Pekka ja Toivonen on kokoelma norjalaisia suomalaiskaskuja. Hupaisa kirjanen tarjoaa monet naurut, mutta osa jutuista jää käsittämättömäksi. Lieneekö syy lukijan ymmärryksessä vai kulttuurieroissa? Hauskoissa tarinoissa seikkailevat nimen mukaisesti Pekka ja Toivonen, toisinaan myös Korpinen. Mukana on myös todellisia historiallisia henkilöitä - Mannerheim, Kekkonen ja Karjalainen - joista kertovat vitsit ovat ilmeisesti Suomesta peräisin. Suomalaiskaskuissa suomalainen mies näyttäytyy toisinaan hiukan tyhmänä mutta sitäkin viriilimpänä, ja hurja viinapää on tietysti saanut ansaitsemansa huomion. Suomalaiselle lukijalle jää arvoitukseksi, miksi "vitsit pitää esittää kokonaan erityisellä suomenruotsalaisella tavalla tai tarkemmin sanottuna aksentilla, jota me norjalaiset pidämme suomalaisten tapana puhua ruotsia", kuten johdannossa kerrotaan, mutta varmasti tämä tuo norjalaisille oman lisähauskuteensa kaskuja kerrottaessa.
Kovin yllättävää ei ole se, että vitsien "suomalainen" on suomalainen mies, vaimot ja tyttöystävät näyttelevät kaskuissa korkeintaan sivuosaa. Tekijöiden mukaan vitsit "heijastavat käsitystämme suomalaisista kovaotteisina taistelijoina - -, jotka sietävät suuria määriä vahvoja juomia ja omaavat valtavat kyvyt karskeina rakastajina". Pitäisikö uskoa, että norjalaiset liittävät nämä ominaisuudet myös suomalaisnaisiin? Se, että vitsien päähahmot ovat yksinomaan miehiä, ei tietenkään ole tekijöiden vika eikä vähennä kirjasen huumoriarvoa.
Kerran kun venäläiset pommittivat Helsinkiä, Pekka ja Toivonen olivat humalassa; he olivat juhlineet jo neljä viikkoa.Eräänä aamuna pojat heräilivät hotellihuoneessaan, vetivät rullaverhot ylös ja näkivät, että kaupunki oli raunioina.Kun Pekka oli katsellut näkymää hetken aikaa, hän sanoi Toivoselle:- Kuulehan Toivonen, tätä me ei kyllä perkele makseta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti