Alastair Reynolds: Muistoissa sininen Maa (2012)

***½

Muistoissa sininen Maa aloittaa Reynoldsin uuden sarjan Poseidonin lapset. Reynoldsin teosten ihmiskuvaus ei ole koskaan ollut erityisen moniulotteista, mutta huikaisevien maailmojen hohteessa se ei ole haitannut. Nyt kun tapahtumat sijoittuvat lähitulevaisuuteen, 2100-luvulle, ja tapahtumapaikkoina ovat Maa, Kuu ja Mars, on lopputulos hiukan laimea. Jatko-osien on kuitenkin tarkoitus kattaa 11 000 vuotta ihmiskunnan tulevaisuutta, joten odotan menon paranevan jatkossa.

Avausteos kertoo afrikkalaisen bisnessuku Akinyan sisaruksista Sundaysta ja Geoffreysta. Sisarukset eivät ole kiinnostuneet talouselämästä, mikä ajaa heidät törmäyskurssille serkkujensa kanssa. Sunday työskentelee Kuussa taiteilijana, ja Geoffrey yrittää saada täydellisen yhteyden elefantteihin. Kun sisarusten isoäiti, suvun matriarkka, kuolee, Geoffrey saa serkuiltaan toimeksiannon käydä tyhjentämässä isoäidin tallelokero Kuussa. Tästä alkaa (vähemmän) vauhdikas tapahtumasarja, joka alkoi käydä kiinnostavaksi n. sivun 500 kohdalla. Teosta olisikin voinut tiivistää rankalla kädellä.

Vaikka yksittäiset henkilöt eivät suurta innostusta herätäkään, on Reynolds luonut taas kiinnostavia ryhmiä. Maan ihmiset jakautuvat Yhdistyneisiin mannerkansakuntiin ja Yhdistyneisiin vesikansakuntiin. Merenalaisissa kaupungeissa asuu ihmisiä, jotka ovat sopeuttaneet itsensä erilaisin muutoksin vesielämään. Vesikansakunnat rahoittavat panspermiaa kannattavia paneja:

Panien mielestä ihmislajilla on velvollisuus, moraalinen velvoite auttaa elävien organismien leviämistä ja kukoistamista ulkoavaruudessa. Kaikkien elävien organismien - ei vain niiden harvojen, joita sattumalta haluamme viedä mukanamme, koska ne sattuvat soveltumaan tämänhetkisiin tarpeisiimme.

Onkin kiintoisaa nähdä, millainen kehityskaari näille ryhmille jatko-osissa luodaan.

Suzanne Collins: Ylismaan Gregor (2003)

***½

Luettuani Nälkäpeli-trilogian sain oppilaaltani lainaksi Collinsin toisen sarjan avausteoksen. Alismaa-sarja on vanhempaa tuotantoa, mutta sitä on alettu suomentaa vasta nyt kirjailijan jättimenestyksen myötä. Nälkäpelin tasolle Ylismaan Gregor ei ylläkään, mutta kyllä sen aivan mielikseen luki. Sarja on suunnattu nuoremmille lukijoille, ja sitä voisi hyvin suositella alakouluikäisille. Vaikka aiheet ja tapahtumat ovat ajoittain synkkiä, on niitä käsitelty lapsille sopivalla tavalla.

Päähenkilö, 11-vuotias Gregor, asuu kolmin äitinsä ja 2-vuotiaan pikkusiskonsa Bootsin kanssa. Gregorin isä on kadonnut mystisesti muutama vuosi sitten. Kun Gregor eräänä päivänä seuraa pyykkihuoneen ilmanvaihtoaukosta pudonnutta pikkusiskoaan, hän päätyy kaupungin alla sijaitsevaan Alismaahan ja saa tilaisuuden pelastaa isänsä. Alismaalaiset pitävät Gregoria vanhojen kirjoitusten ennustamana pelastajana, mutta Gregorilla itsellään on suuret epäilykset sankaruudestaan.

Vaikka Gregor on teoksen nimihenkilö, on pikkusisko Bootsilla myös varsin tärkeä rooli kirjassa. 2-vuotiaan sijoittaminen keskeiseksi toimijaksi on sen verran persoonallinen ratkaisu, että jatko-osat täytynee lukea jo ihan senkin vuoksi.

Maarit Verronen: Vanhat kuviot (2012)

***½

Verrosen uusin kokoelma jakautuu kolmeen osaan: Piiloutujat, Vastustajat ja Lähtijät. Varsinkin ensimmäisen osan tekstit ovat variointia yhdestä ja samasta teemasta. Oiva esimerkki siitä, kuinka kokoelma todellakin on kokonaisteos: itsenäisesti luettuna novellit eivät oikein toimi, vaan ne saavat tehonsa toistosta. Tekstit tukevat toisiaan.

Pidin kokoelmasta, mutta jotakin perin ärsyttävää siinä oli. On hyvä, kun teoksella on jotakin sanottavaa. Mielestäni sanomisen tarve ei kuitenkaan saisi ohittaa täysin kirjallisia arvoja. (Tai ehkä Atorox-esiraatilaisuus vain on pehmittänyt pääni niin, etten ymmärrä enää kuin selkeitä, lineaarisen draaman kaaren sisältäviä tarinoita.)

Jan Salminen: Äidinmaa (2012)

***

Salmisen teos sijoittuu naisten hallitsemaan Äidinmaahan, jota muinoin kutsuttiin Suomeksi. Naiset elävät polygamisina perhekuntina, koiraat on ajettu kaupunkien laidoille suorittamaan vähempiarvoisia työtehtäviä. Vakaata yhteiskuntarauhaa rikkovat pariseksuaalit, jotka haluavat elää kahden naisen liitoissa, eivätkä suostu enää pysymään kaapissa perverssien taipumustensa kanssa.

Äidinmaa on edeltäjäänsä, Gerd Brantenbergin Egalian tyttäriä kehittyneempi: se ei tyydy vain keikauttamaan perinteisiä sukupuolirooleja toisinpäin. Salmisen teoksessa naiset eivät oikeastaan ole voittajia. Vanhojen normien kumoaminen on johtanut uusiin, entistä tiukempiin normeihin. Naiset rajoittajat toisia naisia, kuten he ovat aina tehneet.

En lopultakaan päässyt aivan perille, haluaako Salminen sanoa jotain erityistä naisista, miehistä ja heidän välisistään (valta)suhteista. Ehkä teoksen päätarkoitus oli kertoa, kuten Erkki Kanerva kirjoittaa Turun Sanomissa, että me itse luomme tulevaisuutemme. Näin yhteiskunnalliselta teokselta olisin odottanut jotakin lopullista ratkaisua, kaiken yhteen nitovaa teesiä, mutta sellaista en saanut.

Suzanne Collins: Nälkäpeli (2008), Vihan liekit (2009), Matkijanärhi (2010)

****½

Collinsin Nälkäpeli-trilogia lienee teineille Twilightiakin tutumpi, koska Nälkäpeliä lukevat (tai katsovat) myös pojat. Olin taannoin kuuntelemassa paneelikeskustelua, jossa pohdittiin päähenkilön sukupuolen merkitystä lukijalle. Yleisestihän on niin, että pojat eivät juurikaan koske kirjoihin, joiden päätoimijana on tyttö/nainen. Collinsin sankaritar Katniss Everdeen tuntuu kuitenkin rikkoneen nämä rajat uhmakkaalla rohkeudellaan.

Tapahtumat sijoittuvat luonnonkatastrofin jälkeiseen Panemiin, entiseen Pohjois-Amerikkaan. Panem on jaettu 13:een vyöhykkeeseen ja pääkaupunki Capitoliin, joka hyödyntää vyöhykkeiden resursseja. Muistutuksena vanhasta kapinasta, jossa vyöhykkkeet nousivat vaatimaan oikeuksiaan, Capitol järjestää vuosittaisen Nälkäpelin. Pelissä kaksi nuorta kultakin vyöhykkeeltä taistelevat kuolemaan asti, kunnes jäljellä on vain yksi pelaaja. Trilogia seuraa Katnissin vaiheita Nälkäpelistä uuden kapinan johtajaksi.

Dystopiat ovat nuortenkirjallisuuden uusin buumi, eikä ihmekään. Aikuisten hallitsemassa maailmassa teosten diktatuuriset hallinnot on helppo tuntea tutuiksi, ja diktatuuria hajottamaan lähtevä sankari(tar) on monelle nuorelle miellyttävä samastumisen kohde.

Anne Leinonen: Viivamaalari (2013)

***½

Viivamaalarin alkuasetelma on yhdistelmä uuskummaa ja kevyttä dystopiaa. Teoksen maailmassa ihmisille osoitetaan niin työpaikkoja, asuntoja kuin perheitäkin. Viivamaalarin päähenkilö, Mia, saa hoitaakseen käsitetaiteilijan työn. Uusi työ tuntuu hankalalta, ja lisäksi päänvaivaa aiheuttaa myös hänen kotitalonsa pihapuu, joka on yhtäkkiä kadonnut olemattomiin. Jotta Mia oppisi uuden työnsä, hän lyöttäytyy yhteen Ursulan kanssa. Ursula on vähäpuheinen nainen, joka maalaa maahan päämäärätietoisesti valkeaa viivaa, kilometri toisensa jälkeen.

Kerrontaa tauottavat vaihtelevin kertojaäänin varustetut "väliluvut", joiden merkitys ei vielä lukemishetkellä avaudu. Teos rakentuu muutenkin paljastusten varaan. Lopun yllätyskäänne saattaa tapahtumat aivan uuteen valoon, ja jopa genre tuntuu vaihtuvan. Itseäni käänne ei täysin miellyttänyt, mutta ainakaan en voi väittää, että loppuratkaisu olisi ollut ennalta arvattava. (Eikä voi kyllä kukaan muukaan.)

P.S. Kirja sisältää viittauksen Leinosen Vieraan taivaan alle -novelliin, joka on ilmestynyt URS-antologiassa Maailmanopun kirjasto.

Dan Simmons: Hyperionin tuho (1990)

****

Edellisessä postauksessani lupasin lukea Hyperionin jatko-osat tänä vuonna. Tämän yhden osan sainkin luettua heti ensimmäisen perään, mutta blogin päivittäminen on jäänyt moneksi kuukaudeksi. Syytän työkiireitä. Laiska päivittäminen johtaa valitettavasti siihen, että olen unohtanut jo monta asiaa kirjasta. Teos on paksu, siinä on monta henkilöhahmoa ja siinä sattuu ja tapahtuu kaikenlaista; pienen osan saatan vielä muistaa.

Sarjan ensimmäisessä osassa tutuiksi tulleet pyhiinvaeltajat ovat päässeet perille. Muutamakin heistä kohtaa Lepinkäisen ja päätyy suuren piikkipuuhun kitumaan. Mutta mikä tai kuka Lepinkäinen oikeastaan on, ja mitä ovat mystiset aikahaudat, jotka vaeltavat tulevaisuudesta kohti nykyhetkeä?

Teos kuvaa vuorotellen pyhiinvaeltajien vaiheita ja Hegemonian presidentin Meina Gladstonen päätöksentekoa vaikeiden valintojen edessä. Hegemonia on ajautumassa sotaan Hyljittyjen kanssa, ja ratkaisut ovat Gladstonen käsissä. Käy kuitenkin ilmi, ettei monikaan asia ole aivan sitä, miltä näyttää.