Tuuli Hypén: Nanna

*****

Ihana sarjakuva kettutytöstä/tyttöketusta, joka ihmisyyskurssin käytyään muuttaa kaupunkiin ja ryhtyy opiskelemaan. Sarjakuvan toinen keskeinen hahmo on Nannan asuinkumppani Ritu, ja aina toisinaan törmätään omaan lempparihahmooni Ritun mummoon. Fanien iloksi Nanna alkaa ilmestyä ensi vuonna Turun Sanomissa, ja toivon mukaan jossain vaiheessa ilmestyisi uusi albumikin.

Anni Nykänen: Mummo (2010)

*****

Mielettömän hauska, tätä lisää!

Lise Myhre: Nemi 5 (2009)

****

Viides Nemi-kokoelma tarjoaa goottitytön kootut seikkailut keväästä 2003 talveen 2004. Suklaata himoitsevan ja satuihin uskovan Nemin edesottamukset ovat aina yhtä riemastuttavia. Pieni pettymys lukukokemus kuitenkin oli, sillä kokoelmassa oli aiempia kokoelmia vähemmän extraa. On aina hauskaa lukea tekijän kommentteja ja taustoituksia omista töistään, mutta nyt se hauskuus jäi paljolti puuttumaan. Tähän Myhre kyllä kertoo syynkin esipuheessaan:

Alkaa olla yhä vaikeampi kirjoittaa kommentteja näihin kirjoihin, sillä nykyisin ei aina tunnu laisinkaan siltä että olisin tennyt kaikki stripit itse. Ensimmäisen viidensadan hivakan osasin ulkoa, mutta nyt voin selailla itse piirtämiäni ja kirjoittamiani sivuja - ja ihan vilpittömästi katsoa niitä ilman mitään muistikuvaa siitä, että olisin nähnyt niitä aiemmin.

Itse sarjakuvia tämä ei tietenkään tee huonommaksi. Omia suosikkejani ovat "taiteellisemmat" stripit, mm. kokoelman päättävä Lines on Ale, jossa Myhre kuvittaa Edgar Allan Poen säkeitä. 

Alan Moore & Dave Gibbons: Vartijat (1986)

****½

Matkani sarjakuvien maailmaan ovat olleet hyvin lyhyitä, suppeita ja pintapuolisia, joten tartuin hiukan arkaillen tähän teokseen, jota minulle tyrkytettiin yleissivistyksen nimissä. Alan Mooren kirjoittama ja Dave Gibbonsin kuvittama sarjakuvaromaani on ainoa sarjakuva, joka on voittanut Hugo-palkinnon ja on mukana Time-lehden luettelossa "100 parasta romaania vuodesta 1923 nykyaikaan". Ja tokihan amerikkalaisista supersankareista kertova opus olikin tutustumisen arvoinen. 

Koska tähän mennessä lukemani sarjakuvat - lähinnä Nemejä ja Königin albumeja - ovat olleet aika "helppoja", joutui lukutaitoni koetukselle Vartijoiden kanssa. Teosta suositellut avomies joutui muutamiakin kertoja vastailemaan kysymyksiini tyyliin "Ovatko tämä ja tuo sama henkilö?", "Tapahtuuko tämä 20- vai 80-luvulla?" ja "Mitä tässä tapahtuu ja miks toi teki noin?"

Onneksi ajoittaiset ymmärrysvaikeudet eivät kuitenkaan lannistaneet vaan pistivät ajattelemaan, että ehkä sarjakuvatietoudessani olisi laajentamisen varaa.

Ralf König: Pretty baby (1988)

*****

Pretty baby on jatkoa Vapautuneelle miehelle: Axel on avioitunut Doron kanssa, ja Doro on viimeisillään raskaana. Onnea varjostavat Doron epäilyt, että hänen miehensä olisi sittenkin kiinnostunut miehistä. Norbert on löytänyt itselleen kumppanin, joka on ammatiltaan teurastaja, katselee illat splattereita ja jalkapalloa ja kärsii potenssiongelmista. Norbertin ystävä Waltraud on vakuuttunut, että Norbertin uusi miesystävä on kaappihetero. Näistä lähtökohdista syntyykin taas melkoinen soppa.

Ralf König: ...vasemmalla kädellä! (1996)

*****

Albumin alkuosa koostuu haastattelun kuvauksesta; haastateltavana on sarjakuvapiirtäjä Ralf König. König lienee halunnut tällä sarjakuvallaan tuoda julki mielipiteensä haastatteluista ja oikaista joitakin väärinkäsityksiä - käsittelyssä on mm. hänen oletettu naisvihamielisyytensä. Toisaalta jotkut sarjakuvahahmo-Königin lausumat ovat sen verran erikoisia, ettei niitä ehkä ole tarkoitettu tulkittavan todellisen Königin lausumiksi.

Albumin loppuosa koostuu sarjakuvasta 3½ tuntia. Rakastavaiset kohtaavat lentokentällä, takana ja edessä on usean päivän ero, ja yhteistä aikaa on vain kolme ja puoli tuntia. Sinä aikana pitäisi ehtiä (Königin, tai suomentaja Juha Lareksen, kursailemattomin termein) nussia, mutta pariskunnan lemmen tielle ilmaantuu esteitä yksi toisensa jälkeen. König kuvaa erinomaisesti ja hervottoman hauskasti purkamattomien paineiden aiheuttaman ahdistuksen. 

Ralf König: Beach Boys (1989)

****½

Beach Boys seuraa pääsiäisen ajan neljän päivän tapahtumia. Yksi pariskunta viettää tahollaan yhteistä aikaa saarella, jossa on heidän lisäkseen vain pikkuporvarillisia heteroita. Günter avautuu homoudestaan psykologivanhemmilleen, jotka aloittavat raivoisan väittelyn siitä, kumman syy teorioiden valossa on se, että heidän pojastaan kehittyi homoseksuaali. Kaiken hupailun oheen mukaan mahtuu taas myös puhetta aidsista ja syrjivästä lainsäädännöstä.

Ralf König: Vapautunut mies (1987)

*****

Saksan homopiireissä tapahtuu: Jumalaisen komean Axelin naisystävä Doro on potkaissut miehen pellolle, ja surun murtama Axel alkaa liikkua homopiireissä. Mutta oih ja voih, tiukkapeppuinen Axel on vannoutunut hetero! Vai onko sittenkään? Ehkäpä miehen sisällä elävä pieni bi-seksuaali voisi tehdä jonkun homomiehen ikionnelliseksi...

Julie Doucet: Jos olisin mies ja muita kertomuksia (1994)

***½

Albumiin on koottu Doucet'n ensimmäisten lehtien parhaimmistoa. En ole suuri sarjakuvien ystävä mutta tästä pidin. Saman tekijän uudemmasta albumista, Salaperäinen Madame Paul (2007), en oikein innostunut, joten tämä yllätti iloisesti.

Ruuduissa seikkailee Julie itse, ja sarjakuvaksi ovat muuntuneet niin Doucet'n unet kuin kokemus neitsyyden menettämisestäkin - näin ainakin kerrotaan tarinoiden alussa. Parhaiten mieleen jäi kuvaus unesta, jossa Julie on mennyt tapaamaan ulkomaista kirjeystäväänsä. Miespuolinen kirjetoveri leikkaa peniksensä irti ja tarjoaa sitä Julielle. Julie mässyttelee innoissaan irtopenistä kuin jäätelöä ikään, kunnes kysyy huolestuneena mieheltä, että kasvaahan tälle varmasti uusi tilalle. Antelias mies ei ole kovinkaan varma asiasta, jolloin Julie ojentaa hänelle hämillään melkein loppuun syödyn vehkeen jämät takaisin.

Meno yltyy toisinaan aika rivoksi, minkä vuoksi albumia ei voi ehkä aivan kaikille suositella. Toisaalta tarinoiden absurdius tekee säädyttömyydet jotenkin hyväksyttävämmiksi.