****
Sookie ja Bill harkitsevat yhteen palaamista, mutta Bill uppoutuu töihinsä ja lähtee kaiken lisäksi pitkälle työmatkalle Peruun. Pian tämän jälkeen Sookie törmää Ericiin palatessaan töistä: tämä juoksee tienpientareella kuin henkensä edestä, eikä kaiken lisäksi tunnista Sookieta. Sookie vie Ericin kotiinsa ja ottaa yhteyttä tämän alaisiin. Käy ilmi, että Eric on kirottu noitien toimesta ja on kirouksen vuoksi menettänyt muistinsa. Lisäksi huolta aiheuttaa Jason, Sookien veli, joka tuntuu kadonneen jäljettömiin.
Eric jää asumaan Sookien luo piiloon noidilta, ja Sookien ja Ericin välinen suhde saa uusia sävyjä. Valta-asemansa unohtaneena Eric on huomaavainen ja lempeä, mutta yhtä hyvä suutelemaan kuin ennenkin. Sookiesta ja Ericistä tulee rakastavaiset, mutta miten suhteen käy, jos ja kun Eric saa muistinsa takaisin?
Charlaine Harris: Kylmäveristen klubi (2003)
***½
Bill katoaa, ja Sookie on suunniltaan huolesta - kunnes saa tietää, että Bill on entisen rakastajattarensa matkassa. Hän suostuu kuitenkin auttamaan Billin etsinnöissä, ja tehtävä johdattaa hänet Kylmäveristen klubille Alcide Herveaux'n, varsin puoleensavetävän ihmissuden kanssa. Sookie on kolmen tulen välissä: Hän tuntee vetoa Alcidehin ja vampyyripomo Ericillä puolestaan on pakkomielle päästä Sookien sänkyyn (Eikä Erickään ole varsinaisesti vastenmielinen), mutta toisaalta Sookiella on edelleen välit selvittämättä Billin kanssa. Mieshuoliakin suurempaa päänvaivaa Sookielle aiheuttaa se, että hän on taas kuolemanvaarassa useampaan otteeseen. Ehkä vampyyrien kanssa hengailu ei olekaan niin kovin hyvä juttu loppujen lopuksi?
Bill katoaa, ja Sookie on suunniltaan huolesta - kunnes saa tietää, että Bill on entisen rakastajattarensa matkassa. Hän suostuu kuitenkin auttamaan Billin etsinnöissä, ja tehtävä johdattaa hänet Kylmäveristen klubille Alcide Herveaux'n, varsin puoleensavetävän ihmissuden kanssa. Sookie on kolmen tulen välissä: Hän tuntee vetoa Alcidehin ja vampyyripomo Ericillä puolestaan on pakkomielle päästä Sookien sänkyyn (Eikä Erickään ole varsinaisesti vastenmielinen), mutta toisaalta Sookiella on edelleen välit selvittämättä Billin kanssa. Mieshuoliakin suurempaa päänvaivaa Sookielle aiheuttaa se, että hän on taas kuolemanvaarassa useampaan otteeseen. Ehkä vampyyrien kanssa hengailu ei olekaan niin kovin hyvä juttu loppujen lopuksi?
Charlaine Harris: Verenjanoa Dallasissa (2002)
***
Sookie solmii sopimuksen vampyyrien kanssa ja sitoutuu auttamaan heitä telepatiakykynsä avulla. Hänet lähetetään etsimään kadonnutta vampyyria Auringon seurakuntaan, jossa hän on lähellä päästä hengestään. Sookie törmää myös ikävään mainadiin sekä muihin yliluonnollisiin olentoihin; seurustelu vampyyri-Billin kanssa vaatii veronsa, mutta mitäpä sitä ei tekisi rakastamansa miehen vuoksi.
Sookie solmii sopimuksen vampyyrien kanssa ja sitoutuu auttamaan heitä telepatiakykynsä avulla. Hänet lähetetään etsimään kadonnutta vampyyria Auringon seurakuntaan, jossa hän on lähellä päästä hengestään. Sookie törmää myös ikävään mainadiin sekä muihin yliluonnollisiin olentoihin; seurustelu vampyyri-Billin kanssa vaatii veronsa, mutta mitäpä sitä ei tekisi rakastamansa miehen vuoksi.
Charlaine Harris: Veren voima (2001)
***½
Charlaine Harrisin Sookie Stackhouse -kirjat toimivat pohjana Ylen esittämälle True Bloodille, jota olen seurannut silmä kovana. Kun sarja jäi tauolle, täytyi vieroitusoireisiin käydä hakemassa kirja. Kirja on sitä tyyppiä, jonka ahmii nopeasti, mutta josta ei jää paljonkaan mieleen, siis loistavaa kesäviihdettä. Tv-sarjaan on saatu upotettua jonkinlainen synkänkoomisen kieroutunut pohjavire, jonka tasolle kirja ei valitettavasti yllä.
Charlaine Harrisin Sookie Stackhouse -kirjat toimivat pohjana Ylen esittämälle True Bloodille, jota olen seurannut silmä kovana. Kun sarja jäi tauolle, täytyi vieroitusoireisiin käydä hakemassa kirja. Kirja on sitä tyyppiä, jonka ahmii nopeasti, mutta josta ei jää paljonkaan mieleen, siis loistavaa kesäviihdettä. Tv-sarjaan on saatu upotettua jonkinlainen synkänkoomisen kieroutunut pohjavire, jonka tasolle kirja ei valitettavasti yllä.
Tess Gerritsen: Painoton tila (1999)
**½
Lääkäri Emma Watsonin unelma toteutuu, kun hän pääsee töihin kansainväliselle avaruusasemalle. Nainen avaruudessa ei ole ihan tavanomainen juttu, ja siksi onkin erityisen ikävää, että heti Emman saavuttua asemalle eräs työntekijöistä sairastuu. Jos Emma lähettää sairastuneen miehen maahan turhaan, tuhlaantuu rahaa järjettömiä summia hukkaan; jos hän päättää hoitaa miehen itse, on riskinä potilaan tilan huonontuminen. Valitsi Emma kummin tahansa, hän saattaa kyseenalaistaa pätevyytensä - ja hankaloittaa naisten pääsyä avaruuteen tulevaisuudessa.
Tasa-arvopohdinnoille ei jää kuitenkaan aikaa, kun miehistö alkaa sairastua ja kuolla yksi kerrallaan, ja pian Emma on ainoa eloon jäänyt, hänkin sairaana. Tappajaksi paljastuu loisolio, joka omaksuu geneettistä ainesta jokaisesta uudesta isäntälajistaan ja on tämän vuoksi erityisen hankala tuhottava. Emman kuolema lähestyy, ja maassa hänen aviomiehensä Jack miettii kuumeisesti pelastuskeinoa. (Ei varmaankaan ole yllätys, että Emma ja Jack ovat eroamassa, mutta hätätilanne saattaa heidät takaisin yhteen.)
Painoton tila on sujuvaa viihdettä, joka kuitenkin loppua kohden muuttuu turhan fantastiseksi. Gerritsen kuvaa hienosti avaruuslentojen lähtöjä, sitä, kuinka niin moni asia voi mennä niissä pieleen. Kuinka heiveröisiä alukset ovat, ja erityisesti ihminen. Todennäköisesti vaikuttuneisuuteni vaikutti myös se tosiasia, että kirjoittaja on nainen, vaikkei kai ole mitään syytä, miksei nainen voisi kirjoittaa avaruuslennoista asiantuntevasti.
Lääkäri Emma Watsonin unelma toteutuu, kun hän pääsee töihin kansainväliselle avaruusasemalle. Nainen avaruudessa ei ole ihan tavanomainen juttu, ja siksi onkin erityisen ikävää, että heti Emman saavuttua asemalle eräs työntekijöistä sairastuu. Jos Emma lähettää sairastuneen miehen maahan turhaan, tuhlaantuu rahaa järjettömiä summia hukkaan; jos hän päättää hoitaa miehen itse, on riskinä potilaan tilan huonontuminen. Valitsi Emma kummin tahansa, hän saattaa kyseenalaistaa pätevyytensä - ja hankaloittaa naisten pääsyä avaruuteen tulevaisuudessa.
Tasa-arvopohdinnoille ei jää kuitenkaan aikaa, kun miehistö alkaa sairastua ja kuolla yksi kerrallaan, ja pian Emma on ainoa eloon jäänyt, hänkin sairaana. Tappajaksi paljastuu loisolio, joka omaksuu geneettistä ainesta jokaisesta uudesta isäntälajistaan ja on tämän vuoksi erityisen hankala tuhottava. Emman kuolema lähestyy, ja maassa hänen aviomiehensä Jack miettii kuumeisesti pelastuskeinoa. (Ei varmaankaan ole yllätys, että Emma ja Jack ovat eroamassa, mutta hätätilanne saattaa heidät takaisin yhteen.)
Painoton tila on sujuvaa viihdettä, joka kuitenkin loppua kohden muuttuu turhan fantastiseksi. Gerritsen kuvaa hienosti avaruuslentojen lähtöjä, sitä, kuinka niin moni asia voi mennä niissä pieleen. Kuinka heiveröisiä alukset ovat, ja erityisesti ihminen. Todennäköisesti vaikuttuneisuuteni vaikutti myös se tosiasia, että kirjoittaja on nainen, vaikkei kai ole mitään syytä, miksei nainen voisi kirjoittaa avaruuslennoista asiantuntevasti.
Lars Kepler: Hypnotisoija (2009)
***½
Nimimerkin takana kirjoittava ruotsalaispariskunta Alexander Ahndoril ja Alexandra Coelho Ahndoril ovat saaneet aikaiseksi varsin oivan teoksen. Hypnotisoijaa on hypetetty hurjasti, ja ehkäpä siksi olin hiukan pettynyt. Juoni on todella mukaansatempaava ja teksti on sujuvaa, suorastaan ahmin teoksen. Mutta. Mitään uutta se ei varsinaisesti tarjonnut.
Päähenkilö on traumoihin erikoistunut lääkäri Erik Maria Bark, joka auttaa rikoskomisario Joona Linnaa murhan selvittelyssä. Bark on aikoinaan luonut uraa hypnoosihoidolla, mutta on sittemmin luopunut hypnoosista. Jotakin synkkää on tapahtunut, ja Bark on vannonut, ettei koskaan enää hypnotisoisi ketään. Sitten hän saa yhteydenoton Linnalta, joka suostuttelee hänet hypnotisoimaan verilöylystä selvinneen potilaan, jotta he saisivat tältä johtolankoja. Vanhat haamut heräävät henkiin, mutta ehkä nykyajassa tapahtuneen murhan selvittäminen voi auttaa Barkia selviämään menneisyydessä syntyneistä ongelmista. Melko tuttua tavaraa siis. Suomalaislukijalle on toki mieleen komisario Linna, mutta suomalainen poliisi ruotsalaisdekkarissa ei sekään ole varsinaisesti uusi juttu.
Nimimerkin takana kirjoittava ruotsalaispariskunta Alexander Ahndoril ja Alexandra Coelho Ahndoril ovat saaneet aikaiseksi varsin oivan teoksen. Hypnotisoijaa on hypetetty hurjasti, ja ehkäpä siksi olin hiukan pettynyt. Juoni on todella mukaansatempaava ja teksti on sujuvaa, suorastaan ahmin teoksen. Mutta. Mitään uutta se ei varsinaisesti tarjonnut.
Päähenkilö on traumoihin erikoistunut lääkäri Erik Maria Bark, joka auttaa rikoskomisario Joona Linnaa murhan selvittelyssä. Bark on aikoinaan luonut uraa hypnoosihoidolla, mutta on sittemmin luopunut hypnoosista. Jotakin synkkää on tapahtunut, ja Bark on vannonut, ettei koskaan enää hypnotisoisi ketään. Sitten hän saa yhteydenoton Linnalta, joka suostuttelee hänet hypnotisoimaan verilöylystä selvinneen potilaan, jotta he saisivat tältä johtolankoja. Vanhat haamut heräävät henkiin, mutta ehkä nykyajassa tapahtuneen murhan selvittäminen voi auttaa Barkia selviämään menneisyydessä syntyneistä ongelmista. Melko tuttua tavaraa siis. Suomalaislukijalle on toki mieleen komisario Linna, mutta suomalainen poliisi ruotsalaisdekkarissa ei sekään ole varsinaisesti uusi juttu.
John Ajvide Lindqvist: Kuinka kuolleita käsitellään (2005)
****
Eräänä kesäpäivänä Tukholmassa joukko kuolleita herää henkiin. Ihme koskee vain Tukholmaa ja kahden kuukauden sisällä kuolleita, sitä ennen kuolleet pysyvät haudoissaan ja uudet vainajat pysyvät vainajina. Ruumishuoneella vallitsee kaaos, hautoja avataan ja kuolleita kärrätään keskitysleiriin. Kuinka näitä kuolleita kuuluisi käsitellä? Mitkä ovat heidän oikeutensa, vai onko heillä lainkaan sellaisia? Mitkä ovat omaisten oikeudet?
Lindqvistin toinen romaani (ensimmäinen oli elokuvanakin tunnettu Ystävät hämärän jälkeen) on hiukan surumielinen kertomus itsensä ulkopuoliseksi tuntevista ihmisistä. Teoksessa ei ole turhia selittelyjä, eikä sen juoni painotu arvoituksen ratkaisemiseen.
Eräänä kesäpäivänä Tukholmassa joukko kuolleita herää henkiin. Ihme koskee vain Tukholmaa ja kahden kuukauden sisällä kuolleita, sitä ennen kuolleet pysyvät haudoissaan ja uudet vainajat pysyvät vainajina. Ruumishuoneella vallitsee kaaos, hautoja avataan ja kuolleita kärrätään keskitysleiriin. Kuinka näitä kuolleita kuuluisi käsitellä? Mitkä ovat heidän oikeutensa, vai onko heillä lainkaan sellaisia? Mitkä ovat omaisten oikeudet?
Lindqvistin toinen romaani (ensimmäinen oli elokuvanakin tunnettu Ystävät hämärän jälkeen) on hiukan surumielinen kertomus itsensä ulkopuoliseksi tuntevista ihmisistä. Teoksessa ei ole turhia selittelyjä, eikä sen juoni painotu arvoituksen ratkaisemiseen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)