Saksalaisen esikoisromaanin takakannessa puhutaan viimeisistä tabuista ja käytetään sellaisia adjektiiveja kuin rohkea, provokatiivinen ja hysteerisen hauska. Pakkohan sellainen on lukea. Roche onnistuukin kuvaamaan naisen seksuaalisuutta kumouksellisesti: päähenkilö Helenin ruumillisuus ja räävittömyys rikkovat rohkeasti kuvaa herkästä ja hauraasta naisesta. Toisaalta kirjassa on muutamia tarkoitushakuisen shokeeraavia, vastenmielisiä kohtia, joten en voi sille antaa kolmea tähteä enempää.
Outi Pakkanen: Hinnalla millä hyvänsä (2005)
****½
Viisitoistavuotiaan Hannamain toiveammatti on julkkis. Ystävänsä Pirittan kanssa hän keksiikin hyvän juonen, joka auttaisi häntä tavoitteessaan. Samalla Piritta pääsisi eroon epämukavasta isäpuolestaan. Kuten odottaa saattaa, tapahtumat eivät kulje suunnitelmien mukaan, ja Hannamai löytyy kuolleena metsästä.
Viihteellisiä jännitysromaaneja on aina kovin helppo väheksyä, mutta kun on tullut yö jos toinenkin valvottua niiden parissa, on pakko antaa tunnustus. Kun kirjan kerran avaa, sitä ei voi laskea käsistään ennen viimeistä sivua.
Tuva Korsström: Osaako nainen ajatella? - esseitä ja haastatteluja (2003)
****
Korsström esittelee naispuolisia filosofeja 1600-luvulla eläneestä nunna Sor Juana Inés de la Cruzista ranskalaisiin feministeihin. Kirjan hämmentävintä antia oli huomata, että jälkimmäiset syyttelevät kilvan toisiaan ideoidensa varastamisesta.
Eileen Favorite: Sankarittaret (2008)
***½
Sankarittarien pohjaidea on kerrassaan hykerryttävä. Teini-ikäinen Pennyn perheen muodostavat Penny itse, hänen täysihoitolaa pitävä äitinsä ja taloudenhoitaja Gretta. Täysihoitolan vieraina ei käykään ketä tahansa, vaan aina aika ajoin taloon putkahtaa aitoja Sankarittaria suoraan romaanien lehdiltä.
Salaisuutta ei tietenkään saisi paljastaa ulkopuolisille, mutta... riideltyään äitinsä kanssa Penny törmää metsässä erään Sankarittaren perään lähteneeseen Sankariin, eikä vihapäissään suostu valehtelemaan viranomaisille. Miekkaa heiluttelevasta kelttikuninkaasta tarinoiva tyttö suljetaan mielisairaalaan, ja äidin ja tyttären välinen suhde joutuu todelliselle koetukselle.
Kun romaanin lähtöasetelma oli niin kertakaikkisen riemastuttava, oli pettymys lähes välttämätön. Tarina on mukaansatempaava, ja kirja on luettava yhdeltä istumalta, mutta vielä jotain enemmän olisin odottanut.
Irina Denežkina: Anna mulle! (2002)
**½
Denežkinan novellit kertovat venäläislähiöiden nuorten koruttomasta arjesta. Päihteitä kuluu kokoelman aikana kohtuuttomasti ja seksi kuuluu tietenkin aina nuortenkirjallisuuden aihealueisiin. Novellit muuttuvat alun pitkistä ja realistisista lopun lyhyiksi ja vähemmän realistisiksi. Jotenkin tulee tunne, kuin kirjailija olisi kyllästynyt ja kirjoittanut hutaisten viimeiset novellit - vaikkei novellien järjestys kokoelmassa tietenkään kerro mitään kirjoitusjärjestyksestä. Ensimmäisen, niminovellin kieli tuntuu kömpelöltä, lieneekö syy suomentajassa. Muuten kieli on sujuvaa, mutta tarinat eivät anna juurikaan mitään uutta. Lukemissani arvosteluissa teosta hehkutetaan; onko todella niin, ettei tämänkaltaisia teoksia paljon ole? Nuorten elämää kuvataan kaunistelematta, mistä tulee toki plussaa, kuin myös siitä, että toilailuista kerrotaan melko toteavaan sävyyn moralisoimatta mihinkään suuntaan. Anna mulle! on esikoiskokoelma, ehkä Denežkina seuraavassa parantaa?
Denežkinan novellit kertovat venäläislähiöiden nuorten koruttomasta arjesta. Päihteitä kuluu kokoelman aikana kohtuuttomasti ja seksi kuuluu tietenkin aina nuortenkirjallisuuden aihealueisiin. Novellit muuttuvat alun pitkistä ja realistisista lopun lyhyiksi ja vähemmän realistisiksi. Jotenkin tulee tunne, kuin kirjailija olisi kyllästynyt ja kirjoittanut hutaisten viimeiset novellit - vaikkei novellien järjestys kokoelmassa tietenkään kerro mitään kirjoitusjärjestyksestä. Ensimmäisen, niminovellin kieli tuntuu kömpelöltä, lieneekö syy suomentajassa. Muuten kieli on sujuvaa, mutta tarinat eivät anna juurikaan mitään uutta. Lukemissani arvosteluissa teosta hehkutetaan; onko todella niin, ettei tämänkaltaisia teoksia paljon ole? Nuorten elämää kuvataan kaunistelematta, mistä tulee toki plussaa, kuin myös siitä, että toilailuista kerrotaan melko toteavaan sävyyn moralisoimatta mihinkään suuntaan. Anna mulle! on esikoiskokoelma, ehkä Denežkina seuraavassa parantaa?
Edy Poppy: Anatomia. Monotonia. (2005)
***½
Vår ja Lou eivät halua tottumuksen turruttavan ja turmelevan avioliittoaan. He pelaavat pelejä, ja nyt pelattava peli on seuraavanlainen: jos Vår onnistuu löytämään miehen, johon rakastuu, lupaa Lou jättää rakastajattarensa.
Tunteitaan ei voi arvata ennalta eikä tuskaa järkeillä pois. Ehkä jännittävin peli olisikin se, jossa ollaan uskollisia ja leikitään kaikin tavoin tavallista avioparia?
Pidän Poppyn tyylistä, mutta aina kun kirja on näin täynnä seksiä, tulee tunne, että kirjailija yrittää tarpeettoman tarkoituksellisesti hätkähdyttää. Parisuhteen kuvauksen ohella teos on myös kuvaus kirjoittamisesta: Vår kirjoittaa teosta nimeltä Anatomia. Monotonia. Kirja tuntuu myös enemmän tai vähemmän kertovan Poppyn omasta elämästä, ja lukiessa tuleekin etsimättä mieleen Anja Kaurasen Kiinalainen kesä.
Vår ja Lou eivät halua tottumuksen turruttavan ja turmelevan avioliittoaan. He pelaavat pelejä, ja nyt pelattava peli on seuraavanlainen: jos Vår onnistuu löytämään miehen, johon rakastuu, lupaa Lou jättää rakastajattarensa.
Tunteitaan ei voi arvata ennalta eikä tuskaa järkeillä pois. Ehkä jännittävin peli olisikin se, jossa ollaan uskollisia ja leikitään kaikin tavoin tavallista avioparia?
Pidän Poppyn tyylistä, mutta aina kun kirja on näin täynnä seksiä, tulee tunne, että kirjailija yrittää tarpeettoman tarkoituksellisesti hätkähdyttää. Parisuhteen kuvauksen ohella teos on myös kuvaus kirjoittamisesta: Vår kirjoittaa teosta nimeltä Anatomia. Monotonia. Kirja tuntuu myös enemmän tai vähemmän kertovan Poppyn omasta elämästä, ja lukiessa tuleekin etsimättä mieleen Anja Kaurasen Kiinalainen kesä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)