Carlos Ruiz Zafón: Enkelipeli (2008)

****

Köyhä ja epäonninen kirjailija David Martin tekee kuolemansairaana sopimuksen salaperäisen kustantajan kanssa. Martin tervehtyy, mutta sopimus alkaa vaikuttaa päivä päivältä enemmän saatanan kanssa solmitulta. Selvittäessään kustantajan taustoja Martin sotkeutuu noituuden ja murhien sekavaan vyyhteen.

Teoksessa esiintyvä kirjojen hautausmaa tuntui etäisesti tutulta ja kas vain, sehän esiintyi myös Zafónin aiemmassa teoksessa, Tuulen varjossa. Tämän tiedon löysin Hesarin arvostelusta, samoin kuin sen, että teos on täynnä intertekstuaalisia viittauksia, jotka menivät minulta täysin ohi. Ehkä kirjallisuushistorian ja klassikoiden kertaus olisi paikallaan..?

Tomi Kontio: Austraasian viimeiset lapset (2002)

****

Tomi, Timo ja muut Huostolan lapset ovat päässeet perheidensä luokse Austraasiaan. Austraasia on kerrassaan ihmeellinen paikka, siellä kaikki ovat onnellisia ja osaavat lentää. Austraasiassa ihmiset ovat jopa niin hyviä, ettei heillä ole lainkaan varjoa. Mutta lapset eivät ole lainkaan varmoja, onko elämä ilman varjoa elämisen arvoista. Niinpä he lähtevät pitkälle ja vaaralliselle matkalle, josta ei selvitä ilman menetyksiä. Kontion trilogian toinen osa on synkkäsävyisempi ja filosofisempi kuin edeltäjänsä.

Tomi Kontio: Keväällä isä sai siivet (2000)

***½

Eräänä kevätpäivänä Tomi ja Timo Kokon isä kasvattaa selkäänsä siivet ja katoaa kotipihalle ilmestyneeseen kuoppaan. Kun hetken päästä kaksospoikien äiti ja siskokin häviävät, joutuvat pojat lastenkoti Huostolaan, jota johtaa ilkeä Raakel Vastapöksy. Kaksoset saavat Huostolassa vihollisia mutta myös ystäviä, jotka auttavat heitä selvittämään, mihin heidän perheensä on joutunut.

Keväällä isä sai siivet on suunnattu lapsille ja varhaisnuorille. Kirjan tavassa suhtautua aikuisiin on tiettyä anarkistisuutta: kertoja, toinen pojista, varoittelee lukijaa luottamasta liikaa aikuisiin, koska heistä yleensä ennen pitkää paljastuu ikäviä puolia. Hahmojen nimet ja jotkin repliikit ovat mielestäni vähän väkisin väännetyn hauskoja, mutta ehkäpä alakouluikäinen niistä hauskuuttuu aivan aidosti.

Desmond Morris: Ihmisten eläintarha (1969)

***½

Morrisin teoksen perusajatus on, että kaupungit muistuttavat olosuhteiltaan hyvin läheisesti eläintarhoja. Koska kaupungit ovat ihmisille - kuten eläintarhat eläimille - epäluonnollisia asuinpaikkoja, seuraa kaupunkielämästä paljon ongelmia. Morris ruotii kaupunki-ihmistä mm. statustaistelun, seksin ja luovuuden näkökulmasta. Viimeksi mainittu onkin seikka, joka pitää ihmiset epävakaissa kaupunkiympäristöissään: Morrisin mukaan luovuus kukoistaa paremmin kaupungeissa kuin kontrolloidummissa kyläyhteisöissä.

Kirjassa on monia hyviä oivalluksia, mutta myös tahatonta huumoria, mm. kun Morris pohtii homoseksuaalisuuden syitä. Huvittavuudet voidaan toki antaa anteeksi, kun huomioidaan kirjan ikä. Naiset ohitetaan kirjassa lähes täysin, mikä selittyy myös paljolti kirjoitusajankohdalla; esim. työelämän statuskamppailu on koskenut enimmäkseen miehiä. Morris itse asiassa mainitsee naisten lisääntyvän määrän työelämässä, mikä tuo heidät mukaan taisteluun.

Vaikka kaupunkiympäristö nähdään monessa kohdin vahingollisena, Morris ei kuitenkaan haaveile "paluusta luontoon", vaan itse asiassa tyrmää täysin moisen valheellisen romanttisuuden. Hän toteaa kuitenkin, että meidän täytyisi tuoda kaupunkeihimme kylämäisiä yhteisöjä, mikäli tahdomme ihmiskunnan säilyvän täysjärkisenä.

Tämä oli myös ensimmäinen esittelemäni "kirjapiirikirja"; muodostimme muutaman tuttavan kanssa kirjapiirin, jossa jokainen esittelee jonkin lukemansa kirjan. Kyseessä ei siis ole perinteinen lukupiiri, jossa keskusteltaisiin yhteisen kirjan pohjalta. Piirimme tuntuu varsin toimivalta, kaikki saavat tietoa monista uusista kirjoista ja keskusteluakin on syntynyt kiitettävästi.

Jyri Kontturi: Niukkuuden pedagogiikka. Perusasioiden opettamisen puolesta (2009)

****

Miten koulu kykenee ikinä kilpailemaan sen kanssa, että lapset ovat koko pienen ikänsä eläneet elämystulvassa puuhalandiassa,mediamyrskyissä, ostoshelveteissä, kaukomatkoilla ja lelumeressä? Sokerikoomassa tokkuroivia ja ylivilkkaiksi viritettyjä maailmanvalloittajia ei herätetä luokassa edes peilipallolla, metelillä ja värivaloilla.

Kontturi liputtaa kirjassaan yksinkertaisia ja pieniä asioita. Niukkuuden pedagogiikka ei ole kasvatusteoria, eikä se anna valmiita ohjeita. Lähinnä se antaa virikkeitä opettajalle oman työnsä pohtimiseen; hauskasti ja helpolla kielellä. Kirjan ydinajatukset ovat: Valitse oma tapasi opettaa ja seiso sen takana. Uskalla olla aikuinen.

Tämän kirjan joudun ehkä hankkimaan omaan hyllyyn.

Charlaine Harris: Definitely Dead

***½

Charlaine Harris: Dead as a Doornail

***

Stephen King: Musta Torni VII - Musta Torni (2004)

****

Ka-tet saapuu Devar-Toihin, jossa murtajat tekevät hellittämätöntä työtä Säteiden murtamiseksi, ja Roland johdattaa joukkonsa taas kerran taisteluun. Revolverimiesten toimia seuraa syrjästä Mordred, Mian synnyttämä poika, jolla on kaksi isää: Roland, joka yrittää pitää pystyssä Mustaa Tornia saavuttaakseen sen jonain päivänä, ja Purppurakuningas, joka haluaa tuhota Mustan Tornin. Mordred on päättänyt olla uskollinen Punaiselle isälleen, ja odottaa sopivaa hetkeä hyökätäkseen Valkoisen isänsä kimppuun.

Murtajien työ saadaan pysäytettyä, Säteet alkavat vahvistua uudelleen, ja matka Tornille jatkuu. Musta Torni on jo lähellä, mutta ketkä kaikki sen luokse pääsevät? Kuinka monta kumppaniaan Rolandin täytyy uhrata päästäkseen päämääräänsä, vai pääseekö hän sinne itsekään? Ja lopulta, mitä Mustan Tornin, kaikkien maailmojen pystyssä pitäjän, ylimmästä kerroksesta löytyy?

Stephen King: Musta Torni VI - Susannan laulu (2004)

***½

Susannah on raskaana, mutta jo aiemmin on käynyt selväksi, ettei lapsi ole Eddien. Eikä se ole oikeastaan Susannahinkaan, vaan Mian, taas uuden naisen tuossa samassa ruumiissa. Kun revolverimiehet ovat saaneet voiton Calla Bryn Sturgisin susista, ottaa Mia johdon ja vie Susannahin New Yorkiin synnyttämään lastaan.

Jake lähtee Oin ja isä Callahanin kanssa Susannahin perään, Roland ja Eddie hoitavat sillä aikaa muita välttämättömiä asioita: he muun muassa tapaavat erään kirjailijan, joka on jättänyt sikseen revolverimiehen etsintäretkestä kertovan kirjaprojektin. Tarinan on jatkuttava, jotta Torni ja sitä pystyssä pitävät Säteet eivät tuhoutuisi.

Stephen King: Musta Torni V - Callan sudet (2003)

Parinkymmenen vuoden välein Calla Bryn Sturgisiin hyökkäävät "sudet", jotka vievät osan lapsista mennessään. Jälkikäteen lapset aina palautetaan, mutta he ovat muuttuneet ronteiksi, aivottomiksi olennoiksi, joista on hyötyä korkeintaan työjuhtina. Revolverimiehen joukkio saapuu paikalle parahiksi ennen susien hyökkäystä, ja kaupungin asukkaat päättävät viimein ryhtyä vastarintaan.

Kaupungissa joukkiomme tutustuu myös isä Callahaniin, joka on Kingin lukijoille tuttu romaanista Painajainen. Paettuaan 'Salems Lotista Callahan on vaeltanut New Yorkin eri versioissa, kunnes kuoltuaan joutui Calla Bryn Sturgisiin. (Brooklynin Co-Op Citystä kotoisin olevan Eddien käsitys todellisuudesta kokee kovan kolauksen, kun Callahan vakuuttaa hänelle, että Co-Op sijaitsee Bronxissa.) Susien lisäksi ka-tetillä on myös toinen huoli, tyhjän tontin ruusu, joka on vaarassa jäädä rakennustyömaan alle. Revolverimiehet punovat monimutkaisen suunnitelman ruusun turvaamiseksi.

Stephen King: Musta Torni IV - Velho (1997)

****

Velho vie lukijan Rolandin menneisyyteen, aikaan, jolloin hänestä tuli revolverimies. Velho on tarina nuoresta Rolandista ja hänen ystävistään Alainista ja Cuthbertista, jotka seikkailevat Mejsissä, kaukana kotoaan. Se on myös tarina Rolandin ensirakkaudesta kauniiseen Susan Delgadoon, joka on luvattu pojansynnyttäjäksi kaupungin pormestarille.

Roland yrittää ystävineen vapauttaa Mejsin Ruumisarkkumetsästäjistä, ja tehtävän suoritettuaan Roland aikoo viedä Susanin mukanaan. Roland ei kuitenkaan pysty suojelemaan Susania, ja niin tytöstä tulee ensimmäinen monista uhreista revolverimiehen etsintäretkellä.

Stephen King: Musta Torni III - Joutomaa (1991)

****½

Roland, Eddie ja Susannah saavat uuden matkakumppanin. Hän on vanha tuttu Jake Chambers, joka kuoli ensin 1970-luvun New Yorkissa ja sitten uudelleen revolverimiehen maailmassa. New Yorkiin palattuaan häntä ovat piinanneet hulluksi tekevät kaksoismuistot, joista hän pääsee eroon vasta palattuaan osaksi Rolandin ka-tetiä. Ennen revolverimiehen maailmaan palaamista Jake löytää tyhjältä tontilta yksinäisen ruusun, joka laulaa maailman kauneinta laulua.

Ka-tet saa vielä viidennen jäsenen, puhuvan mäyriäisen Oin, josta tulee Jaken paras ystävä. Viisikko löytää häiriintyneen junan, Blaine Yksiraiteisen, joka lupaa viedä heidät matkallaan eteenpäin, mutta matkassa voi olla omat vaaransa. Apunaan ka-tetillä on Jaken mukanaan tuomat kirjat Calvin Towerin kirjakaupasta: Ai-Jai-Arvoituksia! ja Charlie-veturi. Auttavatko ne heitä selviytymään yksinäisyytensä riivaamasta junasta?

Stephen King: Musta Torni II - Kolme korttia pakasta (1987)

*****

Roland kulkee pitkin meren rantaa, ja vetää mustiin puetun miehen ennustamia kortteja pakasta. Vanki, jonka selässä istuu ruoskaa heiluttava apina, on heroinisti Eddie Dean 80-luvun New Yorkista. Roland auttaa Eddien selviytymään tullista läpi huumelastissa ja taistelee tämän kanssa huumepomoja vastaan, minkä jälkeen hän vetää Eddien omaan maailmaansa.

Kaksikasvoinen varjojen leidi on Odetta Holmes 60-luvun New Yorkista, jalaton musta nainen, joka kärsii pahansisuisesta Detta Walker -nimisestä sivupersoonasta. Eddie menee naimisiin Odetta/Dettan kanssa, joka vaihtaa nimekseen Susannah Dean. Yhdessä kolmikko jatkaa matkaa kohti seuraavaa ovea, josta vetää vielä yksi matkakumppani.

Rolandin seikkailut välillä merenrannalla hengenvaarallisten hummeriolentojen vaanimana ja välillä New Yorkissa eri hahmojen ruumiissa ovat viihdyttäviä, ja Kolme korttia pakasta onkin ehkä paras osa Musta Torni -sarjaa.

Stephen King: Musta Torni I - Revolverimies (1982)

****

Mustiin puettu mies pakeni autiomaan halki, ja revolverimies seurasi hänen jälkiään.

Revolverimies aloittaa Kingin seitsenosaisen suurtyön, jonka ensimmäiset sanat King pisti paperille jo 70-luvulla. Reilu 200-sivuinen teos on oikeastaan vain johdanto tuleviin tapahtumiin. Lukija tutustuu Rolandiin, viimeiseen revolverimieheen, joka on loputtomalta tuntuvalla taipaleella kohti myytistä Mustaa Tornia. Matkallaan Roland kohtaa pojan, Jaken, joka muistaa kuolleensa auto-onnettomuudessa. Roland lupaa suojella poikaa, mutta myöhemmin hän joutuu valintatilanteeseen: tavoittaako mustiin puettu mies vai pelastaa poika, joka roikkuu kuilun yllä hengenvaarassa. Roland tekee päätöksensä, ja kuiluun putoava Jake huutaa hänelle:

Mene sitten. On muitakin maailmoja kuin nämä.

Lopulta Roland saavuttaa mustiin puetun miehen, joka näyttää hänelle tulevan.

Miguel de Unamuno: Usva (1914)

**½

Augusto Pérez harhailee päämäärättömästi olemassaolon usvassa 1900-luvun Madridissa, kun pianisti Eugenian säteilevät silmät antavat eräänä päivänä hänelle suunnan.

Tragikoomisen rakkaustarinan ympärille syntyy erikoinen teos, rimooni, joka ei tottele romaanin sääntöjä. Teoksesta kehittyy todellisuuksien labyrintti, jossa fiktiiviset hahmot, ihminen ja Jumala, ovat oudossa valtasuhteessa toisiinsa nähden. Kun kenenkään olemassaolo ei tunnu enää olevan selvää, alkaa lukijakin epäillä omaansa.

Ostin aikoinani tämän kirjan houkuttelevan takakansitekstin perusteella, mutta oston jälkeen teos jäi hyllynnurkkaan pölyttymään. Tänä kesänä päätin tarttua itseäni niskasta ja lukea tämän lyhyehkön romaanin, tai oikeammin rimoonin, kuten teosta tituleerataan. Alkukankeuksien jälkeen tarina oli viihdyttävä, mutta olin silti pettynyt. Unamuno oli ilmeisestikin aikansa suuri ajattelija, ja Usvassa hän pyrkii esittämään filosofisia pohdintojaan kaunokirjallisessa muodossa. Takakannen esittely antaa Unamunosta sen verran värikkään vaikutelman, että miehen elämäkerta saattaisi olla kiinnostavampaa luettavaa kuin hänen filosofinen tarinointinsa.

Cate Tiernan: The Calling & Changeling (2001)

****½

Morgan saa lisää tietoa sukujuuristaan, eikä kaikki tieto ole lainkaan miellyttävää. Morgan joutuu miettimään omaa sisintä olemustaan: onko hänet tarkoitettu toimimaan taikuuden pimeällä puolella? Morganin voimat ovat käsittämättömän vahvat ja hänen täytyy valita, käyttääkö hän niitä hyvään vai pahaan.

Cate Tiernan: Awakening & Spellbound (2001)

****

Morganin voimat kasvavat, mutta hänen täytyy opetella voimiensa käyttöä ilman Calia. Onko Cal poistunut lopullisesti Morganin elämästä? Voisiko Morgan ikinä antaa anteeksi Calille, jos tämä tulisi takaisin? Morgan ja Hunter ihastuvat toisiinsa, mutta ehkä Hunterissakin on oma pimeä puolensa...

Cate Tiernan: Blood Witch & Dark Magick (2001)

****½

Ensimmäinen tuplanide päättyi sellaisee cliffhangeriin, että jatkoa oli jo odotettukin. Blood Witch jatkaa suoraan siitä, mihin The Coven jäi. Jännitys laukaistaan heti, ja pelottavalta vaikuttanut tilanne osoittautuukin varsin harmittomaksi. Lukija oli jo alkanut epäillä, että Morganin mùirn beatha dàn, sielunkumppani, Cal, ja tämän Selene-äiti, eivät olisikaan niin hyviä ja ihania kuin voisi luulla. Epäilys osoittautuu kuitenkin turhaksi, joskaan ei mene kauankaan, kun Morgan saa uuden syyn epäillä poikaystäväänsä. Calin ja Selenen kimpussa on salaperäinen Hunter, joka väittää olevansa kansainvälisen noitaneuvoston palveluksessa. Hän syyttää Seleneä ja Calia voimien väärinkäytöstä ja yrittää varoittaa Morgania Calista. Cal puolestaan vakuuttaa Morganille Hunterin olevan katkeroitunut psykopaatti, joka on syyllistynyt oman pikkuveljensä tappamiseen. Lisäksi Morganin murheina ovat hänen pikkusiskonsa Mary K:n ääliömäinen poikaystävä ja katkennut ystävyys Breen kanssa. Keneen Morganin pitäisi luottaa ja miten hänen ja Calin suhteen käy?

Charlaine Harris: Veren imussa (2004)

****

Sookie ja Bill harkitsevat yhteen palaamista, mutta Bill uppoutuu töihinsä ja lähtee kaiken lisäksi pitkälle työmatkalle Peruun. Pian tämän jälkeen Sookie törmää Ericiin palatessaan töistä: tämä juoksee tienpientareella kuin henkensä edestä, eikä kaiken lisäksi tunnista Sookieta. Sookie vie Ericin kotiinsa ja ottaa yhteyttä tämän alaisiin. Käy ilmi, että Eric on kirottu noitien toimesta ja on kirouksen vuoksi menettänyt muistinsa. Lisäksi huolta aiheuttaa Jason, Sookien veli, joka tuntuu kadonneen jäljettömiin.

Eric jää asumaan Sookien luo piiloon noidilta, ja Sookien ja Ericin välinen suhde saa uusia sävyjä. Valta-asemansa unohtaneena Eric on huomaavainen ja lempeä, mutta yhtä hyvä suutelemaan kuin ennenkin. Sookiesta ja Ericistä tulee rakastavaiset, mutta miten suhteen käy, jos ja kun Eric saa muistinsa takaisin?

Charlaine Harris: Kylmäveristen klubi (2003)

***½

Bill katoaa, ja Sookie on suunniltaan huolesta - kunnes saa tietää, että Bill on entisen rakastajattarensa matkassa. Hän suostuu kuitenkin auttamaan Billin etsinnöissä, ja tehtävä johdattaa hänet Kylmäveristen klubille Alcide Herveaux'n, varsin puoleensavetävän ihmissuden kanssa. Sookie on kolmen tulen välissä: Hän tuntee vetoa Alcidehin ja vampyyripomo Ericillä puolestaan on pakkomielle päästä Sookien sänkyyn (Eikä Erickään ole varsinaisesti vastenmielinen), mutta toisaalta Sookiella on edelleen välit selvittämättä Billin kanssa. Mieshuoliakin suurempaa päänvaivaa Sookielle aiheuttaa se, että hän on taas kuolemanvaarassa useampaan otteeseen. Ehkä vampyyrien kanssa hengailu ei olekaan niin kovin hyvä juttu loppujen lopuksi?

Charlaine Harris: Verenjanoa Dallasissa (2002)

***

Sookie solmii sopimuksen vampyyrien kanssa ja sitoutuu auttamaan heitä telepatiakykynsä avulla. Hänet lähetetään etsimään kadonnutta vampyyria Auringon seurakuntaan, jossa hän on lähellä päästä hengestään. Sookie törmää myös ikävään mainadiin sekä muihin yliluonnollisiin olentoihin; seurustelu vampyyri-Billin kanssa vaatii veronsa, mutta mitäpä sitä ei tekisi rakastamansa miehen vuoksi.

Charlaine Harris: Veren voima (2001)

***½

Charlaine Harrisin Sookie Stackhouse -kirjat toimivat pohjana Ylen esittämälle True Bloodille, jota olen seurannut silmä kovana. Kun sarja jäi tauolle, täytyi vieroitusoireisiin käydä hakemassa kirja. Kirja on sitä tyyppiä, jonka ahmii nopeasti, mutta josta ei jää paljonkaan mieleen, siis loistavaa kesäviihdettä. Tv-sarjaan on saatu upotettua jonkinlainen synkänkoomisen kieroutunut pohjavire, jonka tasolle kirja ei valitettavasti yllä.

Tess Gerritsen: Painoton tila (1999)

**½

Lääkäri Emma Watsonin unelma toteutuu, kun hän pääsee töihin kansainväliselle avaruusasemalle. Nainen avaruudessa ei ole ihan tavanomainen juttu, ja siksi onkin erityisen ikävää, että heti Emman saavuttua asemalle eräs työntekijöistä sairastuu. Jos Emma lähettää sairastuneen miehen maahan turhaan, tuhlaantuu rahaa järjettömiä summia hukkaan; jos hän päättää hoitaa miehen itse, on riskinä potilaan tilan huonontuminen. Valitsi Emma kummin tahansa, hän saattaa kyseenalaistaa pätevyytensä - ja hankaloittaa naisten pääsyä avaruuteen tulevaisuudessa.

Tasa-arvopohdinnoille ei jää kuitenkaan aikaa, kun miehistö alkaa sairastua ja kuolla yksi kerrallaan, ja pian Emma on ainoa eloon jäänyt, hänkin sairaana. Tappajaksi paljastuu loisolio, joka omaksuu geneettistä ainesta jokaisesta uudesta isäntälajistaan ja on tämän vuoksi erityisen hankala tuhottava. Emman kuolema lähestyy, ja maassa hänen aviomiehensä Jack miettii kuumeisesti pelastuskeinoa. (Ei varmaankaan ole yllätys, että Emma ja Jack ovat eroamassa, mutta hätätilanne saattaa heidät takaisin yhteen.)

Painoton tila on sujuvaa viihdettä, joka kuitenkin loppua kohden muuttuu turhan fantastiseksi. Gerritsen kuvaa hienosti avaruuslentojen lähtöjä, sitä, kuinka niin moni asia voi mennä niissä pieleen. Kuinka heiveröisiä alukset ovat, ja erityisesti ihminen. Todennäköisesti vaikuttuneisuuteni vaikutti myös se tosiasia, että kirjoittaja on nainen, vaikkei kai ole mitään syytä, miksei nainen voisi kirjoittaa avaruuslennoista asiantuntevasti.

