Dan Simmons: Hyperionin tuho (1990)

****

Edellisessä postauksessani lupasin lukea Hyperionin jatko-osat tänä vuonna. Tämän yhden osan sainkin luettua heti ensimmäisen perään, mutta blogin päivittäminen on jäänyt moneksi kuukaudeksi. Syytän työkiireitä. Laiska päivittäminen johtaa valitettavasti siihen, että olen unohtanut jo monta asiaa kirjasta. Teos on paksu, siinä on monta henkilöhahmoa ja siinä sattuu ja tapahtuu kaikenlaista; pienen osan saatan vielä muistaa.

Sarjan ensimmäisessä osassa tutuiksi tulleet pyhiinvaeltajat ovat päässeet perille. Muutamakin heistä kohtaa Lepinkäisen ja päätyy suuren piikkipuuhun kitumaan. Mutta mikä tai kuka Lepinkäinen oikeastaan on, ja mitä ovat mystiset aikahaudat, jotka vaeltavat tulevaisuudesta kohti nykyhetkeä?

Teos kuvaa vuorotellen pyhiinvaeltajien vaiheita ja Hegemonian presidentin Meina Gladstonen päätöksentekoa vaikeiden valintojen edessä. Hegemonia on ajautumassa sotaan Hyljittyjen kanssa, ja ratkaisut ovat Gladstonen käsissä. Käy kuitenkin ilmi, ettei monikaan asia ole aivan sitä, miltä näyttää.

2 kommenttia:

penjami kirjoitti...

Hauska että palasit päivittämään! - Tuollainen "mitä kirjasta jää mieleen" olisikin jo sellaisenaan kiintoisa bloggauksen aihe - muistelisi puoli vuotta sitten lukemiaan kirjoja ...

nadja kirjoitti...

Heh, pääasiallinen syy tämän blogin aloittamiseen oli se, että muistaisin edes jotakin lukemistani kirjoista. Muistini on jokseenkin surkea, ja alkoi tuntua, että kirjat "menevät hukkaan", kun en jälkikäteen osaa sanoa niistä mitään. Mutta jos jatkossakin päivitän blogia puolen vuoden välein, se ei oikein palvele tarkoitustaan :D