****
Kutistuva turska ja muita evoluution ihmeitä kertoo hyvin populaaristi evoluutiosta ja nimenomaan sen ihmeellisyyksistä. Käsittelyyn otetaan myös evoluution "virhearvioinnit", jotka kirjoittajien mukaan omalta osaltaan sotivat älykkään suunnittelun teoriaa vastaan. Nämä lajin kannalta epäedulliset muutokset johtuvat usein siitä, että samat muutokset edesauttavat yksittäisten yksilöiden lisääntymistä. Yksinkertaistaen samasta ilmiöstä on kyse myös ihmiskunnassa, joka tuntuu kulkevan hitaasti mutta varmasti kohti tuhoaan. Ihminen valitsee lähes poikkeuksetta vaihtoehdon, joka on hänelle itselleen hyödyllinen lyhyellä aikavälillä ja tuntuu olevan kykenemätön tarkastelemaan lajin hyvinvointia pidemmällä tähtäimellä.
Kissojen ystävänä kiinnostavinta - ja inhottavinta - oli lukea Toxoplasma-loisesta. Eliön aiheuttama toksoplasmoosihan on tunnetusti vaarallinen raskaana oleville, mutta täysin vaikutukseton se ei ole muillekaan. Toksoplasmaa kantavista naisista tulee vastuuntuntoisempia ja toiset huomioon ottavampia, miehillä vaikutus on täsmälleen päinvastainen; naisten suorituskyky älykkyystesteissä paranee, miehillä puolestaan heikkenee. Vaikutukset ovat lieviä, mutta kansallisella tasolla ne voivat olla merkittäviä. Yhdysvaltalainen tutkija Kevin Lafferty on koonnut tilastoja 38 maasta ja toteaa, että maan kansalaisten keskimääräinen neuroottisuus sekä kulttuurin "maskuliinisuus" (korostaa miesten asemaa ja naisten kuulumista hellan ääreen) selittyvät ainakin osittain toksoplasmoosin yleisyydellä. Siinäpä miettimistä kissanomistajille. :)
Audrey Niffernegger: Hänen varjonsa tarina (2009)
****
Julia ja Valentine Pool ovat identtiset kaksoset, joiden äiti on myöskin identtisen kaksosparin toinen puolisko. Tytöt eivät ole koskaan tavanneet tätiään, eikä tällä ole muutenkaan ollut mitään sijaa heidän elämässään - ennen kuolemaansa. Elspeth-täti nimittäin testamenttaa talonsa ja omaisuutensa siskontyttärilleen, sillä ehdolla, että he asuvat talossa vuoden. Sitä Elspeth ei tietenkään osaa etukäteen aavistaa, että hän jää itsekin asumaan taloon kuolemansa jälkeen. Niinpä haasteeseen tarttuvat tytöt pääsevät tutustumaan kummittelua harjoittelevaan tätiinsä.
Identtisiin kaksosiin liittyy ihmisten mielissä paljon myyttisiä piirteitä, joten identtisyys-teemaan sisältyvä erilaisuuden ja samanlaisuuden ristiriita riittää jo itsessään tekemään kirjasta kiinnostavan. Mieleeni tulee Leena Parkkisen Sinun jälkeesi, Max, joka kuvaa siamilaisten kaksosten elämää. Jotenkin nämä fyysisesti yhteen liitetyt miehet ovat paljon kauempana toisistaan kuin Nifferneggerin kaksospari. Kyse on tietenkin fiktiivisistä kuvauksista, mutta ehkäpä näin on todellisuudessakin?
Kaksosista Julia on dominoivampi, ja Valentine alkaa pikkuhiljaa tehdä irtiottoa sisarestaan. Kuten niin usein, vahvempi osapuoli alkaa tilanteen muuttuessa näyttää yhä heikommalta. Julia yrittää kaikin voimin pitää kiinni tutusta ja turvallisesta tilanteesta, jonka ja jossa hän hallitsee. Elspeth-täti seuraa voimattomana sivusta tilannetta, joka alkaa muistuttaa koko ajan enemmän hänen ja sisarensa historiaa.
Tämän modernin kummitustarinan loppuratkaisu on melko yllättävä, mistä paljon plussaa. Ehkäpä vielä enemmän pidin kuitenkin kirjailijan aiemmasta teoksesta Aikamatkustajan vaimo.
Julia ja Valentine Pool ovat identtiset kaksoset, joiden äiti on myöskin identtisen kaksosparin toinen puolisko. Tytöt eivät ole koskaan tavanneet tätiään, eikä tällä ole muutenkaan ollut mitään sijaa heidän elämässään - ennen kuolemaansa. Elspeth-täti nimittäin testamenttaa talonsa ja omaisuutensa siskontyttärilleen, sillä ehdolla, että he asuvat talossa vuoden. Sitä Elspeth ei tietenkään osaa etukäteen aavistaa, että hän jää itsekin asumaan taloon kuolemansa jälkeen. Niinpä haasteeseen tarttuvat tytöt pääsevät tutustumaan kummittelua harjoittelevaan tätiinsä.
Identtisiin kaksosiin liittyy ihmisten mielissä paljon myyttisiä piirteitä, joten identtisyys-teemaan sisältyvä erilaisuuden ja samanlaisuuden ristiriita riittää jo itsessään tekemään kirjasta kiinnostavan. Mieleeni tulee Leena Parkkisen Sinun jälkeesi, Max, joka kuvaa siamilaisten kaksosten elämää. Jotenkin nämä fyysisesti yhteen liitetyt miehet ovat paljon kauempana toisistaan kuin Nifferneggerin kaksospari. Kyse on tietenkin fiktiivisistä kuvauksista, mutta ehkäpä näin on todellisuudessakin?
Kaksosista Julia on dominoivampi, ja Valentine alkaa pikkuhiljaa tehdä irtiottoa sisarestaan. Kuten niin usein, vahvempi osapuoli alkaa tilanteen muuttuessa näyttää yhä heikommalta. Julia yrittää kaikin voimin pitää kiinni tutusta ja turvallisesta tilanteesta, jonka ja jossa hän hallitsee. Elspeth-täti seuraa voimattomana sivusta tilannetta, joka alkaa muistuttaa koko ajan enemmän hänen ja sisarensa historiaa.
Tämän modernin kummitustarinan loppuratkaisu on melko yllättävä, mistä paljon plussaa. Ehkäpä vielä enemmän pidin kuitenkin kirjailijan aiemmasta teoksesta Aikamatkustajan vaimo.
Taivaallista seksiä (2006), toim. Minna Ahola, Marjo-Riitta Antikainen ja Päivi Salmesvuori
*****
Taivaallista seksiä sisältää useiden eri kirjoittajien artikkeleita, joissa pohditaan kristinuskon ja seksuaalisuuden suhteita eri näkökulmista. Kirjoittajat ovat eri teologisten oppiaineiden, historian ja sukupuolihistorian asiantuntijoita. Teos on jaettu neljään osaan: Vanhasta testamentista myöhäisantiikkiin, Monimuotoinen keskiaika, Reformaatiosta uudelle ajalle ja Kohti nykyaikaa. Kiinnostavimmaksi koin ensimmäisen osan, todennäköisesti ajallisen etäisyyden vuoksi; mitä lähemmäs nykyaikaa siirryttiin, sitä tutummilta ja vähän tylsemmiltä asiat alkoivat tuntua.
Erityisen kiinnostava oli teoksen ensimmäinen artikkeli, Martti Nissisen Ruumiillinen ihminen Vanhassa testamentissa, joka valottaa VT:n aikalaisten ihmiskäsitystä. Ihmistä ei jaettu henkeen ja aineeseen, vaan hänet nähtiin kokonaisuutena. Toki olin ennestään tietoinen, ettei nykyinen dualistinen ajattelu ole aina ollut hallitsevaa, mutten ollut aiemmin tullut miettineeksi tämän merkitystä uskonnollisten tekstien kannalta. VT:ssä ihmistä kuvataankin usein nimenomaan fyysisenä olentona, ja henkistä puolta kuvaava sanasto on aina kaksimerkityksistä sisältäen myös fyysisen ulottuvuuden, esim. heprean nefesh tarkoittaa 'sielun' ohella 'henkitorvea'. Valitettavasti käännöksissä tämä hengen ja aineen päällekkäisyys ei voi samalla tavoin näkyä.
Keskiaikaisessa maailmassa ei tunnettu seksuaalisuutta käsitteenä ja yksityiselämä taisi olla käsitteen lisäksi myös ilmiönä käsittämätön, joten seksiasioihin suhtauduttiin varsin luontevasti. Kirkonmiehet kuitenkin tarkastelivat asioita teologisesta näkökulmasta, ja katsoivat usein tarpeelliseksi rajoittaa sukupuolielämää. Koska keskiajalla lukutaito oli harvojen oikeus, oli kulttuuri äärettömän visuaalista. Kirkko valisti kansaa kuvien avulla tärkeistä asioista, myös seksuaalisuudesta. Koska nykykatselija katsoo näitä kuvia täysin eri perspektiivistä, ne näyttäytyvät lähinnä rivoina ja hämmentävinä.
Kaikki kuvat eivät kuitenkaan olleet kansan silmille tehtyjä. Aila Viholainen kirjoittaa mm. saarnastuolien puisista istumatuista, jotka "oli usein koristettu veistoksella, joka oli kaikkea muuta kuin jumalallinen". Esimerkkinä on annettu kuva yhdestä, jossa "ei ole kuvattuna vain yhdyntä vaan vieläpä kaikissa tilanteissa kielletty tapa, jota pidettiin eläimellisenä". Kuvien merkitykseksi on ehdotettu, että kun pappi joutuu turvautumaan istumapuuhun, hän saa tällaisen kielletyn kuvan kautta muistutuksen omasta heikkoudestaan.
Reformaation jälkeiseltä ajalta kiinnostavaa oli Esko M. Laineen artikkeli radikaalipietismistä. Muistan, että aikoinaan ylioppilaskirjoituksiin lukiessani pietistit vaikuttivat kiinnostavalta porukalta uskonnon oppikirjankin perusteella, vaikka siellä ei taidettu mainita sanallakaan heidän seksuaalisuuskäsityksistään. Radikaalipietismissä vaikuttivat vastavoimina jyrkän askeettinen suhtautuminen seksuaalisuuteen ja sofiaaninen mystiikka, jossa uskovien välinen sukupuoliyhteys katsottiin pyhäksi teoksi. Tämä ristiriita johti joissakin ryhmissä seksuaaliseen hurjasteluun, mm. orgioihin. Kirjoittaja katsoo, että radikaalipietistien keskuudessa vaikutti suuri joukko hyvin herkkiä tai suorastaan mielenterveysongelmaisia henkilöitä.
Viimeisessä osassa kirjoitetaan mm. rock'n'rollin ja kondomien tulosta Suomeen, ortodoksien avioliittokäsityksistä, katolisten aborttinäkemyksestä ja Tosi Rakkaus Odottaa -liikkeestä. Nämäkin artikkelit olivat mielenkiintoista luettavaa, mutta niillä ei ollut samanlaista uutuusarvoa. Tietenkään kaikki ei ollut ennestään tuttua, aivan uusi tieto oli mm. se, että ortodoksisella kirkolla oli menneinä vuosisatoina tapana vahvistaa rukouksen kanssa ns. ystävyysliitto, jossa liitettiin yhteen kaksi saman sukupuolen edustajaa. Tavasta luovuttiin, kun huomattiin, että siunaus ymmärrettiin väärin seksuaalisuhteen hyväksyntänä. Aihe koetaan ilmeisesti edelleen arkaluontoisena, eikä siitä juurikaan puhuta.
Lopuksi kiintoisa anekdootti Uuden testamentin ajalta:
Taivaallista seksiä sisältää useiden eri kirjoittajien artikkeleita, joissa pohditaan kristinuskon ja seksuaalisuuden suhteita eri näkökulmista. Kirjoittajat ovat eri teologisten oppiaineiden, historian ja sukupuolihistorian asiantuntijoita. Teos on jaettu neljään osaan: Vanhasta testamentista myöhäisantiikkiin, Monimuotoinen keskiaika, Reformaatiosta uudelle ajalle ja Kohti nykyaikaa. Kiinnostavimmaksi koin ensimmäisen osan, todennäköisesti ajallisen etäisyyden vuoksi; mitä lähemmäs nykyaikaa siirryttiin, sitä tutummilta ja vähän tylsemmiltä asiat alkoivat tuntua.
Erityisen kiinnostava oli teoksen ensimmäinen artikkeli, Martti Nissisen Ruumiillinen ihminen Vanhassa testamentissa, joka valottaa VT:n aikalaisten ihmiskäsitystä. Ihmistä ei jaettu henkeen ja aineeseen, vaan hänet nähtiin kokonaisuutena. Toki olin ennestään tietoinen, ettei nykyinen dualistinen ajattelu ole aina ollut hallitsevaa, mutten ollut aiemmin tullut miettineeksi tämän merkitystä uskonnollisten tekstien kannalta. VT:ssä ihmistä kuvataankin usein nimenomaan fyysisenä olentona, ja henkistä puolta kuvaava sanasto on aina kaksimerkityksistä sisältäen myös fyysisen ulottuvuuden, esim. heprean nefesh tarkoittaa 'sielun' ohella 'henkitorvea'. Valitettavasti käännöksissä tämä hengen ja aineen päällekkäisyys ei voi samalla tavoin näkyä.
Keskiaikaisessa maailmassa ei tunnettu seksuaalisuutta käsitteenä ja yksityiselämä taisi olla käsitteen lisäksi myös ilmiönä käsittämätön, joten seksiasioihin suhtauduttiin varsin luontevasti. Kirkonmiehet kuitenkin tarkastelivat asioita teologisesta näkökulmasta, ja katsoivat usein tarpeelliseksi rajoittaa sukupuolielämää. Koska keskiajalla lukutaito oli harvojen oikeus, oli kulttuuri äärettömän visuaalista. Kirkko valisti kansaa kuvien avulla tärkeistä asioista, myös seksuaalisuudesta. Koska nykykatselija katsoo näitä kuvia täysin eri perspektiivistä, ne näyttäytyvät lähinnä rivoina ja hämmentävinä.
Kaikki kuvat eivät kuitenkaan olleet kansan silmille tehtyjä. Aila Viholainen kirjoittaa mm. saarnastuolien puisista istumatuista, jotka "oli usein koristettu veistoksella, joka oli kaikkea muuta kuin jumalallinen". Esimerkkinä on annettu kuva yhdestä, jossa "ei ole kuvattuna vain yhdyntä vaan vieläpä kaikissa tilanteissa kielletty tapa, jota pidettiin eläimellisenä". Kuvien merkitykseksi on ehdotettu, että kun pappi joutuu turvautumaan istumapuuhun, hän saa tällaisen kielletyn kuvan kautta muistutuksen omasta heikkoudestaan.
Reformaation jälkeiseltä ajalta kiinnostavaa oli Esko M. Laineen artikkeli radikaalipietismistä. Muistan, että aikoinaan ylioppilaskirjoituksiin lukiessani pietistit vaikuttivat kiinnostavalta porukalta uskonnon oppikirjankin perusteella, vaikka siellä ei taidettu mainita sanallakaan heidän seksuaalisuuskäsityksistään. Radikaalipietismissä vaikuttivat vastavoimina jyrkän askeettinen suhtautuminen seksuaalisuuteen ja sofiaaninen mystiikka, jossa uskovien välinen sukupuoliyhteys katsottiin pyhäksi teoksi. Tämä ristiriita johti joissakin ryhmissä seksuaaliseen hurjasteluun, mm. orgioihin. Kirjoittaja katsoo, että radikaalipietistien keskuudessa vaikutti suuri joukko hyvin herkkiä tai suorastaan mielenterveysongelmaisia henkilöitä.
Viimeisessä osassa kirjoitetaan mm. rock'n'rollin ja kondomien tulosta Suomeen, ortodoksien avioliittokäsityksistä, katolisten aborttinäkemyksestä ja Tosi Rakkaus Odottaa -liikkeestä. Nämäkin artikkelit olivat mielenkiintoista luettavaa, mutta niillä ei ollut samanlaista uutuusarvoa. Tietenkään kaikki ei ollut ennestään tuttua, aivan uusi tieto oli mm. se, että ortodoksisella kirkolla oli menneinä vuosisatoina tapana vahvistaa rukouksen kanssa ns. ystävyysliitto, jossa liitettiin yhteen kaksi saman sukupuolen edustajaa. Tavasta luovuttiin, kun huomattiin, että siunaus ymmärrettiin väärin seksuaalisuhteen hyväksyntänä. Aihe koetaan ilmeisesti edelleen arkaluontoisena, eikä siitä juurikaan puhuta.
Lopuksi kiintoisa anekdootti Uuden testamentin ajalta:
Ylellisten kurtisaanien luokkaan voitaneen lukea myös eräs roomalainen erikoisuus. Roomalainen aviorikosta ja muita sukupuolirikkeitä koskeva lainsäädäntö oli ankara: periaatteessa vapaiden kansalaisten väliset sukupuolisuhteet oli rajoitettu avioliittoon. Avioliiton ulkopuolisista suhteista rangaistiin ankarasti. Prostituoidun tai näyttelijättären kanssa solmituista suhteista ei kumpaakaan osapuolta kuitenkaan voitu rangaista. Yläluokkaan kuuluvan naisen elämä oli taloudellisesti turvattua, joten hänen ei tarvinnut turvautua prostituutioon anasaitakseen elantonsa, mutta jotkut vapaasyntyiset naiset kirjoittautuivat prostituoitujen veroluetteloon tai hankkivat työpaikan teatterista voidakseen kutsua taloonsa miesvieraita tai pitää vakituista rakastajaa vailla rangaistuksen pelkoa. Tämä ilmiö oli kuitenkin ilmeisesti harvinainen, mahdollisesti joidenkin yksittäisten henkilöiden protesti ankaraa lainsäädäntöä vastaan.
Åsa Linderborg: Minua ei omista kukaan (2007)
*****
Loistavaa ruotsalaista arkirealismia Åsa Linderborgin omaelämäkerrallisessa romaanissa.
Loistavaa ruotsalaista arkirealismia Åsa Linderborgin omaelämäkerrallisessa romaanissa.
Hilkka Ravilo: Muovikassimies (2009)
**
Kirja alkaa lupaavasti. Pieni Tarmo-poika on perheen ainoa lapsi, ja naapurin pariskunta toimii melkein toisina vanhempina. Tarmo elää siis varsinaisessa idyllissä, jossa riittää rakastavia aikuisia. Mutta sitten äiti tuo kotiin pikkusiskon lupaamansa pikkuveljen sijaan, eikä uusi pikkusisko tee muuta kuin huutaa yöt ja päivät läpeensä. Äidin kaikki aika menee vauvan hoitamiseen, isä joutuu muuttamaan työpaikalleen, ja naapurin Leallakin on omia kiireitä. Tarmon elämä on keikahtanut päälaelleen, ja hän toivoo vain saavansa äidin takaisin itselleen.
