****½
Joe Hillin romaanin Sydämen muotoinen rasia jälkeen olin positiivisesti yllättynyt tähän kokoelmaan; ei romaanikaan huono ollut, mutta novellit olivat parempia, muutamat jopa loistavia. Yllättäen olin tyytyväinen myös novellien lopetuksiin, vaikkeivat ne tarjonneetkaan yllättävää paljastusta tai muuta "jännää jujua", jota yleensä (kauhu)novellin lopetukselta vaadin.
Kokoelma sisältää runsaasti viittauksia kirjallisuuteen ja elokuviin: Kuulet heinäsirkan laulavan kertoo Francis Kaystä (huomaa nimikirjaimet!), joka eräänä aamuna herää hyönteisenä ja päätyy mm. syömään isänsä. Abrahamin pojat on tulkinnallinen kertomus Van Helsingistä ja hänen pojistaan, kokoelman niminovellin tapahtumat puolestaan sijoittuvat Kuolleiden aamunkoiton kuvauksiin. Jälkimmäinen ei muuten lainkaan ole kauhunovelli, kuten ei pari muutakaan kokoelman tekstiä.
Ehkäpä toisentyyppisten novellien sirottelemista genrenovellien sekaan voisi myös pitää jonkinlaisena intertekstuaalisuutena: Hillin isä kun on silloin tällöin harrastanut samaa. Viittaussuhdetta vahvistaa se, että novelli Parempi kuin kotona kertoo... baseballista! Oma suosikkini oli Vapaaehtoinen vankeus, jossa päähenkilön autisti-skitsofreenikko-pikkuveli rakentaa pahvisia rakennelmia, joissa lopputulos on paljon enemmän kuin osiensa summa. Novelli on melko kliseinen, mutta osittain ehkä juuri siksi viehättävä. Vahvasti mieleen jäi myös Isäni naamio, jonka tunnelma on kuin David Lynchin elokuvasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti