Lise Myhre: Nemi 5 (2009)

****

Viides Nemi-kokoelma tarjoaa goottitytön kootut seikkailut keväästä 2003 talveen 2004. Suklaata himoitsevan ja satuihin uskovan Nemin edesottamukset ovat aina yhtä riemastuttavia. Pieni pettymys lukukokemus kuitenkin oli, sillä kokoelmassa oli aiempia kokoelmia vähemmän extraa. On aina hauskaa lukea tekijän kommentteja ja taustoituksia omista töistään, mutta nyt se hauskuus jäi paljolti puuttumaan. Tähän Myhre kyllä kertoo syynkin esipuheessaan:

Alkaa olla yhä vaikeampi kirjoittaa kommentteja näihin kirjoihin, sillä nykyisin ei aina tunnu laisinkaan siltä että olisin tennyt kaikki stripit itse. Ensimmäisen viidensadan hivakan osasin ulkoa, mutta nyt voin selailla itse piirtämiäni ja kirjoittamiani sivuja - ja ihan vilpittömästi katsoa niitä ilman mitään muistikuvaa siitä, että olisin nähnyt niitä aiemmin.

Itse sarjakuvia tämä ei tietenkään tee huonommaksi. Omia suosikkejani ovat "taiteellisemmat" stripit, mm. kokoelman päättävä Lines on Ale, jossa Myhre kuvittaa Edgar Allan Poen säkeitä. 

John Ajvide Lindqvist: Ystävät hämärän jälkeen (2004)

****½

Elokuvanakin nähty Ystävät hämärän jälkeen on upea kirja. 600-sivuisen teoksen lukemiseen ei kovin kauaa mennyt, mikä ei johtunut niinkään koukuttavasta juonesta kuin yksinkertaisesti hienosta kerronnasta. Kirja ei nähdäkseni ole aivan kauhugenren keskiössä: vampyyrien ja väkivallan lisäksi se sisältää koulukiusatun Oskarin kasvutarinan ja parikin rakkauskertomusta. Itse asiassa en oikein osaa nähdä teosta kauhuna lainkaan, mutta kun sitä kaikkialla sellaiseksi tituleerataan, niin päädyin sen nyt sitten itsekin kauhuksi lokeroimaan. 

Ystäväni kritisoi kirjaa inhorealismista ja oli arvioinnissaan aivan oikeassa - itse en vain näe inhorealismia kritisoinnin aiheena. Kehuessaan elokuvaa monitulkintaisuudesta ja hienosta tunnelmasta ystävä oli myös oikeassa, kirjasta nämä elementit puuttuivat, mutten näe sitäkään varsinaisena vikana. Elokuva ja kirja olivat tältä osin erilaiset, mutten osaa niitä pistää paremmuusjärjestykseen. Hienoja teoksia molemmat. 

Dan Brown: Kadonnut symboli (2009)

***

Avattuani joululahjapaketin, josta paljastui Brownin uusin, en ollut järin innoissani, mutta kirja tarjosikin positiivisen yllätyksen. Ärsytyksiltä ei voinut välttyä, mutta kokonaisuudessaan teos tarjoaa varsin jännittävän viihdepläjäyksen. Brownin tyyli on parantunut Da Vinci -koodista - tai sitten kyse on vaihtuneesta suomentajasta (itse asiassa Kadonneella symbolilla näyttää olevan kolme suomentajaa). Ainakin kirjailijan taito käyttää cliffhangereita on harjaantunut huomattavasti, Da Vinci -koodi sai ainakin tämän lukijan raivon partaalle neitietsiväismäisillä juonenkäänteillään. 

Nippelitiedot symboliikasta, taideteoksista ja Raamatusta sekä muista vanhoista teksteistä ovat kiinnostavia ja ne herättivät myös kiinnostuksen tutustua itse kyseisiin teksteihin. Heräsi nimittäin pieni epäilys, että romaanissa saattaisi olla hippunen jonkinlaista ylitulkintaa... Jonkinlaisena sivistyksellisenä antina kirja tarjosi tiedon myös itselleni aivan ennestään tuntemattomasta tieteenalasta, noetiikasta (noetiikka on myös filosofian termi, joka tarkoittaa tieto- ja ajatteluoppia). Noeettisten tieteiden tutkimuslaitos sijaitsee aivan oikeasti Kaliforniassa, ja sen tutkimuskohteita ovat vaatimattomasti mm. sielunvaellus ja henkiparannus :)

Alan Moore & Dave Gibbons: Vartijat (1986)

****½

Matkani sarjakuvien maailmaan ovat olleet hyvin lyhyitä, suppeita ja pintapuolisia, joten tartuin hiukan arkaillen tähän teokseen, jota minulle tyrkytettiin yleissivistyksen nimissä. Alan Mooren kirjoittama ja Dave Gibbonsin kuvittama sarjakuvaromaani on ainoa sarjakuva, joka on voittanut Hugo-palkinnon ja on mukana Time-lehden luettelossa "100 parasta romaania vuodesta 1923 nykyaikaan". Ja tokihan amerikkalaisista supersankareista kertova opus olikin tutustumisen arvoinen. 

Koska tähän mennessä lukemani sarjakuvat - lähinnä Nemejä ja Königin albumeja - ovat olleet aika "helppoja", joutui lukutaitoni koetukselle Vartijoiden kanssa. Teosta suositellut avomies joutui muutamiakin kertoja vastailemaan kysymyksiini tyyliin "Ovatko tämä ja tuo sama henkilö?", "Tapahtuuko tämä 20- vai 80-luvulla?" ja "Mitä tässä tapahtuu ja miks toi teki noin?"
Onneksi ajoittaiset ymmärrysvaikeudet eivät kuitenkaan lannistaneet vaan pistivät ajattelemaan, että ehkä sarjakuvatietoudessani olisi laajentamisen varaa.