Melko pian aloituksen jälkeen siirrytään aikaan, jolloin Tarmo on nuori aikuinen. Lapsuuden tapahtumat vaikuttavat aikuisen valintoihin, ja Tarmosta tulee muovikassimies: mies, joka siirtyy naisen luota toisen luo vain muovikassillinen omaisuutta mukanaan. Vailla työpaikkaa ja vakinaista asuntoa Tarmo alkaa hankkia elantoa kyseenalaisin keinoin.
Tarina itsessään on hyvä, mutta kirjaa vaivaa julistava sävy. Henkilöiden suihin on laitettu niihin sopimattomia repliikkejä, jotka valistavat lukijaa niin luomuruoasta, uskontohistoriasta kuin naisten asemastakin. Tämän vuoksi teos tuokin mieleen Ravilon esikoisteoksen Kuin kansanlaulu. Sillä erotuksella tosin, että pidin Kansanlaulusta. Se oli kokonaisuudessaan ohjelmallinen naisten oikeuksien puolustaja, kun taas Muovikassimiehessä valistus on yritetty piilottaa repliikkeihin. Ei toimi.
Kirja alkaa lupaavasti. Pieni Tarmo-poika on perheen ainoa lapsi, ja naapurin pariskunta toimii melkein toisina vanhempina. Tarmo elää siis varsinaisessa idyllissä, jossa riittää rakastavia aikuisia. Mutta sitten äiti tuo kotiin pikkusiskon lupaamansa pikkuveljen sijaan, eikä uusi pikkusisko tee muuta kuin huutaa yöt ja päivät läpeensä. Äidin kaikki aika menee vauvan hoitamiseen, isä joutuu muuttamaan työpaikalleen, ja naapurin Leallakin on omia kiireitä. Tarmon elämä on keikahtanut päälaelleen, ja hän toivoo vain saavansa äidin takaisin itselleen.
Melko pian aloituksen jälkeen siirrytään aikaan, jolloin Tarmo on nuori aikuinen. Lapsuuden tapahtumat vaikuttavat aikuisen valintoihin, ja Tarmosta tulee muovikassimies: mies, joka siirtyy naisen luota toisen luo vain muovikassillinen omaisuutta mukanaan. Vailla työpaikkaa ja vakinaista asuntoa Tarmo alkaa hankkia elantoa kyseenalaisin keinoin.
Tarina itsessään on hyvä, mutta kirjaa vaivaa julistava sävy. Henkilöiden suihin on laitettu niihin sopimattomia repliikkejä, jotka valistavat lukijaa niin luomuruoasta, uskontohistoriasta kuin naisten asemastakin. Tämän vuoksi teos tuokin mieleen Ravilon esikoisteoksen Kuin kansanlaulu. Sillä erotuksella tosin, että pidin Kansanlaulusta. Se oli kokonaisuudessaan ohjelmallinen naisten oikeuksien puolustaja, kun taas Muovikassimiehessä valistus on yritetty piilottaa repliikkeihin. Ei toimi.
Neil Gaiman: Unohdetut jumalat (2002)
****
Tämä nykyfantasian suurteos on ollut lukulistalla pitkään. Gaimanin tuotanto on minulle muutenkin outoa, kun häpeäkseni en ole saanut luettua edes Sandmaneja... tätä puolustelen kyllä sillä, että kyseiset sarjakuvat ovat kirjastosta jatkuvasti lainassa. Tämän sain nyt sitten vihdoin luetuksi, ja kyllähän se kannatti. Kirjasta on esitetty aika paljon kritiikkiä, mutta itse pidin paljonkin. Yhdelle lukijalle maalaileva tyyli oli tuonut mieleen Stephen Kingin, ja hassua kyllä, sama kirjailija tuli minunkin mieleeni lukiessani. Minulle se kyllä oli yksinomaan positiivinen asia.
Shadow on juuri vapautunut vankilasta, ja aikoo jatkossa vältellä kaikkia hankaluuksia. Kohtalolla tuntuu kuitenkin olevan näppinsä pelissä, ja Shadow löytää itsensä viettämästä kaikkea muuta kuin suunnittelemaansa tasapaksua elämää. Tai ehkäpä kohtalon sijaan näppinsä peliin onkin iskenyt muutama apua tarvitseva jumala. Niin tai näin, Shadow joutuu mukaan taisteluun, jossa ovat vastakkain Amerikan jumalat: siirtolaisten mukanaan tuomat vanhat jumalat ja nykypolven uudet jumalat.
Sitten pieni spoileri, muttei kuitenkaan varsinainen juonipaljastus: Tutun mielestä kirjan lopetus on varsinainen antikliimaksi, joka saa aivan toisenlaista lopetusta odottavan lukijan pettymään. Koska itse osasin tämän keskustelun perusteella sitten odottaa lässähtävää loppua, en pettynyt, ja itse asiassa pidin lopetuksesta. Mielestäni sen voisi nähdä vastavetona vanhalle perinteiselle fantasialle, jossa taisteluilla ja niiden voittamisilla on merkittävä asema. Lopetusta on kylläkin venytetty turhan pitkäksi, sen vuoksi en täysiä pisteitä kirjalle annakaan.
Tämä nykyfantasian suurteos on ollut lukulistalla pitkään. Gaimanin tuotanto on minulle muutenkin outoa, kun häpeäkseni en ole saanut luettua edes Sandmaneja... tätä puolustelen kyllä sillä, että kyseiset sarjakuvat ovat kirjastosta jatkuvasti lainassa. Tämän sain nyt sitten vihdoin luetuksi, ja kyllähän se kannatti. Kirjasta on esitetty aika paljon kritiikkiä, mutta itse pidin paljonkin. Yhdelle lukijalle maalaileva tyyli oli tuonut mieleen Stephen Kingin, ja hassua kyllä, sama kirjailija tuli minunkin mieleeni lukiessani. Minulle se kyllä oli yksinomaan positiivinen asia.
Shadow on juuri vapautunut vankilasta, ja aikoo jatkossa vältellä kaikkia hankaluuksia. Kohtalolla tuntuu kuitenkin olevan näppinsä pelissä, ja Shadow löytää itsensä viettämästä kaikkea muuta kuin suunnittelemaansa tasapaksua elämää. Tai ehkäpä kohtalon sijaan näppinsä peliin onkin iskenyt muutama apua tarvitseva jumala. Niin tai näin, Shadow joutuu mukaan taisteluun, jossa ovat vastakkain Amerikan jumalat: siirtolaisten mukanaan tuomat vanhat jumalat ja nykypolven uudet jumalat.
Sitten pieni spoileri, muttei kuitenkaan varsinainen juonipaljastus: Tutun mielestä kirjan lopetus on varsinainen antikliimaksi, joka saa aivan toisenlaista lopetusta odottavan lukijan pettymään. Koska itse osasin tämän keskustelun perusteella sitten odottaa lässähtävää loppua, en pettynyt, ja itse asiassa pidin lopetuksesta. Mielestäni sen voisi nähdä vastavetona vanhalle perinteiselle fantasialle, jossa taisteluilla ja niiden voittamisilla on merkittävä asema. Lopetusta on kylläkin venytetty turhan pitkäksi, sen vuoksi en täysiä pisteitä kirjalle annakaan.
Atorox-novellit 2011
120 novellin urakka on taas ohi, ja aikaa riittää muullekin lukemiselle. Talven aikana lukemiset ovat jääneet taas kovin vähille, mutta novellisuman läpikäynti aukaisi putken niin, että nyt kirjoja on taas alkanut mennä. Atoroxista on siis monenlaista hyötyä :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)