Lars Kepler: Hypnotisoija (2009)

***½

Nimimerkin takana kirjoittava ruotsalaispariskunta Alexander Ahndoril ja Alexandra Coelho Ahndoril ovat saaneet aikaiseksi varsin oivan teoksen. Hypnotisoijaa on hypetetty hurjasti, ja ehkäpä siksi olin hiukan pettynyt. Juoni on todella mukaansatempaava ja teksti on sujuvaa, suorastaan ahmin teoksen. Mutta. Mitään uutta se ei varsinaisesti tarjonnut.

Päähenkilö on traumoihin erikoistunut lääkäri Erik Maria Bark, joka auttaa rikoskomisario Joona Linnaa murhan selvittelyssä. Bark on aikoinaan luonut uraa hypnoosihoidolla, mutta on sittemmin luopunut hypnoosista. Jotakin synkkää on tapahtunut, ja Bark on vannonut, ettei koskaan enää hypnotisoisi ketään. Sitten hän saa yhteydenoton Linnalta, joka suostuttelee hänet hypnotisoimaan verilöylystä selvinneen potilaan, jotta he saisivat tältä johtolankoja. Vanhat haamut heräävät henkiin, mutta ehkä nykyajassa tapahtuneen murhan selvittäminen voi auttaa Barkia selviämään menneisyydessä syntyneistä ongelmista. Melko tuttua tavaraa siis. Suomalaislukijalle on toki mieleen komisario Linna, mutta suomalainen poliisi ruotsalaisdekkarissa ei sekään ole varsinaisesti uusi juttu.

John Ajvide Lindqvist: Kuinka kuolleita käsitellään (2005)

****

Eräänä kesäpäivänä Tukholmassa joukko kuolleita herää henkiin. Ihme koskee vain Tukholmaa ja kahden kuukauden sisällä kuolleita, sitä ennen kuolleet pysyvät haudoissaan ja uudet vainajat pysyvät vainajina. Ruumishuoneella vallitsee kaaos, hautoja avataan ja kuolleita kärrätään keskitysleiriin. Kuinka näitä kuolleita kuuluisi käsitellä? Mitkä ovat heidän oikeutensa, vai onko heillä lainkaan sellaisia? Mitkä ovat omaisten oikeudet?

Lindqvistin toinen romaani (ensimmäinen oli elokuvanakin tunnettu Ystävät hämärän jälkeen) on hiukan surumielinen kertomus itsensä ulkopuoliseksi tuntevista ihmisistä. Teoksessa ei ole turhia selittelyjä, eikä sen juoni painotu arvoituksen ratkaisemiseen.

Katja Bargum & Hanna Kokko: Kutistuva turska (2008)

****

Kutistuva turska ja muita evoluution ihmeitä kertoo hyvin populaaristi evoluutiosta ja nimenomaan sen ihmeellisyyksistä. Käsittelyyn otetaan myös evoluution "virhearvioinnit", jotka kirjoittajien mukaan omalta osaltaan sotivat älykkään suunnittelun teoriaa vastaan. Nämä lajin kannalta epäedulliset muutokset johtuvat usein siitä, että samat muutokset edesauttavat yksittäisten yksilöiden lisääntymistä. Yksinkertaistaen samasta ilmiöstä on kyse myös ihmiskunnassa, joka tuntuu kulkevan hitaasti mutta varmasti kohti tuhoaan. Ihminen valitsee lähes poikkeuksetta vaihtoehdon, joka on hänelle itselleen hyödyllinen lyhyellä aikavälillä ja tuntuu olevan kykenemätön tarkastelemaan lajin hyvinvointia pidemmällä tähtäimellä.

Kissojen ystävänä kiinnostavinta - ja inhottavinta - oli lukea Toxoplasma-loisesta. Eliön aiheuttama toksoplasmoosihan on tunnetusti vaarallinen raskaana oleville, mutta täysin vaikutukseton se ei ole muillekaan. Toksoplasmaa kantavista naisista tulee vastuuntuntoisempia ja toiset huomioon ottavampia, miehillä vaikutus on täsmälleen päinvastainen; naisten suorituskyky älykkyystesteissä paranee, miehillä puolestaan heikkenee. Vaikutukset ovat lieviä, mutta kansallisella tasolla ne voivat olla merkittäviä. Yhdysvaltalainen tutkija Kevin Lafferty on koonnut tilastoja 38 maasta ja toteaa, että maan kansalaisten keskimääräinen neuroottisuus sekä kulttuurin "maskuliinisuus" (korostaa miesten asemaa ja naisten kuulumista hellan ääreen) selittyvät ainakin osittain toksoplasmoosin yleisyydellä. Siinäpä miettimistä kissanomistajille. :)

Audrey Niffernegger: Hänen varjonsa tarina (2009)

****

Julia ja Valentine Pool ovat identtiset kaksoset, joiden äiti on myöskin identtisen kaksosparin toinen puolisko. Tytöt eivät ole koskaan tavanneet tätiään, eikä tällä ole muutenkaan ollut mitään sijaa heidän elämässään - ennen kuolemaansa. Elspeth-täti nimittäin testamenttaa talonsa ja omaisuutensa siskontyttärilleen, sillä ehdolla, että he asuvat talossa vuoden. Sitä Elspeth ei tietenkään osaa etukäteen aavistaa, että hän jää itsekin asumaan taloon kuolemansa jälkeen. Niinpä haasteeseen tarttuvat tytöt pääsevät tutustumaan kummittelua harjoittelevaan tätiinsä.

Identtisiin kaksosiin liittyy ihmisten mielissä paljon myyttisiä piirteitä, joten identtisyys-teemaan sisältyvä erilaisuuden ja samanlaisuuden ristiriita riittää jo itsessään tekemään kirjasta kiinnostavan. Mieleeni tulee Leena Parkkisen Sinun jälkeesi, Max, joka kuvaa siamilaisten kaksosten elämää. Jotenkin nämä fyysisesti yhteen liitetyt miehet ovat paljon kauempana toisistaan kuin Nifferneggerin kaksospari. Kyse on tietenkin fiktiivisistä kuvauksista, mutta ehkäpä näin on todellisuudessakin?

Kaksosista Julia on dominoivampi, ja Valentine alkaa pikkuhiljaa tehdä irtiottoa sisarestaan. Kuten niin usein, vahvempi osapuoli alkaa tilanteen muuttuessa näyttää yhä heikommalta. Julia yrittää kaikin voimin pitää kiinni tutusta ja turvallisesta tilanteesta, jonka ja jossa hän hallitsee. Elspeth-täti seuraa voimattomana sivusta tilannetta, joka alkaa muistuttaa koko ajan enemmän hänen ja sisarensa historiaa.

Tämän modernin kummitustarinan loppuratkaisu on melko yllättävä, mistä paljon plussaa. Ehkäpä vielä enemmän pidin kuitenkin kirjailijan aiemmasta teoksesta Aikamatkustajan vaimo.

Taivaallista seksiä (2006), toim. Minna Ahola, Marjo-Riitta Antikainen ja Päivi Salmesvuori

*****

Taivaallista seksiä sisältää useiden eri kirjoittajien artikkeleita, joissa pohditaan kristinuskon ja seksuaalisuuden suhteita eri näkökulmista. Kirjoittajat ovat eri teologisten oppiaineiden, historian ja sukupuolihistorian asiantuntijoita. Teos on jaettu neljään osaan: Vanhasta testamentista myöhäisantiikkiin, Monimuotoinen keskiaika, Reformaatiosta uudelle ajalle ja Kohti nykyaikaa. Kiinnostavimmaksi koin ensimmäisen osan, todennäköisesti ajallisen etäisyyden vuoksi; mitä lähemmäs nykyaikaa siirryttiin, sitä tutummilta ja vähän tylsemmiltä asiat alkoivat tuntua.

Erityisen kiinnostava oli teoksen ensimmäinen artikkeli, Martti Nissisen Ruumiillinen ihminen Vanhassa testamentissa, joka valottaa VT:n aikalaisten ihmiskäsitystä. Ihmistä ei jaettu henkeen ja aineeseen, vaan hänet nähtiin kokonaisuutena. Toki olin ennestään tietoinen, ettei nykyinen dualistinen ajattelu ole aina ollut hallitsevaa, mutten ollut aiemmin tullut miettineeksi tämän merkitystä uskonnollisten tekstien kannalta. VT:ssä ihmistä kuvataankin usein nimenomaan fyysisenä olentona, ja henkistä puolta kuvaava sanasto on aina kaksimerkityksistä sisältäen myös fyysisen ulottuvuuden, esim. heprean nefesh tarkoittaa 'sielun' ohella 'henkitorvea'. Valitettavasti käännöksissä tämä hengen ja aineen päällekkäisyys ei voi samalla tavoin näkyä.

Keskiaikaisessa maailmassa ei tunnettu seksuaalisuutta käsitteenä ja yksityiselämä taisi olla käsitteen lisäksi myös ilmiönä käsittämätön, joten seksiasioihin suhtauduttiin varsin luontevasti. Kirkonmiehet kuitenkin tarkastelivat asioita teologisesta näkökulmasta, ja katsoivat usein tarpeelliseksi rajoittaa sukupuolielämää. Koska keskiajalla lukutaito oli harvojen oikeus, oli kulttuuri äärettömän visuaalista. Kirkko valisti kansaa kuvien avulla tärkeistä asioista, myös seksuaalisuudesta. Koska nykykatselija katsoo näitä kuvia täysin eri perspektiivistä, ne näyttäytyvät lähinnä rivoina ja hämmentävinä.

Kaikki kuvat eivät kuitenkaan olleet kansan silmille tehtyjä. Aila Viholainen kirjoittaa mm. saarnastuolien puisista istumatuista, jotka "oli usein koristettu veistoksella, joka oli kaikkea muuta kuin jumalallinen". Esimerkkinä on annettu kuva yhdestä, jossa "ei ole kuvattuna vain yhdyntä vaan vieläpä kaikissa tilanteissa kielletty tapa, jota pidettiin eläimellisenä". Kuvien merkitykseksi on ehdotettu, että kun pappi joutuu turvautumaan istumapuuhun, hän saa tällaisen kielletyn kuvan kautta muistutuksen omasta heikkoudestaan.

Reformaation jälkeiseltä ajalta kiinnostavaa oli Esko M. Laineen artikkeli radikaalipietismistä. Muistan, että aikoinaan ylioppilaskirjoituksiin lukiessani pietistit vaikuttivat kiinnostavalta porukalta uskonnon oppikirjankin perusteella, vaikka siellä ei taidettu mainita sanallakaan heidän seksuaalisuuskäsityksistään. Radikaalipietismissä vaikuttivat vastavoimina jyrkän askeettinen suhtautuminen seksuaalisuuteen ja sofiaaninen mystiikka, jossa uskovien välinen sukupuoliyhteys katsottiin pyhäksi teoksi. Tämä ristiriita johti joissakin ryhmissä seksuaaliseen hurjasteluun, mm. orgioihin. Kirjoittaja katsoo, että radikaalipietistien keskuudessa vaikutti suuri joukko hyvin herkkiä tai suorastaan mielenterveysongelmaisia henkilöitä.

Viimeisessä osassa kirjoitetaan mm. rock'n'rollin ja kondomien tulosta Suomeen, ortodoksien avioliittokäsityksistä, katolisten aborttinäkemyksestä ja Tosi Rakkaus Odottaa -liikkeestä. Nämäkin artikkelit olivat mielenkiintoista luettavaa, mutta niillä ei ollut samanlaista uutuusarvoa. Tietenkään kaikki ei ollut ennestään tuttua, aivan uusi tieto oli mm. se, että ortodoksisella kirkolla oli menneinä vuosisatoina tapana vahvistaa rukouksen kanssa ns. ystävyysliitto, jossa liitettiin yhteen kaksi saman sukupuolen edustajaa. Tavasta luovuttiin, kun huomattiin, että siunaus ymmärrettiin väärin seksuaalisuhteen hyväksyntänä. Aihe koetaan ilmeisesti edelleen arkaluontoisena, eikä siitä juurikaan puhuta.

Lopuksi kiintoisa anekdootti Uuden testamentin ajalta:

Ylellisten kurtisaanien luokkaan voitaneen lukea myös eräs roomalainen erikoisuus. Roomalainen aviorikosta ja muita sukupuolirikkeitä koskeva lainsäädäntö oli ankara: periaatteessa vapaiden kansalaisten väliset sukupuolisuhteet oli rajoitettu avioliittoon. Avioliiton ulkopuolisista suhteista rangaistiin ankarasti. Prostituoidun tai näyttelijättären kanssa solmituista suhteista ei kumpaakaan osapuolta kuitenkaan voitu rangaista. Yläluokkaan kuuluvan naisen elämä oli taloudellisesti turvattua, joten hänen ei tarvinnut turvautua prostituutioon anasaitakseen elantonsa, mutta jotkut vapaasyntyiset naiset kirjoittautuivat prostituoitujen veroluetteloon tai hankkivat työpaikan teatterista voidakseen kutsua taloonsa miesvieraita tai pitää vakituista rakastajaa vailla rangaistuksen pelkoa. Tämä ilmiö oli kuitenkin ilmeisesti harvinainen, mahdollisesti joidenkin yksittäisten henkilöiden protesti ankaraa lainsäädäntöä vastaan.

Åsa Linderborg: Minua ei omista kukaan (2007)

*****

Loistavaa ruotsalaista arkirealismia Åsa Linderborgin omaelämäkerrallisessa romaanissa.

Hilkka Ravilo: Muovikassimies (2009)

**

Kirja alkaa lupaavasti. Pieni Tarmo-poika on perheen ainoa lapsi, ja naapurin pariskunta toimii melkein toisina vanhempina. Tarmo elää siis varsinaisessa idyllissä, jossa riittää rakastavia aikuisia. Mutta sitten äiti tuo kotiin pikkusiskon lupaamansa pikkuveljen sijaan, eikä uusi pikkusisko tee muuta kuin huutaa yöt ja päivät läpeensä. Äidin kaikki aika menee vauvan hoitamiseen, isä joutuu muuttamaan työpaikalleen, ja naapurin Leallakin on omia kiireitä. Tarmon elämä on keikahtanut päälaelleen, ja hän toivoo vain saavansa äidin takaisin itselleen.

Melko pian aloituksen jälkeen siirrytään aikaan, jolloin Tarmo on nuori aikuinen. Lapsuuden tapahtumat vaikuttavat aikuisen valintoihin, ja Tarmosta tulee muovikassimies: mies, joka siirtyy naisen luota toisen luo vain muovikassillinen omaisuutta mukanaan. Vailla työpaikkaa ja vakinaista asuntoa Tarmo alkaa hankkia elantoa kyseenalaisin keinoin.

Tarina itsessään on hyvä, mutta kirjaa vaivaa julistava sävy. Henkilöiden suihin on laitettu niihin sopimattomia repliikkejä, jotka valistavat lukijaa niin luomuruoasta, uskontohistoriasta kuin naisten asemastakin. Tämän vuoksi teos tuokin mieleen Ravilon esikoisteoksen Kuin kansanlaulu. Sillä erotuksella tosin, että pidin Kansanlaulusta. Se oli kokonaisuudessaan ohjelmallinen naisten oikeuksien puolustaja, kun taas Muovikassimiehessä valistus on yritetty piilottaa repliikkeihin. Ei toimi.

Neil Gaiman: Unohdetut jumalat (2002)

****

Tämä nykyfantasian suurteos on ollut lukulistalla pitkään. Gaimanin tuotanto on minulle muutenkin outoa, kun häpeäkseni en ole saanut luettua edes Sandmaneja... tätä puolustelen kyllä sillä, että kyseiset sarjakuvat ovat kirjastosta jatkuvasti lainassa. Tämän sain nyt sitten vihdoin luetuksi, ja kyllähän se kannatti. Kirjasta on esitetty aika paljon kritiikkiä, mutta itse pidin paljonkin. Yhdelle lukijalle maalaileva tyyli oli tuonut mieleen Stephen Kingin, ja hassua kyllä, sama kirjailija tuli minunkin mieleeni lukiessani. Minulle se kyllä oli yksinomaan positiivinen asia.

Shadow on juuri vapautunut vankilasta, ja aikoo jatkossa vältellä kaikkia hankaluuksia. Kohtalolla tuntuu kuitenkin olevan näppinsä pelissä, ja Shadow löytää itsensä viettämästä kaikkea muuta kuin suunnittelemaansa tasapaksua elämää. Tai ehkäpä kohtalon sijaan näppinsä peliin onkin iskenyt muutama apua tarvitseva jumala. Niin tai näin, Shadow joutuu mukaan taisteluun, jossa ovat vastakkain Amerikan jumalat: siirtolaisten mukanaan tuomat vanhat jumalat ja nykypolven uudet jumalat.

Sitten pieni spoileri, muttei kuitenkaan varsinainen juonipaljastus: Tutun mielestä kirjan lopetus on varsinainen antikliimaksi, joka saa aivan toisenlaista lopetusta odottavan lukijan pettymään. Koska itse osasin tämän keskustelun perusteella sitten odottaa lässähtävää loppua, en pettynyt, ja itse asiassa pidin lopetuksesta. Mielestäni sen voisi nähdä vastavetona vanhalle perinteiselle fantasialle, jossa taisteluilla ja niiden voittamisilla on merkittävä asema. Lopetusta on kylläkin venytetty turhan pitkäksi, sen vuoksi en täysiä pisteitä kirjalle annakaan.

Atorox-novellit 2011

120 novellin urakka on taas ohi, ja aikaa riittää muullekin lukemiselle. Talven aikana lukemiset ovat jääneet taas kovin vähille, mutta novellisuman läpikäynti aukaisi putken niin, että nyt kirjoja on taas alkanut mennä. Atoroxista on siis monenlaista hyötyä :)

Leopold von Sacher-Masoch: Venus turkiksissa (1870)

****½

Masokismille nimensä vastentahtoisesti antanut Sacher-Masoch suunnitteli kirjoittavansa kirjasarjan, joka kävisi läpi ihmiselämän eri osa-alueita. Venus turkiksissa on vain pieni osa rakkautta käsittelevää teosta, joka sekin kokonaisuudessaan olisi vain osa suurempaa kokonaisuutta. Sacher-Masoch katsoi teokselle tehtävän vääryyttä, mikäli sitä arvostellaan irrallaan kokonaiskuvasta, mutta ehkäpä nykylukija osaa tarkastella tekstiä toiselta kantilta, eikä tee hätäistä tuomiota.

On ymmärrettävää, että masokistisen Severinin ja kunniallisesta naisesta despootiksi muuttuvan Wandan tarina on saanut huonon vastaanoton aikanaan. Vieläkin teos kykenee herättämään inhoa, joskin lammasmaisen Severinin käytös osaa myös ärsyttää ja puuduttaa. Severin myös parantuu masokismistaan, eli kyseessä on opettavainen tarina. Kirjasen loppuun sisältyy myös yhteiskunnallinen opetus:

- - nainen, sellaisena kuin luonto on hänet luonut ja sellaisena kuin hän nykyään vetää miestä puoleensa, on miehen vihollinen, ja voi olla ainoastaan tämän orjatar tai despootti, ei koskaan tämän kumppani. Nainen voi olla sitä vasta, kun hänellä on samat oikeudet kuin miehellä, kun hän on kasvatuksensa ja työnsä puolesta miehen veroinen.

Cate Tiernan: Book of Shadows & The Coven (2001)

****

Cate Tiernanin Sweep-sarjasta tuli hetkeksi kuuluisa Suomessa, kun kristillisdemokraattien Leena Rauhala teki sen julkaisusta Suomessa kirjallisen kysymyksen hallitukselle. Rauhalan mukaan kirjat ovat nuorille täysin sopimattomia, mutta kustantaja puolustautui sillä, että suomennoksesta on poistettu alkoholi- ja tupakkaviittaukset. Tässä kohtaa järkytyin itse: harjoitetaanko Suomessa oikeasti tällaista sensuuria?

Ensimmäinen osa oli jo suomennettu ja painossa, mutta kustantaja luopui julkaisusta. Virallisen selityksen mukaan kustantamo oli saanut tietoonsa, että wiccalaisuus on oikeasti olemassa oleva uskonto, eivätkä he halua julistaa nuorille minkäänlaista uskonnollista ideologiaa. Vaikea uskoa, että joku oikeasti ei olisi tietoinen wiccan olemassaolosta, mutta niin tai näin, kirja jäi julkaisematta suomeksi. Onneksi nykyään on internet ja sen verkkokaupat, ja suurin osa suomalaisista osaa englantia vähintään kohtuullisesti. Kiitos Leena Rauhala, ilman sinua olisin todennäköisesti jäänyt paitsi hyvästä viihteestä :)

Book of Shadows & The Coven on sarjan kaksi ensimmäistä osaa yksissä kansissa. Kirja kertoo maantienharmaasta Morganista, joka wiccan - ja Cal-nimisen pojan - avulla löytää itsestään uskomattomia voimia. Kyseessä on siis perinteinen ruma ankanpoikanen -tarina, jossa on tietenkin mukana niin onnetonta kuin onnellistakin rakkautta sekä ristiriitoja ystävättären kanssa. Suomalaisiin lajitovereihin verrattuna teksti on aika kilttiä, joten sikälikin Rauhalan reaktio ihmetyttää. Tai no, ei oikeasti, koska eihän kyse tietenkään ollut viinasta tai huumeista vaan kristinuskon kyseenalaistamisesta. Stephenie Meyerin Twilight-sarjaan verrattuna kirja on kuitenkin aika realistinen nuorten elämästä kertoessaan, ja lisäksi aivan erinomaisen koukuttava! Enpä malttaisi odottaa, että saan jatko-osat käsiini.

Matti Yrjänä Joensuu: Harjunpää ja rautahuone (2010)

****

Joensuun uusin Harjunpää on entisten tapaan realistissävyinen rikosromaani, joskin mukana on ripaus yliluonnollisuuttakin. Lieneeköhän tämä uusi trendi pohjoismaisessa dekkarissa, kun Holtin Kasvottomassa tuomiossakin oli tällaista löydettävissä. Joka tapauksessa, kelpo luettavaa, mutta ehkä masentavin Harjunpää-kirjoista.

J. K. Miettinen: Häiriötekijä (2010)

***½

Salanimen taakse kätkeytyvä(t) kirjoittaja(t ?) on julkaissut kokoelman novelleista, joista suurin osa on ilmestynyt aiemmin alan lehdissä. Mukana on muutama uusikin novelli, mutta valitettavasti ne ovat kokoelman heikoimpia omaan makuuni. Muuten kokoelma on varsin hyvä. Raskautettu kertoo raskaaksi tulevista miehistä, jotka kantavat sikiöitä kiveksissään. Khii\yksin\Taivaanalla sijoittuu tulevaisuuteen, jossa vauvoja hankitaan lemmikeiksi. Todellinen kenokas on tragedia sääty-yhteiskunnasta ja mustasukkaisuudesta.

Anne Holt: Kasvoton tuomio (2009)

****½

Suosikkidekkaristiltani oli jälleen ilmestynyt uusi suomennos Inger Johanne Vik -sarjaa. Harmi, että uusia Hanne Wilhelmsen -kirjoja ei varmaankaan ole luvassa, mutta kyllä Inger Johannetkin kelpaavat :)