Alastair Reynolds: Pääteasema (2010)

****


Hän käveli kumpareelle, jolla Meroka jo seisoi aivan samoin kuin hän itse oli seisonut edellisiltana ja katsellut Spearpointia. Torni kohosi siellä yhä, edelleen valaistuna purppuran ja oranssin väristä auringonnousua vasten: Se oli kuin valopisteiden täplittämä tikari, joka oli survaistu maailman ihon läpi ja kimmelsi nyt kylmässä kaukaisuudessa, liian lähellä jotta hän olisi voinut tuntea heidän matkustaneen merkittävän kauas ja liian kaukana tarjotakseen turvaa.


Reynoldsin kirjat eivät ole koskaan pettäneet, eikä uusin suomennos Pääteasema tee tästä poikkeusta. Tapahtumat sijoittuvat kaukaiseen tulevaisuuteen, jossa Maapallo on enimmäkseen asumatonta aluetta. Asutus keskittyy neulamaisen Spearpointin rinteille ja sen lähiympäristöön. Maailma jakautuu vyöhykkeisiin, jotka poikkeavat toisistaan käytettävissä olevan teknologian tason osalta: Neon Heightsin etuoikeutetut asiakkaat nauttivat sähkölaitteiden tuomasta viihtyvyydestä, Horsetownissa ei toimi mikään hevosvaunuja mutkikkaampi. Jos ylemmän teknologian tasolta tuo laitteita alemmalle tasolle, ne rikkoutuvat. Samoin käy ihmisille, joten vyöhykeraja kannattaa ylittää vain, jos käytettävissä on oireita lievittävää lääkettä.

Patologi Quillon on saanut peräänsä enkelitappajia Taivaallisilta tasoilta ja vaeltaa läpi vyöhykkeiden rääväsuisen Merokan opastamana. Takaa-ajajien lisäksi kaksikko kohtaa pakomatkalla monenlaisia vaaroja. Niistä vähäisimpiä eivät ole vyöhykerajat, jotka ovat alkaneet tuntemattomasta syystä siirtyillä rajusti ja hallitsemattomasti. Vaarassa ovat niin ihmishenget kuin koko sivilisaatiokin.

Sijoitin Pääteaseman haasteessa steampunkiin, vaikkei se kovin puhtaasti lajia edustakaan. Yksi teoksen maailman vyöhykkeistä on kuitenkin nimeltään Steamville ja ilmalaivat ovat tarinassa merkittävässä osassa - se riittäköön. Hiukan teoksessa häiritsi se, että se yritti olla syvällisempi kuin olikaan. Reynolds on parhaimmillaan maailmojen ja erilaisten hahmojen luojana, ne tuovat teoksiin ihmeen tuntua ja kantavat jo yksinään pitkälle.

Ei kommentteja: