Augusto Pérez harhailee päämäärättömästi olemassaolon usvassa 1900-luvun Madridissa, kun pianisti Eugenian säteilevät silmät antavat eräänä päivänä hänelle suunnan.
Tragikoomisen rakkaustarinan ympärille syntyy erikoinen teos, rimooni, joka ei tottele romaanin sääntöjä. Teoksesta kehittyy todellisuuksien labyrintti, jossa fiktiiviset hahmot, ihminen ja Jumala, ovat oudossa valtasuhteessa toisiinsa nähden. Kun kenenkään olemassaolo ei tunnu enää olevan selvää, alkaa lukijakin epäillä omaansa.
Ostin aikoinani tämän kirjan houkuttelevan takakansitekstin perusteella, mutta oston jälkeen teos jäi hyllynnurkkaan pölyttymään. Tänä kesänä päätin tarttua itseäni niskasta ja lukea tämän lyhyehkön romaanin, tai oikeammin rimoonin, kuten teosta tituleerataan. Alkukankeuksien jälkeen tarina oli viihdyttävä, mutta olin silti pettynyt. Unamuno oli ilmeisestikin aikansa suuri ajattelija, ja Usvassa hän pyrkii esittämään filosofisia pohdintojaan kaunokirjallisessa muodossa. Takakannen esittely antaa Unamunosta sen verran värikkään vaikutelman, että miehen elämäkerta saattaisi olla kiinnostavampaa luettavaa kuin hänen filosofinen tarinointinsa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti