Agatha Christie: Golfkentän murha (1943)

***½

Agatha Christie: Kohtalokas viikonloppu (1946)

*****

Huomasin heti kirjan aloitettuani, että olen lukenut sen ennenkin. Koska en kuitenkaan muistanut loppuratkaisua aivan tarkalleen, päätin lukea kirjan uudemman kirjan, etenkin kun muistin pitäneeni kirjasta aiemmalla lukukirjalla. Eikä tämä suinkaan ollut ensimmäinen kerta, kun luen Christien teosta toista tai jopa kolmatta kertaa.

Henrietta on taitava kuvanveistäjä ja moderni, itsenäinen nainen. Hänen rakastajansa on John Christow, intohimoisesti työhönsä suhtautuva lääkäri, jota hänen hiukan yksinkertainen ja neuroottinen Gerda-vaimonsa palvoo. Muun muassa nämä kolme viettävät viikonloppua Angkatellien kartanossa, jonne naapurissa asuva Hercule Poirot on kutsuttu vierailulle. Poirotin saapuessa paikalle John makaa maassa kuolleena ja Gerda seisoo hänen vieressään ase kädessään.

Kohtalokas viikonloppu on aavistuksen synkkäsävyisempi kuin Christien useimmat muut teokset. Romaanihenkilöissä ja heidän elämäntarinoissaan on jotakin ahdistavaa, eikä kirja tarjoa aivan sellaista puhdistavaa katharsista, johon Christien kirjojen kohdalla on tottunut. Ehdoton suosikkihahmoni on hajamielinen vanha rouva Lucy Angkatell:

Jo käytävässä Lucy, jonka ajatuksenjuoksu oli ällistyttävän nopeaa, aloitti keskustelun Midgen kanssa keksien tämän vastaukset omasta pursuavasta mielikuvituksestaan. 
Keskustelu oli täydessä käynnissä, kun lady Angkatell avasi Midgen oven.
- - - Niin se vain on, kultaseni, sinun täytyy myöntää, että viikonloppu on vähän vaikea asia.
- Mitä, mitä sinä tarkoitat? Midge äännähti herätessään makeasta unesta.

Gavin Baddeley: Goth chic. Johdatus pimeän puolen estetiikkaan (2002)

****½

Baddeley käy läpi goottilaisen kirjallisuuden, elokuvan, musiikin ja pukeutumisen. Painotus on taustoissa ja historiassa - toisin kuin olin ehkä odottanut kirjan avatessani. Tiedollisesti opus on toki kattavampi näin, ja oikeastaan ainoa mitä jäin kaipaamaan, oli katsaus nykygoottien "alalajeihin". Vaikkei goottikulttuuri ole mitenkään pääasiallinen kiinnostukseni kohde, tarjosi kirja monia varsin kiinnostavia tietoja. Baddeley kertoo muun muassa Lovegraftin lapsuudesta ja esittelee The Doorsin esigoottilaisena yhtyeenä. Tottahan on, että nuorena palvomani Jim Morrisonin kuoleman kanssa flirttailussa - kuten Baddeley asian ilmaisee - on nähtävissä goottilaisen synkkiä piirteitä. Myös myyteistä ammentavat sanoitukset kytkeytyvät kiinteästi goottikulttuuriin.

Goottikulttuurin kasvualustana toiminutta punkia Baddeley kohtelee mielestäni hiukan epäreilusti:

Punkrock iski Englantiin kuin miljoona volttia vuonna 1976, ja sen aiheuttamia tärinöitä saattoi aistia ympäri maailman vielä vuosia myöhemminkin. Monille punk merkitsi ruohonjuuritason räjähtävää kapinaa ja sotaa 1970-luvun puolivälin lamassa rypevän kulttuurin turpeaa apatiaa vastaan. Liike sai kuitenkin alkunsa Bowien ja Roxy Musicin suurieleisiä spektaakkeleita ihailleiden taide- ja muotisuunnittelijaopiskelijoiden kokeiluna, joka median avustuksella kasvoi suureksi huijaukseksi ja osoitti lopulta, miten teinikapina ja jopa kaaos voitiin panna siistiin pakettiin ja markkinoida massoille.

Itse en hyväksy näkemystä, jonka mukaan markkinavoimien suuri osuus punkliikkeessä jotenkin mitätöisi työväenluokkaisten nuorten kapinan. Toisaalta Baddeleyn ansiosta aloin nähdä varhaisen punkliikkeen hyvin heterogeenisenä ilmiönä, joka on varmasti eri ihmisille tarjonnut eri asioita. Joka tapauksessa Baddeleyn teos on värikkäästi kirjoitettu paketti kiinnostavaa tietoa. 

Agatha Christie: Määränpää tuntematon (1954)

****

Tiedemiehiä katoaa salaperäisesti, ja poliisit ovat ymmällään. Toisaalla Hilary Craven on menettänyt sekä lapsensa että rakastamansa miehen ja pakenee tapahtumia ulkomaille. Mutta päästyään toiselle mantereelle hän huomaa, ettei itseään voi paeta, ja näkee kuoleman ainoaksi vaihtoehdoksi. Silloin poliisi tarjoaa Hilarylle vaarallista tehtävää. Selviytymismahdollisuudet ovat pienet, mutta Hilaryhan ei kai välitä, vaikka kuolisikin suorittaessaan tehtävää...

Ruskeapukuisen miehen lailla tässäkään kirjassa ei seikkaile Marple eikä Poirot, eikä kukaan muukaan Christien useammin käyttämistä hahmoista. Ilman tuttuja kiinnittymishahmojakin Christien teksti on otteessaan pitävää.

Robin Cook: Hoitovirhe (2006)

*****

Kesä on eittämättömästi tullut, koska annan viihdekirjoille viisi tähteä yksi toisensa perään :) Tämän arvion perusteella olisi Holtin kirjakin ansainnut viisi tähteä, mutten nyt viitsi arvioita lähteä jälkikäteen muuttelemaan. Yksi olennainen syy, miksi Hoitovirhe saa täydet pisteet, löytyy varmaankin Cookin aiemmasta tuotannosta. Olen aina pitänyt Cookista, mutta viime vuosina olen lukenut melko vähän hänen kirjojaan. Aivan hiljattain luin Kuoleman ruhtinaan, jota arvotin kahdella ja puolella tähdellä (mikä oli jälkikäteen ajateltuna aika helläkätinen arvio). Viime vuoden puolella luin sci-fi-romaanin Kaappaus, joka sai vain puolitoista tähteä. Aloin jo vakavasti epäillä vuosien takaista arviointikykyäni, joten riemuni oli suuri, kun huomasin Cookin uudemman tuotannon sittenkin olevan lukemisen arvoista.  

Hoitovirheessä seikkailee aiemmistakin romaaneista tuttu Jack Stapleton, silmäkirurgiasta patologian puolelle siirtynyt lääkäri, joka menetti vuosia sitten perheensä lento-onnettomuudessa. Jackin siskon mies joutuu syytteeseen hoitovirheestä, ja Jack lentää juuri häidensä alla auttamaan siskoaan. Kun asianomaiset alkavat saada uhkauksia, käy selväksi, että kyse onkin mutkikkaammasta jutusta. Kuoleman ruhtinaan tavoin tässäkin kirjassa on narsistinen lääkäri, joka pelehtii sihteerinsä kanssa, mutta muuta yhteistä kirjoilla ei sitten olekaan.

Agatha Christie: Ruskeapukuinen mies (1924)

*****

Anne Beddingfeld on rohkea nuori nainen. Isänsä kuoltua hän jää aivan yksin, mutta ei anna tämän seikan lannistaa itseään millään lailla. Kun Anne aivan sattumalta törmää salaperäiseen juttuun, hän lähtee seuraamaan johtolankoja ja on pian matkalla Afrikkaan. Pian hän huomaa sotkeutuneensa niin timanttiryöstöjä kuin murhiakin tehtailevaan rikollisjärjestöön, ja hänen omakin henkensä on vaarassa. Rohkeutensa ja nokkeluutensa avulla Anne kuitenkin selvittää rikoksen ja löytää rinnalleen rakkauden.

Robin Cook: Kuoleman ruhtinas (1983)

**½

Cookin varhaisen romaanin päähenkilö on Cassi Kinsley, psykiatrian puolelle siirtynyt patologi. Hänen aviomiehensä työskentelee samassa sairaalassa sydänkirurgina. Cassin ystävä Robert, patologi hänkin, tutkii sairaalassa sattuneita selittämättömiä kuolemantapauksia, joita on ruvennut ilmenemään kiihtyvällä tahdilla. Cassikin on kiinnostunut tapauksista, ja todella pelottavaksi juttu muuttuu, kun Robert kuolee rutiinileikkauksen yhteydessä. 

Tarina on tavallisuudessaankin ihan kiinnostava, hyvinkin kolmen tähden arvoinen. Kieli puolestaan on sellaista Hertta-sarjan tasoa, ettei kahta ja puolta tähteä enempää voi antaa. Myöhemmin Cook on parantanut selvästi kertojan taitojaan. Kirjoittamisajankohdan huomioimiselta ei voinut välttyä: päähenkilön diabetes osoittautuu suureksi häpeäksi pitkin matkaa. Hauska yksityiskohta on myös se, kun Cassi pohtii kuinka hyvä on, että hänen miehensäkin on ammatiltaan lääkäri. Cassi katsoo tämän ansioksi, että hän on voinut jatkaa työskentelyään naimisiinmenon jälkeenkin. 

Anne Holt: Kuollut jokeri (1999)

****½

Anne Holt on lempidekkaristini ja Hanne Wilhelmsen lempihahmoni. Wilhelmsen on kirjasta toiseen niin ristiriitainen ja kompleksinen, ettei lukija voi olla ahdistumatta hänen puolestaan. Hanne tekee taas pitkää päivää - työt painavat päälle - tietäen samalla, että hänen elämänkumppaninsa on kuolemansairas. Vasta hänen rakastamansa ihmisen lähestyvä kuolema saa hänet voittamaan häpeänsä ja vaihtamaan oveen kyltin, josta käy ilmi molempien nimet - ja sukupuolet. Kaiken hämmennyksen ja väsymyksen keskellä Hanne ja hänen läheinen työtoverinsa Billy T. tekevät jotakin, joka tulee varjostamaan aina heidän ystävyyttään. Tähän tapahtumaan viitataan usein myöhemmissä kirjoissa.

Parhaimmillaan Wilhelmsen-kirjat olisivat varmasti järjestyksessä luettuna - sikäli kun ne kaikki on suomennettu? Koska kirjoja on kuitenkin niin harvakseltaan kirjaston hyllyssä, täytyy lukea aina se, jonka onnistuu käsiinsä saamaan.

Stephen King: Kuulolla (2006)

***

Liseyn tarinan jälkeen ei voi olla pettymättä. Matkapuhelinten välityksellä leviävä pulssi tekee ihmisistä mielipuolisia tappajia. Bostoniin tullut sarjakuvapiirtäjä Clayton Riddell ei onnekseen omista matkapuhelinta, toisin kuin hänen vaimonsa ja poikansa... Clayton lähtee kohti Mainea pelastaakseen poikansa, ja hänen mukanaan matkaavat teini-ikäinen tyttö ja homomies. Ansiokkaimmillaan King on tässäkin kirjassa kuvatessaan ihmisiä ja niitä hetkiä, jolloin ei tapahdu mitään niin kovin erityistä. 

Thomas H. Cook: Hämärään kätketty (2000)

****

Calin veli on murhattu, ja veljen rakastama nainen kadonnut kuin tuhka tuuleen. Veljen kuoleman arvoitus ei jätä Calia rauhaan, vaan hän on päättänyt selvittää totuuden. Lopussa arvoitus ratkeaa, ja se on tietenkin aivan toisenlainen, kuin lukija olisi voinut kuvitella. Juonenkuljetus ja päähenkilön muistelmat ovat varsin mukaansatempaavia, ja itse mysteerikin varsin näppärä. Silti lopussa ei voi välttyä pieneltä pettymykseltä, ratkaisu on jotenkin liian - en tiedä, millä sanalla sitä pitäisi kuvata. Tunne on sama kuin yliluonnollisen tarinan lopussa, jossa osoitetaan kaikelle luonnollinen selitys.

Stephen King: Liseyn tarina (2006)

*****

Kingiä parhaimmillaan! Lisey Landonin menestyskirjailijamies Scott on kuollut kaksi vuotta aiemmin, mutta Lisey käy vasta nyt läpi hänen jäämistöään. Samalla hän muistelee edesmennyttä miestään, ja kirja onkin ennen kaikkea rakkaustarina. Käydessään läpi Scottin papereita Lisey löytää viestin mieheltään. Lisäksi Lisey saa peräänsä psykopaatin, ja kaiken muun päälle hänen siskonsa alkaa sekoilla pahemman kerran. Liseyn on siis mentävä Lumokuuhun, jonne Scott näytti hänelle reitin. Päiväsaikaan Lumokuussa on turvallista, mutta sen yössä vaanii olento, jota ei kannata päästää saamaan vainua itsestään..

Anna Kortelainen: Levoton nainen. Hysterian kulttuurihistoria (2003)

*****

Kortelainen johdattaa lukijan 1800-luvun loppupuolen Eurooppaan. Hysteria levisi epidemian tavoin erityisesti naisväestön keskuudessa, ja laitokset täyttyivät köyhälistöstä; säätyläisnaiset hoidettiin kotien suojassa. Pariisilainen professori Charcot niitti laajaa mainetta tutkimalla hysteriaa ja järjestämällä yleisöesityksiä, joissa naiset esittelivät kohtauksiaan. 1900-luvulle tultaessa hysteriatapaukset vähenivät vähenemistään, kunnes loppuivat kokonaan. Mistä hysteriassa oli kysymys, keitä ja mitä olivat hysteerikot?