Dennis Johnssonin löyhästi omaelämäkerrallinen Jeesuksen poika on kirjastossa sijoitettu novellihyllyyn, mutta väitän, ettei se ole novellikokoelma. Itseasiassa alun kalsea suhtautumiseni teokseen johtui siitä, että luin sitä novellikokoelmana. Tajunnanvirtamaiset ja sirpaleiset proosakatkelmat olivat novelleiksi surkeita, ja ihmettelin, miksi tätä teosta on niin kovin kehuttu. Sitten tajusin, että samat henkilöt toistuvat katkelmissa ja että kertoja pysyy samana, ja koin ahaa-elämyksen. Yhden katkelman ei tarvinutkaan muodostaa itseriittoista kokonaisuutta vaan se toimi kokonaisuuden osana, suomeksi sanottuna (pienois)romaanin lukuna. Mitenkään huikeana en kirjaa tämänkään jälkeen pitänyt, mutta sujuvana sanataiteena kuitenkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti