Rudy Rucker: Robojen poika (1988)

**½

Softwaren jatko-osa on "kieli poskessa kirjoitettu kyberpunkromaani, jonka nopeatempoiseen juoneen lukija uppoaa kuin mustaan aukkoon". Liekö syynä olleet työkiireet, mutta oma uppoamiskokemukseni jäi aika vajavaiseksi. Katkonaisella lukutekniikalla vauhdikas juoni alkoi vaikuttaa vaikeaselkoiselta, ja loppua kohden en oikein ollut enää kärryillä.

Cobb Andersson on viettänyt kymmenen vuotta kuolleena Jumalan seurassa, kun hänet herätetään henkiin uuteen ruumiiseen. Kuussa asuvat robot on ajettu pinnan alle ihmisten levittäydyttyä kuuhun, mutta roboilla on edelleen suuria suunnitelmia.

Vauhtia ja huumoria löytyy vähintään yhtä paljon kuin ensimmäisestä osasta. Onko se hyvä vai huono asia, riippuu lukijasta; omaan makuuni tämän tyyliset opukset eivät istu kaikkein parhaiten. Kirjassa on kuitenkin paljon hyviä aineksia, ja jos tämä tyylilaji miellyttää, niin suosittelen kirjaa lämpimästi.

Rudy Rucker: Software (1982)

***½

Vuonna 2020 vierut (eli vanhat pierut) viettävät leppoisaa elämää Floridassa. Joukossa on myös Cobb Andersson, robojen vapauttaja. Kuuhun karkotetut kapinalliset koneet ottavat yhteyden Anderssoniin ja tarjoavat tälle mahdollisuutta uuteen ruumiseen ja kuolemattomuuteen. Aisaparina vauhdikkaissa ja vaarallisissa tilanteissa toimii pilviveikko Stahn "Sta-Hi" Mooney.

Philip K. Dick -palkinnon voittanutta Softwarea pidetään yhtenä kyberpunkin perusteoksista. Jatko-osan takakannessa sen kerrotaan olevan "kyynisen hauska tieteissatiiri". Itse en oikein tavoittanut teoksesta syvempiä tasoja, oman tulkintani mukaan kirja on humoristinen vauhtipläjäys, ja sellaisena ihan ok.

Kurt Vonnegut: Titanin seireenit (1959)

*****

Hupaisa ja surullinen. Ei kaikkein itsestäänselvintä muttei millään muotoa vaikeaselkoista. Aavistuksenomaisesti tuli mieleen Philip K. Dick, paitsi että tämän juoni oli huomattavasti yksinkertaisempi. Esimakua kirjan tyylistä antaa alkuteksti:

Tämän kirjan kaikki henkilöt, paikat ja tapahtumat ovat todellisuudesta. Jotkin vuorosanat ja ajatukset ovat pakosta kirjailijan sepittämiä. Mitään nimiä ei ole muutettu viattomien suojelemiseksi, koska viattomien suojelu kuuluu kaikkivaltiaan Jumalan taivaallisiin rutiinihommiin.

noin sata kappaletta kotimaisia spefi-novelleja vuodelta 2009

* ' *****

Selitelläkseni itselleni määrättömän pitkää taukoa lukemisessa kirjaan ylös, että olen Atorox-esiraadin jäsenenä lukenut kaikki viime vuonna ilmestyneet kotimaiset spefi-novellit. Koska novellit ovat yleensä jo jonkinlaisen seulan läpäisseet ennen julkaisuaan, oli suurin osa kelpo tavaraa. Mukaan mahtui myös muutama loistava ja muutama surkea. Tämän tarkemmin en viitsi novelleja eritellä ennen kisan ratkeamista.

Risto Isomäki: Jumalan pikkusormi (2009)

***

Isomäki valistaa taas trillerin varjolla. Kirja oli ihan viihdyttävä, ei sitä mitenkään väkisin tarvinut loppuun kahlata, muttei se myöskään mikään suuri elämys ollut. Loppuun kirjailija oli tuttuun tapaan varannut romaanista erillisen infopaketin mm. aurinkotuulivoimasta. Hiukan surullista on, että tämä osio oli koko teoksen kiinnostavin.

Stephen King: Tapahtumapaikkana Duma Key (2009)

***½

Vaimonsa ja kätensä menettänyt Edgar Freemantle vetäytyy Duma Keyhin, yksinäiseen paikkaan merenranta-asuntoon. Pian mies alkaa maalata pakkomielteenomaisesti, ja maalaukset ovat harrastelijan töiksi vähän liiankin hyviä...

Takakansi lupaa: "Luultavasti parasta, mitä King on koskaan kirjoittanut." Teos ei missään nimessä ollut huono, mutta ei mielestäni lähellekää parasta Kingiä. Esimerkiksi uudemmista teoksista Liseyn tarina ajaa tämän edelle mennen tullen. 

J. Pekka Mäkelä: Karsta (2009)

****

Jonkun on siivottava sankarien jäljet

Mäkelän neljäs romaani vetää hyvinkin vertoja ulkomaisille avaruusseikkailuille. Verrattuna vaikkapa Reynoldsin teoksiin - suosikkeihini - Karstan kertoma tarina on pienieleisempi, ehkä arkisempi, mikä ei suinkaan ole häpeäksi. Mäkelän hahmot eivät ole sen enempää sankareita kuin antisankareitakaan, vain työtään tekeviä ihmisiä, jotka joutuvat pyytämättään vaikeuksiin. Sankarit tekevät suuria tekoja, jotka muistetaan, mutta jättävät usein jälkeensä rumaa jälkeä. Jonkun on siivottava jäljet.