-50361176423011450002012-06-17T06:45:00.001-07:002013-02-27T14:30:53.047-08:00Alastair Reynolds: Pääteasema (2010)****<br />
<br />
<br />
<i><blockquote>Hän käveli kumpareelle, jolla Meroka jo seisoi aivan samoin kuin hän itse oli seisonut edellisiltana ja katsellut Spearpointia. Torni kohosi siellä yhä, edelleen valaistuna purppuran ja oranssin väristä auringonnousua vasten: Se oli kuin valopisteiden täplittämä tikari, joka oli survaistu maailman ihon läpi ja kimmelsi nyt kylmässä kaukaisuudessa, liian lähellä jotta hän olisi voinut tuntea heidän matkustaneen merkittävän kauas ja liian kaukana tarjotakseen turvaa.</blockquote></i><br />
<br />
Reynoldsin kirjat eivät ole koskaan pettäneet, eikä uusin suomennos <i>Pääteasema</i> tee tästä poikkeusta. Tapahtumat sijoittuvat kaukaiseen tulevaisuuteen, jossa Maapallo on enimmäkseen asumatonta aluetta. Asutus keskittyy neulamaisen Spearpointin rinteille ja sen lähiympäristöön. Maailma jakautuu vyöhykkeisiin, jotka poikkeavat toisistaan käytettävissä olevan teknologian tason osalta: Neon Heightsin etuoikeutetut asiakkaat nauttivat sähkölaitteiden tuomasta viihtyvyydestä, Horsetownissa ei toimi mikään hevosvaunuja mutkikkaampi. Jos ylemmän teknologian tasolta tuo laitteita alemmalle tasolle, ne rikkoutuvat. Samoin käy ihmisille, joten vyöhykeraja kannattaa ylittää vain, jos käytettävissä on oireita lievittävää lääkettä. <br />
<br />
Patologi Quillon on saanut peräänsä enkelitappajia Taivaallisilta tasoilta ja vaeltaa läpi vyöhykkeiden rääväsuisen Merokan opastamana. Takaa-ajajien lisäksi kaksikko kohtaa pakomatkalla monenlaisia vaaroja. Niistä vähäisimpiä eivät ole vyöhykerajat, jotka ovat alkaneet tuntemattomasta syystä siirtyillä rajusti ja hallitsemattomasti. Vaarassa ovat niin ihmishenget kuin koko sivilisaatiokin. <br />
<br />
Sijoitin <i>Pääteaseman</i> haasteessa steampunkiin, vaikkei se kovin puhtaasti lajia edustakaan. Yksi teoksen maailman vyöhykkeistä on kuitenkin nimeltään Steamville ja ilmalaivat ovat tarinassa merkittävässä osassa - se riittäköön. Hiukan teoksessa häiritsi se, että se yritti olla syvällisempi kuin olikaan. Reynolds on parhaimmillaan maailmojen ja erilaisten hahmojen luojana, ne tuovat teoksiin ihmeen tuntua ja kantavat jo yksinään pitkälle.nadjahttp://www.blogger.com/profile/01286298657534685855noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-1372539380550971861.post-38766122394843332902012-06-17T05:26:00.001-07:002012-06-17T05:26:28.686-07:00William Gibson: Mona Lisa (1988)**½<br />
<br />
Gibsonin <i>Mona Lisa</i> on <i>Neurovelhon</i> aloittaman trilogian kolmas osa, minkä huomasin harmillisesti vasta lukiessani kirjaa. Ymmärtääkseni kyseessä on itsenäinen teos, mutta ehkä olisi kuitenkin ollut mukavaa, että ensimmäisestä osasta olisi ollut muistissa vähän enemmän ja että toinen osa olisi tullut luettua. Tämäkään tuskin olisi kuitenkaan auttanut siihen, että kirjasta jäi vähän valju maku, vaikka <i>Neurovelhosta</i> muistan kyllä pitäneeni. <br />
<br />
Kirja kuljettaa rinnakkain neljää tarinaa, mikä osaltaan aiheuttaa sen, ettei yksikään hahmo tule lukijalle kunnolla tutuksi. Hahmoissa oli kiinnostavia aineksia ja juonenkäänteet olivat ajoittain hyvinkin mukaansatempaavia, mutta jotain jäi puuttumaan. Scifi-haasteen kyberpunk-osio tuli kuitenkin suoritetuksi, hyvä niin.nadjahttp://www.blogger.com/profile/01286298657534685855noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-1372539380550971861.post-72264862902111929812012-05-11T10:39:00.001-07:002012-06-17T05:35:50.545-07:00Robert A. Heinlein: Yli-ihmisen aika (1942)**<br />
<br />
<i>Yli-ihmisen aika</i> on ilmestynyt alunperin lehdessä jatkokertomuksena, romaaniksi se painettiin 1948. Teos on hiukan tylsä utopia, jonka juoni jää melko heppoiseksi. Se sijoittuu tarkemmin määrittelemättömään tulevaisuuteen, jossa osa ihmiskunnasta on hyvin tarkkaan valikoitujen geenien yhdistämisen tulosta. Toista osaa kutsutaan "vertailuluonnollisiksi", vähän säälittäväksi joukoksi, joka kärsii kammottavista sairauksista ja kuolee nuorena. Takakansitekstin mukaan teos "etsii vahvasti uutta maailmankuvaa", joten sen annin voikin nähdä olevan enemmän filosofinen, mutta tämäkään puoli ei tunnu oikein kantavan. Ehkä olen epäreilu tarkastellessani teoksen sanomaa nykypäivästä käsin, omana aikanaan sillä on voinut olla paljon enemmän annettavaa.<br />nadjahttp://www.blogger.com/profile/01286298657534685855noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-1372539380550971861.post-65829620458501735202012-05-04T04:39:00.003-07:002012-06-17T05:35:02.101-07:00Colin Greenland: Harmin tiellä (1993)****<br />
<br />
<i>Harmin tiellä</i> on ihastuttava tarina nuoresta Sophiesta, joka lähtee etsimään tietoa äidistään ja päätyy harmin tielle. Murhamiehistä ja muista inhottavuuksista huolimatta teoksen maailmassa on humorististakin viattomuutta. Purjelaivat kiitävät eetterissä planeettojenvälisiä reittejä ja Marsia asuttavat enkelit; fantastiset elementit kietoutuvat hauskasti oman maailmamme viktoriaaniseen aikaan. <br />
<br />
Luin kirjan osana science fiction -haastetta, ja pohdin, mihin osioon sen sijoittaisin. Muistin, että teos oli jossakin liitetty steampunkiin, mutta itse päädyin sen jättämään tämän kategorian ulkopuolelle, koska tarinassa ei höyrylaitteita esiinny lainkaan. Jälkikäteen selvitin, että steampunkin olennaisimmat kriteerit ovat 1700-lukulainen miljöö ja sähköä edeltävän teknologian käyttö. Nämä vaatimukset <i>Harmin tiellä</i> täyttää helposti.<br />nadjahttp://www.blogger.com/profile/01286298657534685855noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-1372539380550971861.post-22513695147165521132012-01-31T15:23:00.000-08:002012-05-03T14:55:01.237-07:00Science fiction -haastePäätin tarttua <a href="http://taikakirjaimet.vuodatus.net/blog/3113960#7032384">Taikakirjaimet</a>-blogista löytämääni haasteeseen. Tarkoituksena olisi lukea yksi scifi-teos jokaisesta alla olevasta kategoriasta, yhteensä siis 12 kirjaa. Katsotaan, mitä tästä tulee, ensin täytyy ainakin saada Atorox-novellit alta pois. Aikaa haasteen suorittamiselle on vuoden loppuun. Kategoriat ovat:<br />
<br />
1. Nuorille suunnattu science fiction<br />
<br />
2. Aikuisten science fiction<br />
<br />
3. Hugo-voittaja<br />
<br />
4. Science fiction -klassikko – julkaistu -1950<br />
<br />
5. Science fiction -moderni klassikko - 1951-1992<br />
<br />
6. Steampunk<br />
<br />
7. Robotit / Kyborgit / Androidit<br />
<br />
8. Avaruusalukset / Avaruusolennot <br />
<br />
9. Aikamatkustus / Vaihtoehtohistoria / Rinnakkaisuniversumi<br />
<br />
10. Apokalyptinen / Dystopia / Utopia<br />
<br />
11. Kyberpunk<br />
<br />
12. Hullu tiedemies / Geneettiset kokeilut / Ympäristökatastrofit<br />
<br />
EDIT: Kokoan lukulistan omalle sivulleen, kätevämpää niin.<br />
<br />
<br />nadjahttp://www.blogger.com/profile/01286298657534685855noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-1372539380550971861.post-90720719665451464632012-01-03T15:51:00.001-08:002012-01-04T15:19:31.487-08:00Riikka Pulkkinen: Raja (2007)****<br />
<br />
Kaapin perälle on muodostunut kasa lukemattomia kirjoja: alennusmyynneistä haalittua, kirjamessuilla mukaan tarttunutta ja mahtuu mukaan muutama lahjakirjakin. Saadessani Riikka Pulkkisen <i>Rajan</i> se oli paljon puhuttu uutuusteos - tai ainakin siitä kirjoitetut lehtijutut olivat hyvin mielessäni; nelisen vuotta kirja on siis saanut odottaa lukemistaan. Mutta ei se siinä seisoessaan ole lainkaan pahentunut.<br />
<br />
Kerronta tapahtuu kolmannessa persoonassa, mutta vaihdellen eri päähenkilöiden näkökulmasta. Henkilöt ovat selkeän omaäänisiä - aloittaessani teosta hämmästelin, miksi Pulkkinen kirjoittaa kuin keski-ikäinen nainen, ja miksi teosta on niin kiitelty! Ensimmäisessä (ja viimeisessä) luvussa äänessä on Anja, kirjallisuuden professori, joka on menettänyt miehensä Alzheimerin unohdukseen. Kun toisessa luvussa siirryttiin Anjan sisarentyttären, 16-vuotiaan Marin näkökulmaan, tajusin vasta, ettei keski-ikäinen tyyli ollutkaan Pulkkisen vaan Anjan. <br />
<br />
Mari, pohdiskeleva lukion ekaluokkalainen, ihastuu äidinkielen opettajaansa Julianiin, ja saa yllättäen tunteilleen vastakaikua. Suhteen kehittymistä kuvataan myös Julianin näkökulmasta, joka oikeuttaa toimintansa antiikin tragedioihin vetoamalla. Alussa Marin ja Julianin välinen vetovoima näyttäytyykin niin kaikennielevänä ja ehdottomana, että lukijakin toivoo näiden kahden saavan toisensa. Myöhemmin Julianin tunteet latistuvat pelkäksi himoksi - ja ehkä vain siitä oli kyse alun alkaenkin - jossa ei ole minkäänlaista vastavuoroisuutta, ja Mari alkaa yhä enemmän vaikuttaa uhrilta.<br />
<br />
Niin innolla kuin kirjan luinkin, siinä oli jotenkin häiritsevää se, kuinka saumattomasti se istuu suomalaiseen naiskirjallisuuteen. Anja oli heti tutun oloinen, anjoja luulen tavanneeni ainakin Hilkka Ravilon kirjoissa; älykäs itseään viiltelevä Mari taas löytänee kaltaistaan seuraa Anja Kaurasen varhaistuotannosta. Tapahtumien kuvaus monesta näkökulmasta - naisen ja miehen, vanhan ja nuoren - pelastaa kuitenkin paljon.nadjahttp://www.blogger.com/profile/01286298657534685855noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-1372539380550971861.post-54338477264768404142011-12-30T10:39:00.000-08:002011-12-30T10:39:40.458-08:00Carlos Ruiz Zafón: Enkelipeli (2008)****<br />
<br />
Köyhä ja epäonninen kirjailija David Martin tekee kuolemansairaana sopimuksen salaperäisen kustantajan kanssa. Martin tervehtyy, mutta sopimus alkaa vaikuttaa päivä päivältä enemmän saatanan kanssa solmitulta. Selvittäessään kustantajan taustoja Martin sotkeutuu noituuden ja murhien sekavaan vyyhteen. <br />
<br />
Teoksessa esiintyvä kirjojen hautausmaa tuntui etäisesti tutulta ja kas vain, sehän esiintyi myös Zafónin aiemmassa teoksessa, <i>Tuulen varjossa</i>. Tämän tiedon löysin <a href="http://www.hs.fi/kirjat/artikkeli/Paholainen++kantaa+enkelipinssi%C3%A4/HS20090525SI1KU01hrj">Hesarin arvostelusta</a>, samoin kuin sen, että teos on täynnä intertekstuaalisia viittauksia, jotka menivät minulta täysin ohi. Ehkä kirjallisuushistorian ja klassikoiden kertaus olisi paikallaan..?nadjahttp://www.blogger.com/profile/01286298657534685855noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-1372539380550971861.post-10736954443375642082011-12-29T14:53:00.000-08:002011-12-29T15:11:00.230-08:00Tomi Kontio: Austraasian viimeiset lapset (2002)**** <br />
<br />
Tomi, Timo ja muut Huostolan lapset ovat päässeet perheidensä luokse Austraasiaan. Austraasia on kerrassaan ihmeellinen paikka, siellä kaikki ovat onnellisia ja osaavat lentää. Austraasiassa ihmiset ovat jopa niin hyviä, ettei heillä ole lainkaan varjoa. Mutta lapset eivät ole lainkaan varmoja, onko elämä ilman varjoa elämisen arvoista. Niinpä he lähtevät pitkälle ja vaaralliselle matkalle, josta ei selvitä ilman menetyksiä. Kontion trilogian toinen osa on synkkäsävyisempi ja filosofisempi kuin edeltäjänsä.nadjahttp://www.blogger.com/profile/01286298657534685855noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-1372539380550971861.post-85776949291110411452011-11-27T01:06:00.001-08:002011-12-29T15:10:46.959-08:00Tomi Kontio: Keväällä isä sai siivet (2000)***½ <br />
<br />
Eräänä kevätpäivänä Tomi ja Timo Kokon isä kasvattaa selkäänsä siivet ja katoaa kotipihalle ilmestyneeseen kuoppaan. Kun hetken päästä kaksospoikien äiti ja siskokin häviävät, joutuvat pojat lastenkoti Huostolaan, jota johtaa ilkeä Raakel Vastapöksy. Kaksoset saavat Huostolassa vihollisia mutta myös ystäviä, jotka auttavat heitä selvittämään, mihin heidän perheensä on joutunut. <br />
<br />
<i>Keväällä isä sai siivet</i> on suunnattu lapsille ja varhaisnuorille. Kirjan tavassa suhtautua aikuisiin on tiettyä anarkistisuutta: kertoja, toinen pojista, varoittelee lukijaa luottamasta liikaa aikuisiin, koska heistä yleensä ennen pitkää paljastuu ikäviä puolia. Hahmojen nimet ja jotkin repliikit ovat mielestäni vähän väkisin väännetyn hauskoja, mutta ehkäpä alakouluikäinen niistä hauskuuttuu aivan aidosti.nadjahttp://www.blogger.com/profile/01286298657534685855noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-1372539380550971861.post-13840762831933520382011-11-27T01:05:00.001-08:002012-02-02T08:21:42.758-08:00Desmond Morris: Ihmisten eläintarha (1969)***½<br />
<br />
Morrisin teoksen perusajatus on, että kaupungit muistuttavat olosuhteiltaan hyvin läheisesti eläintarhoja. Koska kaupungit ovat ihmisille - kuten eläintarhat eläimille - epäluonnollisia asuinpaikkoja, seuraa kaupunkielämästä paljon ongelmia. Morris ruotii kaupunki-ihmistä mm. statustaistelun, seksin ja luovuuden näkökulmasta. Viimeksi mainittu onkin seikka, joka pitää ihmiset epävakaissa kaupunkiympäristöissään: Morrisin mukaan luovuus kukoistaa paremmin kaupungeissa kuin kontrolloidummissa kyläyhteisöissä. <br />
<br />
Kirjassa on monia hyviä oivalluksia, mutta myös tahatonta huumoria, mm. kun Morris pohtii homoseksuaalisuuden syitä. Huvittavuudet voidaan toki antaa anteeksi, kun huomioidaan kirjan ikä. Naiset ohitetaan kirjassa lähes täysin, mikä selittyy myös paljolti kirjoitusajankohdalla; esim. työelämän statuskamppailu on koskenut enimmäkseen miehiä. Morris itse asiassa mainitsee naisten lisääntyvän määrän työelämässä, mikä tuo heidät mukaan taisteluun.<br />
<br />
Vaikka kaupunkiympäristö nähdään monessa kohdin vahingollisena, Morris ei kuitenkaan haaveile "paluusta luontoon", vaan itse asiassa tyrmää täysin moisen valheellisen romanttisuuden. Hän toteaa kuitenkin, että meidän täytyisi tuoda kaupunkeihimme kylämäisiä yhteisöjä, mikäli tahdomme ihmiskunnan säilyvän täysjärkisenä. <br />
<br />
Tämä oli myös ensimmäinen esittelemäni "kirjapiirikirja"; muodostimme muutaman tuttavan kanssa kirjapiirin, jossa jokainen esittelee jonkin lukemansa kirjan. Kyseessä ei siis ole perinteinen lukupiiri, jossa keskusteltaisiin yhteisen kirjan pohjalta. Piirimme tuntuu varsin toimivalta, kaikki saavat tietoa monista uusista kirjoista ja keskusteluakin on syntynyt kiitettävästi.nadjahttp://www.blogger.com/profile/01286298657534685855noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-1372539380550971861.post-50392853740882322142011-09-18T03:45:00.000-07:002011-09-18T03:45:57.151-07:00Jyri Kontturi: Niukkuuden pedagogiikka. Perusasioiden opettamisen puolesta (2009)****<br />
<br />
<blockquote>Miten koulu kykenee ikinä kilpailemaan sen kanssa, että lapset ovat koko pienen ikänsä eläneet elämystulvassa puuhalandiassa,mediamyrskyissä, ostoshelveteissä, kaukomatkoilla ja lelumeressä? Sokerikoomassa tokkuroivia ja ylivilkkaiksi viritettyjä maailmanvalloittajia ei herätetä luokassa edes peilipallolla, metelillä ja värivaloilla.</blockquote><br />
Kontturi liputtaa kirjassaan yksinkertaisia ja pieniä asioita. Niukkuuden pedagogiikka ei ole kasvatusteoria, eikä se anna valmiita ohjeita. Lähinnä se antaa virikkeitä opettajalle oman työnsä pohtimiseen; hauskasti ja helpolla kielellä. Kirjan ydinajatukset ovat: Valitse oma tapasi opettaa ja seiso sen takana. Uskalla olla aikuinen. <br />
<br />
Tämän kirjan joudun ehkä hankkimaan omaan hyllyyn.nadjahttp://www.blogger.com/profile/01286298657534685855noreply@blogger.com5