Gavin Baddeley: Goth chic. Johdatus pimeän puolen estetiikkaan (2002)

****½

Baddeley käy läpi goottilaisen kirjallisuuden, elokuvan, musiikin ja pukeutumisen. Painotus on taustoissa ja historiassa - toisin kuin olin ehkä odottanut kirjan avatessani. Tiedollisesti opus on toki kattavampi näin, ja oikeastaan ainoa mitä jäin kaipaamaan, oli katsaus nykygoottien "alalajeihin". Vaikkei goottikulttuuri ole mitenkään pääasiallinen kiinnostukseni kohde, tarjosi kirja monia varsin kiinnostavia tietoja. Baddeley kertoo muun muassa Lovegraftin lapsuudesta ja esittelee The Doorsin esigoottilaisena yhtyeenä. Tottahan on, että nuorena palvomani Jim Morrisonin kuoleman kanssa flirttailussa - kuten Baddeley asian ilmaisee - on nähtävissä goottilaisen synkkiä piirteitä. Myös myyteistä ammentavat sanoitukset kytkeytyvät kiinteästi goottikulttuuriin.

Goottikulttuurin kasvualustana toiminutta punkia Baddeley kohtelee mielestäni hiukan epäreilusti:

Punkrock iski Englantiin kuin miljoona volttia vuonna 1976, ja sen aiheuttamia tärinöitä saattoi aistia ympäri maailman vielä vuosia myöhemminkin. Monille punk merkitsi ruohonjuuritason räjähtävää kapinaa ja sotaa 1970-luvun puolivälin lamassa rypevän kulttuurin turpeaa apatiaa vastaan. Liike sai kuitenkin alkunsa Bowien ja Roxy Musicin suurieleisiä spektaakkeleita ihailleiden taide- ja muotisuunnittelijaopiskelijoiden kokeiluna, joka median avustuksella kasvoi suureksi huijaukseksi ja osoitti lopulta, miten teinikapina ja jopa kaaos voitiin panna siistiin pakettiin ja markkinoida massoille.

Itse en hyväksy näkemystä, jonka mukaan markkinavoimien suuri osuus punkliikkeessä jotenkin mitätöisi työväenluokkaisten nuorten kapinan. Toisaalta Baddeleyn ansiosta aloin nähdä varhaisen punkliikkeen hyvin heterogeenisenä ilmiönä, joka on varmasti eri ihmisille tarjonnut eri asioita. Joka tapauksessa Baddeleyn teos on värikkäästi kirjoitettu paketti kiinnostavaa tietoa. 

4 kommenttia:

penjami kirjoitti...

En ole oikein koskaan innostunut goottityylistä (siis tästä nykytouhusta), mutta tuo vanhempi gotiikka kiehtoo. Onko tuossa kirjassa minkä verran selitelty goottiromaanin historiaa?

Sain nimittäin keväällä herätteen tutustua vihdoinkin goottiromaanin klassikoihin oikein kunnolla - ollut suunnitelmissa jo pitkään.

Saatavuus vain on hankalaa: suomennettu ei juuri ole ja kirjastoista (ainakaan Jyväskylästä) ei oikein löydy kuin nuo jo luetut - Frankenstein etc. - mutta aina voi tilata netistä.

Aloitin Horace Walpolen romaanilla The Castle of Otranto, jota pidetään genren pioneerina. Sitten luin Clara Reeven The Old English Paron, joka tunnustaa velkansa Walpolelle.

Seuraavaksi pitäisi hankkia jostain Ann Radcliffen romaaneja, ainakin The Italian ja The Mystery of Udolpho. Ja voisihan itse genreen liittyen jotain taustateoksiakin lukea.

nadja kirjoitti...

Yksi luku on omistettu kokonaan noille varhaisille romaaneille, muutenkin painotus on teoksessa aika historiallinen. Mm. juurikin nuo The Castle of Otranto ja Radcliffen teokset mainitaan - muistaakseni Baddeley suhtautui molempiin aikamoisella kriittisyydellä..

Otin joitain nimiä talteen mahdollista tutustumista varten, mutta kun teoksia ei tosiaankaan ole kauhean paljon suomennettu, niin saa nähdä jaksanko. Notre Damen kellonsoittajan ja Faustin tapaiset tunnetuimmat klassikot on tietenkin suomennettu, ja kun itseltäni ovat nekin lukematta *nolo*, niin niistä varmaan voisi aloittaa.

Mutta kannattaa tosiaan tsekata kirja, jos aihe kiinnostaa. Takaa löytyi myös jonkinmoinen lähdeluettelo, ehkä sieltäkin voisi löytyä jotain hyödyllistä.

penjami kirjoitti...

The Castle of Otranto onkin aika hämmentävä - tosin en tiedä, voiko tuon ajan viihdekirjallisuutta (sitä goottiromaanit aikanaan olivat, saippuaa, jossa sekoitettiin jännitystä, romantiikkaa ja outoja ihmissuhdekehitelmiä) arvioida nykykriteereillä.

Täytynee tutustua, kunhan ehtii.

nadja kirjoitti...

No eipä niitä tietenkään kannata nykykirjallisuuden kriteerein arvioida. Itse kuitenkin pidän lukemista enimmäkseen nautintoa tuottavana harrastuksena, joten harvoin jaksan lukea teosta, jolla on vain ja ainoastaan historiallista arvoa. Toki kirjoittamisajankohta täytyy huomioida - ja joskushan sen näkyminen voi tuoda lisähuvitustakin. Mutta vaikka teoksella olisi minkälainen arvo varhaisena edelläkävijänä, niin jos se on huono... no, sitten se on huono :) Nyt mainittuja teoksiahan en tietysti ole edes (vielä) lukenut, joten niistä en osaa oikein mitään sanoa.