Niemen esikoisteos Juostu maa on pienoisromaani, jossa kertojana vuorottelevat 10-vuotias Syksy-tyttö ja hänen enonsa Kalevi. Syksy pohtii elämän menoa lapsen näkökulmasta; hänen kerronnassaan on haettu lapsen ääntä, joka on aika hyvin tavoitettukin. Myös lapsen armoton logiikka tulee ajoittain terävänä esiin.
Viime kesänä löin siskoa krokettimailalla päähän ja veri alkoi suihkuta. Omenassa ei ole teräviä reunoja. Äiti laittoi siskon Opelin takapenkin vahakankaalle makamaan ja oli vihainen. Kun ne tulivat päivystyksestä kotiin, oli pimeää. Äiti oli minulle vihainen monta päivää, mutta sisko sai herkkuja ja alkoi lässyttää. Ja kai nyt alkoi kun kaikki muutkin lässyttivät sille. Sisko ei antanut anteeksi vaikka pyysin. Isä roikotti minua tukasta siskon tötteröhuulisen naaman edessä ja ravisteli päänahkaa niin kauan että sanoin tarpeeksi kovaa. Eikä se antanut anteeksi sittenkään, sanoi vain joo. Minä ymmärsin sen vasta kun löin itseäni puukolla etusormen juureen. Ei se ole kivaa, eikä tee mieli antaa anteeksi.
Kalevi puolestaan miettii itsemurhaa, mutta aina tuntuu löytyvän tekemistä, joka täytyy ensin suorittaa. Syksy vaikuttaa ajoittain pahastikin häiriintyneeltä pikkutytöltä, mutta ehkä aikuisen läheisyys voi vielä korjata paljon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti