Tämä kirja on pitänyt lukea sen ilmestymisestä lähtien, nyt sille löytyi vihdoin aikaa. Muistaakseni kirjalla oli myös kova menekki kirjastossa aika pitkään, joten ei sitä helposti olisi käsiinsä saanutkaan aiemmin. Vaikka omassa opettajantyössään ei ihan näin hurjaa koulun arkea ole joutunut kohtaamaan, niin valitettavan helppoa tekstiin oli paikoitellen samastua.
Ahdistavinta kirjassa oli minä-kertojana toimivan opettajan inhoavat ajatukset joistakin oppilaistaan. Itse haluan optimistisesti ja ideologisesti kuvitella, etten koskaan tule sortumaan moiseen, vaan uskon aina parasta oppilaistani. Katsotaan muutaman vuoden päästä... ;)
Kirja nosti ilmestyessään jonkinmoisen kohun, ja opettajat olivat rintarinnan julistamassa, että "ei se nyt ihan tällaista oikeasti..." Ehkä ymmärtäjiäkin löytyi, mutta jotenkin nämä vastakkaiset mielenilmaukset ovat jääneet paremmin mieleen. Teos täytyy kuitenkin ymmärtää kaunokirjalliseksi teokseksi, joten mahdolliset kärjistykset ja väritykset ovat mielestäni perusteltuja. Ja mitä sitten, vaikka Kontula olisikin purkanut kirjaan kaiken turhautumisensa ja katkeruutensa; eihän se tarkoita, etteikö opettajan työssä olisi muitakin puolia. Toisaalta: Wikipedia tietää kertoa, että teoksesta on helposti tunnistettavissa Kontulan entisen työahjon opettajia ja oppilaita, joten ei ehkä ihme, että muutamat ihmiset ovat hermostuneet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti