****
Levottomat jalat -kirjan lopussa Sara lähti maailmalle, ja nyt, kymmenen vuotta myöhemmin, hän on yhä sillä tiellään. Pinja alkaa jäljittää puoli-isosiskonsa olinpaikkaa, ja samalla hän omaksuu siskonsa punkhabituksen. Pinja ei kuitenkaan ole mikään punkkari, ja lopuksi hän luopuukin itselleen vierasta ulkoasusta päätyen omaan persoonalliseen, ketään jäljittelemättömään tyyliin. Neljännen Sara-kirjan maailmankuva poikkeaa kolmesta edellisestä: Kun asiat nähtiin Saran näkökulmasta, pystyi lukija samastumaan häneen ja sympatiseeraamaan hänen valintojaan. Nyt kun Saran tekemisiä katsotaan tasa-painoisen ja ehjässä perheessä kasvaneen pikkusiskon näkökulmasta, alkaa Sara vaikuttaa onnettomalta ja jopa häiriintyneeltä, enemmän säälittävältä kuin ihannoitavalta.
Kirjan kiinnostavinta antia ovat kohtaamiset Saran menneisyyden tuttujen kanssa. Peukaloaan imeskelevästä Mona Lisasta on tullut tunnettu runoilija, mutta hänen sosiaaliset taitonsa ovat yhtä surkeat kuin ennenkin, runojen sisällötkin seurailevat Saran elämää. Kolmannessa kirjassa Saran luona asunut Hellevi on nykyään onnellinen kolmen lapsen äiti, ja hänen muistonsa Saran kanssa asumisesta paljastuvat hyvin negatiivisiksi. Muutenkin vanhat tutut puhuvat Sarasta enimmäkseen kielteiseen sävyyn, vaikka joitakin hyviäkin muistoja löytyy.
Pinjan etsintäretki - itsensä, Saran, poikaystävän - on kiinnostavaa luettavaa, mutta Saran seikkailujen jälkeen vähän pliisua. Kirjasarja sai eheyttävän päätöksen, onko se hyvä vai paha, päättäköön sen kukin lukija itsekseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti