***½
Viivamaalarin alkuasetelma on yhdistelmä uuskummaa ja kevyttä dystopiaa. Teoksen maailmassa ihmisille osoitetaan niin työpaikkoja, asuntoja kuin perheitäkin. Viivamaalarin päähenkilö, Mia, saa hoitaakseen käsitetaiteilijan työn. Uusi työ tuntuu hankalalta, ja lisäksi päänvaivaa aiheuttaa myös hänen kotitalonsa pihapuu, joka on yhtäkkiä kadonnut olemattomiin. Jotta Mia oppisi uuden työnsä, hän lyöttäytyy yhteen Ursulan kanssa. Ursula on vähäpuheinen nainen, joka maalaa maahan päämäärätietoisesti valkeaa viivaa, kilometri toisensa jälkeen.
Kerrontaa tauottavat vaihtelevin kertojaäänin varustetut "väliluvut", joiden merkitys ei vielä lukemishetkellä avaudu. Teos rakentuu muutenkin paljastusten varaan. Lopun yllätyskäänne saattaa tapahtumat aivan uuteen valoon, ja jopa genre tuntuu vaihtuvan. Itseäni käänne ei täysin miellyttänyt, mutta ainakaan en voi väittää, että loppuratkaisu olisi ollut ennalta arvattava. (Eikä voi kyllä kukaan muukaan.)
P.S. Kirja sisältää viittauksen Leinosen Vieraan taivaan alle -novelliin, joka on ilmestynyt URS-antologiassa Maailmanopun kirjasto.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti