Dalai-lama: Mietiskelyn harjoittaminen (1991)

***

Hänen Pyhyytensä dalai-lama piti 1985 ja 1986 esitelmäsarjan buddhalaisista näkemyksistä ja mietiskelystä intialaiselle yleisölle. Esitelmät ja niiden jälkeiset keskustelut nauhoitettiin ja myöhemmin niiden pohjalta toimitettiin kirja erityisesti kansainvälistä yleisöä ajatellen.

Kirjan seuraamista helpotti jonkin verran se, että olin aiemmin lukenut Kulanadan Buddhalaisuuden periaatteet, joka on mainio perusteos asiaan ennestään perehtymättömälle. Silti joidenkin kohtien yli täytyi hypätä, sillä buddhalaisuus on luetteloiden ja luokittelujen luvattu uskonto, eikä mielenkiinto pysynyt aina yllä.

Kieltävät ilmiöt jaetaan myös kahteen ryhmään: myöntäviin kieltäviin ilmiöihin ja ei-myöntäviin kieltäviin ilmiöihin. Yleisesti ottaen on olemassa viittä eri laatua kieltäviä ilmiöitä, mutta ne on tiivistetty näihin kahteen pääluokkaan, myöntäviin ja ei-myöntäviin kieltäviin ilmiöihin.
Myöntäviä kieltäviä ilmiöitä on neljää lajia: sellaisia, jotka muistuttavat muita ilmiöitä selvästi; sellaisia, jotka muistuttavat muita ilmiöitä ehdottomasti; sellaisia, jotka muistuttavat muita ilmiöitä sekä selvästi että ehdottomasti; sekä sellaisia, jotka muistuttavat muita ilmiöitä yhteytensä vuoksi.

Kirjan nimen mukaisesti Hänen Pyhyytensä keskittyy paljon tiibetinbuddhalaisen mietiskelyn koukeroihin, joista en itse varsinaisesti ottaen ole kiinnostunut. Teoksessa käsitellään kuitenkin myös muitakin buddhalaisuuden piirteitä. Buddhalaisuudessa (kuten muissakin uskonnoissa) on paljon hyviä asioita, jotka voi pyrkiä ottamaan osaksi omaa elämäänsä, vaikkei tunnustakaan mitään oppia. Muihin uskontoihin nähden buddhalaisuuden viehätys on luoja-jumalan puuttumisessa, jolloin puuttuvat myös ehdoton auktoriteetti ja ehdottomat säännöt. Buddhalaisuudessa on miellyttävää myös sen kunnioittava ja hyväksyvä suhtautuminen muihin uskontoihin/uskonnottomuuteen.

Luotan vahvasti siihen, että jopa uskontoa vastustavat ihmset, kuten kommunistit, voivat olla erittäin hyväsydämisiä ihmisiä. Olen henkilökohtaisesti tavannut useitakin uskonnottomia henkilöitä, jotka ovat uhranneet elämänsä muiden hyväksi. He ovat tehneet niin synnynnäisistä ominaisuuksistaan johtuen. On todellakin olemassa hyväsydämisiä ihmisiä, jotka eivät usko mihinkään buddhalaiseen jälleensyntymisen teoriaan.
Minulla on tapana sanoa, että rakkaus ja hyvyys ovat yleismaailmallinen uskonto. Tänään puhumme buddhalaisuudesta, joten puhun näistä asioista buddhalaisesta näkökulmasta. Jos joku ilman näitä henkisiä asenteita yksinkertaisesti yrittää olla hyvä ihminen, se on tietenkin mahdollista ja hän tulee siinä onnistumaan.

Lena Andersson: Duck City (2006)

****

Anderssonin yhteiskunnallinen satiiri sijoittuu Duck Cityyn, jossa asuvat mm. rikas teollisuuspohatta Johan von Ankka, hänen veljenpoikansa Aku A. sekä Iines A., jolla on suhde molempiin edellä mainittuihin. Anorektinen presidentti Mikko Hiiro tukee samanaikaisesti Johan von Ankan elintarvikebisnestä, joka suoltaa markkinoille 20 kpl:n munkkipakkauksia yhden hengen kerta-annoksina, ja sotaa läskiä vastaan (Operaatio Ahab II - Suuren valkoisen valaan metsästys), jonka nimissä liikalihavat lähetetään työleireille.

Kirsti Ellilä: Outoa rakkautta (2008)

***½

Outoa rakkautta koostuu kuudesta (rakkaus)novellista. Kokoelma on sikäli hyvin yhtenäinen, että kaikki tekstit kuvaavat teoksen nimen mukaisesti outoa rakkautta; toisaalta kokoelman voi nähdä jakautuvan kolmeen osaan, joissa kuusi novellia muodostavat kolme paria. Kaksi ensimmäistä, Pullakahvit ja Leikkiä vain, ovat ennen julkaisemattomia. Itse pidin eniten näistä kahdesta, ne ovat vähintään neljän tähden arvoisia. Novellien aiheet ja asetelmat ovat kuin naistenlehtinovellissa, mutta itse tarinat ovat hiukan vinksahtaneita.

Ensimmäisten novellien jälkeen odotukset olivat korkealla, ja kaksi seuraavaa, Perintö ja Taivaalta satoi rahaa, olivatkin melkoinen pettymys tavanomaisuudessaan. Kirjan lopussa olevista julkaisutiedoista selviääkin, että novellit on alunperin julkaistu Reginassa, mikä selittää paljon. Toisaalta Regina-novelleiksi tekstit ovat jopa kumouksellisia: molemmat päättyvät tilanteeseen, jossa sankaritar (oudolla tavalla) rakastaa kahta miestä samanaikaisesti, ja tilanne esitetään hyväksyttävänä. Jälkimmäisen novellin viimeinen lause, "Siitä huolimatta sydäntäni särki", saa melkei itkemään - ei liikutuksesta - ja onkin pakko miettiä, onko kyse jopa tahallisesta parodioinnista.

Viimeiset novellit, Kujanjuoksu ja Kaunokainen, on julkaistu aiemmin science fictioniin ja fantasiaan erikoistuneessa Portissa (jälkimmäinen nimellä Naisten maailma). Ensimmäinen on tyypillinen dystopiakuvaus maailmasta, jossa lihavista on tullut toisen luokan kansalaisia. Se, että lihavat ovat jo toisen luokan kansalaisia, tekee novellista entistä tyypillisemmän. Toisaalta pidin novellin lopetuksesta ja lopetukset ovat mielestäni novelleissa erityisen tärkeitä. Kaunokainen kertoo miehestä, sienitutkijasta, jonka naissuhteet eivät ole erityisen onnistuneita. Niinpä hänen elämässään sienet tulevatkin yhä tärkeämmiksi. Novelli on "ihan hyvä", muttei sekään erityisen omaperäinen.

Freeman Dyson: Origins of Life. Second Edition (1999)

****

Kumpi tuli ensin, kopioituminen vai aineenvaihdunta? Suurin osa tutkijoista veikkaa ensimmäistä, Freeman Dyson puhuu jälkimmäisen puolesta. Asiaan liittyy myös hauska kielitieteellinen seikka: englannin kielen sana metabolism viittaa geenien säätelemään tapahtumaan, joten useimmille englanninkielisille tutkijoille ajatus aineenvaihdunnasta ilman geenejä (ja kopioitumista) on mahdoton. Sen sijaan saksankielinen termi aineenvaihdunnalle, Stoffwechsel, joka voidaan kääntää englanniksi stuffchange, ei edellytä geenien olemassaoloa. Dyson ymmärtääkin teoksessaan aineenvaihdunnan saksalaisittain.

Origins of life ei ole sanan varsinaisessa merkityksessä tieteellinen kirja. Kunnollisia todisteita ei voida esittää sen enempää aineenvaihdunnan kuin kopioitumisenkaan ensisijaisuudesta, voidaan vain esittää olettamuksia ja pohtia todennäköisyyksiä. Dyson painottaakin pariin otteeseen, että hänen esityksessään ei ole kyse teoriasta, vaan hän tuo esiin seikkoja, joiden vuoksi hänestä tuntuu, että aineenvaihdunta olisi voinut esiintyä ensin. Hän nimittää myös teostaan filosofiseksi.

Dyson sanoo teoksen olevan tarkoitettu koulutetuille ihmisille, jotka eivät kuitenkaan ole biologian asiantuntijoita. Teos oli kirjoitettu onnistuneesti selkokielellä, koska itsekin ymmärsin suurimman osan, vaikkei englantini niin kovin vahvaa olekaan. Miinusta tulee ainoastaan kolmannesta luvusta, jossa Dyson esittää oman toy modelinsa, yksinkertaistetun mallin Oparinin teorian toiminnasta. Tämä "yksinkertainen" malli on yhtä kuin matemaattisia kaavoja toisensa perään ja välissä selityksiä, mitä kukin kirjainsymboli kaavassa edustaa. Jäi itseltäni lukematta. Dyson sanoi, ettei tarvitse olla biologian asiantuntija, muttei kertonut, että pitäisi olla matematiikan ammattilainen.

Timo Lindholm / Pauli Arola / Kimmo Jalonen / Sirkka Kauppinen: Kansalainen ja talous (2007; 3., uudistettu painos)

****

Lukion oppikirja perehdyttää lukijan taloustiedon perusteisiin. Läpi käydään niin Suomen teollistuminen, valuutta- ja pörssimarkkinat kuin EMUn vaikutukset Suomen talous- ja finanssipolitiikkaan. Asiat on esitetty selkeästi ja yksinkertaisesti. Jos et ymmärrä sanomalehden taloussivuja lukiessasi juuri mitään, kannattaa tämä kirja etsiä käsiinsä.

Marko Kitti: Viidakko (2003)

***½

Pidin Marko Kitin kirjoitustyylistä jo esikoisnovellikokoelmassa Kottarainen, mutta muuten novellit eivät erityisesti sykähdyttäneet. Romaanimuoto tuntuukin sopivan Kitille paremmin, ainakin minun makuuni.

Viidakossa Markku palaa lapsuuskaupunkinsa lähiöön selvittämään isänsä kauan sitten tapahtunutta kuolemaa. Sairaalassa makaava narkkariveli on antanut ymmärtää, että asiaan liittyy jotakin hämärää, muttei tajuttomuuskohtauksiltaan ole pystynyt kaikkea kertomaan. Etsintämatkalla nykyisyys ja menneisyys sekoittuvat nuoren miehen mielessä, ja entisestään kuviota sekoittaa lähikuppilan tarjoilija Salli, jonka matkaan Markku eksyy, vaikka kotona odottavat vaimo ja lapsi. Lähtökohdat eivät ehkä ole kaikkein omaperäisimmät, mutta kerronta vie silti mukaansa. Loppuratkaisu on kuitenkin kliseisyydessään aikamoinen pettymys.

Marja Björk: Posliini (2008)

****½

Pikkuisen Jaanan perheessä asiat eivät ole ihan mallillaan. Lapsia tulee koko ajan lisää, isä on humalassa pahapäinen ja lopulta tulee konkurssikin. Onneksi on Helsingin täti ja hänen miehensä Kurt, Kurre, Nuutti-setä. Täti ja Nuutti-setä ottavat Jaanan usein hoiviinsa Helsinkiin ja Kurt opastaa Jaanan aikuisten maailmaan monin tavoin.

Tämä kertomus lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä on hämmentävä: kun Jaana kasvaa Kurtin kieroutuneeseen maailmaan, alkaa karkean ja vääristyneen seksuaalisuuden täyttämään suhteeseen ilmestyä myös aidon tuntuisia ilon ja kiintymyksen sävyjä. Toisinaan hyväksikäyttäjän ja hyväksikäytetyn roolien rajat ovat häilyvät ja myös Kurt näyttäytyy lukijalle uhrina. Vaikka aihetta käsitellään totutusta poikkeavasti, tehdään romaanissa kuitenkin selväksi, että Kurt on vastuussa tapahtumista ja että hänen tekonsa eivät ole hyväksyttäviä.

Agatha Christie: Herkuleen urotyöt (1947)

****½

Taattua Christie-laatua. Christien teoksia on vaikea arvostella erillisinä kokonaisuuksina: joko niistä pitää kaikista tai sitten niistä ei pidä. Christien dekkarit eivät ole mitään suurta sanataidetta, mutta voiko kokonaisen romaanityypin luojalle antaa vähemmän kuin viisi tähteä? Tai ainakaan vähemmän kuin neljä? Toisaalta hänen teoksensa ovat pitkälti toistensa toisintoja, toisaalta sanotaan hänen suuruutensa piilevän juuri siinä: hän toisti samaa tarinaa uudestaan ja uudestaan, ja silti ihmiset jaksoivat lukea.

Herkuleen urotyöt on novellikokoelma, jonka novellit liittyvät toisiinsa hyvin kiinteästi. Hercule Poirot lukee antiikin tarinoista kaimansa vaiheista ja päättää toteuttaa omat herkuleen urotyönsä. Hän valitsee 12 toimeksiantoa, jotka jollakin tavoin linkittyvät vanhoihin taruihin. Christie solmii taas novellien lopuksi arvoitusten langat yhteen melkein yhtä näppärästi kuin aina. Yhdessä novellissa lukijalle annettiin liikaa vihjeitä, tai sitten onnistuin vain ylittämään itseni: keksin ratkaisun itse, mitä ei ole koskaan ennen Christien teosten kohdalla tapahtunut.