Avattuani joululahjapaketin, josta paljastui Brownin uusin, en ollut järin innoissani, mutta kirja tarjosikin positiivisen yllätyksen. Ärsytyksiltä ei voinut välttyä, mutta kokonaisuudessaan teos tarjoaa varsin jännittävän viihdepläjäyksen. Brownin tyyli on parantunut Da Vinci -koodista - tai sitten kyse on vaihtuneesta suomentajasta (itse asiassa Kadonneella symbolilla näyttää olevan kolme suomentajaa). Ainakin kirjailijan taito käyttää cliffhangereita on harjaantunut huomattavasti, Da Vinci -koodi sai ainakin tämän lukijan raivon partaalle neitietsiväismäisillä juonenkäänteillään.
Nippelitiedot symboliikasta, taideteoksista ja Raamatusta sekä muista vanhoista teksteistä ovat kiinnostavia ja ne herättivät myös kiinnostuksen tutustua itse kyseisiin teksteihin. Heräsi nimittäin pieni epäilys, että romaanissa saattaisi olla hippunen jonkinlaista ylitulkintaa... Jonkinlaisena sivistyksellisenä antina kirja tarjosi tiedon myös itselleni aivan ennestään tuntemattomasta tieteenalasta, noetiikasta (noetiikka on myös filosofian termi, joka tarkoittaa tieto- ja ajatteluoppia). Noeettisten tieteiden tutkimuslaitos sijaitsee aivan oikeasti Kaliforniassa, ja sen tutkimuskohteita ovat vaatimattomasti mm. sielunvaellus ja henkiparannus :)
2 kommenttia:
Luin kirjan syksyllä englanniksi: mielestäni englanti toimii paremmin Brownin kirjoissa, sillä silloin tyylilliset yms, hassaukset (esim. dialogissa, joka on jokseenkin luonnotonta: välillä naiiveja huudahduksia ja ihmettelyjä ja välillä taas akateemista luennointia) eivät ainakaan minua niin haittaa. - Vieraalla kielellä lukiessa kun on täysi työ pysyä juonessa mukana, ei ehdi pohtia nyansseja.
Minustakin kirja oli onnistuneen vetävä trilleriksi. Ja vapaamuuraritietous sen verran kiinnostavaa, että innosti hankkimaan aiheesta lisätietoa.
Loppu"ratkaisu" oli hienoinen pettymys. Siihen verrattuna Da Vinci -koodin "pyhä veri"-ideassa oli potkua. - Mutta edelleenkään Brown ei osaa lopettaa trilleriä. Miksi ihmeessä kirjoittaa pitkä selittelevä epilogi, kun muuten kirja oli tiivis?
Kirjan lopetus oli tosiaan aikamoinen antikliimaksi, ja tuntuu aika hölmöltä, että vapaamuurit olivat valmiita kuolemaan säilyttääkseen "kadonneen sanan" salaisuuden :D
Brown on ihan hyvällä asialla puhdistaessaan vapaamuurarien mainetta, mutta välillä päähenkilö joutuu aikamoisen typeryksen rooliin, jotta lukijalle päästään latelemaan faktoja. Mieleen tulee Risto Isomäki, jonka kirjoissa myös dialogin uskottavuus ja muut tyyliseikat väistävät nätisti ekopaatoksen tieltä.
Itseäni kiehtoivat eniten kuvaukset Raamatusta, erityisesti tuo tieto siinä käytetystä Jumalan monikkomuodosta Eloheim. Kristinuskon juuret muutenkin kiinnostavat, erityisesti gnostilaisuus, ja olen joskus lueskellut Nag Hammadin tekstejä yms., joskaan juuri mitään en enää niistä muista.
Hiukan kirjan lukemisen jälkeen lueskelin tulevaisuus.orgin (muslimien verkkosivusto) keskustelupalstalta vääntöä Raamatun ja Koraanin keskinäisestä paremmuudesta, ja eräs muslimi dissasi Raamattua sen lukuisten käännösten ja sitä myötä käännösvirheiden vuoksi. Esimerkkinä hän käytti juuri tuota Eloheim-muotoa. Ehkäpä oli hänkin lukenut Dan Brownia ;)
Lähetä kommentti