Taivaallista seksiä (2006), toim. Minna Ahola, Marjo-Riitta Antikainen ja Päivi Salmesvuori

*****

Taivaallista seksiä sisältää useiden eri kirjoittajien artikkeleita, joissa pohditaan kristinuskon ja seksuaalisuuden suhteita eri näkökulmista. Kirjoittajat ovat eri teologisten oppiaineiden, historian ja sukupuolihistorian asiantuntijoita. Teos on jaettu neljään osaan: Vanhasta testamentista myöhäisantiikkiin, Monimuotoinen keskiaika, Reformaatiosta uudelle ajalle ja Kohti nykyaikaa. Kiinnostavimmaksi koin ensimmäisen osan, todennäköisesti ajallisen etäisyyden vuoksi; mitä lähemmäs nykyaikaa siirryttiin, sitä tutummilta ja vähän tylsemmiltä asiat alkoivat tuntua.

Erityisen kiinnostava oli teoksen ensimmäinen artikkeli, Martti Nissisen Ruumiillinen ihminen Vanhassa testamentissa, joka valottaa VT:n aikalaisten ihmiskäsitystä. Ihmistä ei jaettu henkeen ja aineeseen, vaan hänet nähtiin kokonaisuutena. Toki olin ennestään tietoinen, ettei nykyinen dualistinen ajattelu ole aina ollut hallitsevaa, mutten ollut aiemmin tullut miettineeksi tämän merkitystä uskonnollisten tekstien kannalta. VT:ssä ihmistä kuvataankin usein nimenomaan fyysisenä olentona, ja henkistä puolta kuvaava sanasto on aina kaksimerkityksistä sisältäen myös fyysisen ulottuvuuden, esim. heprean nefesh tarkoittaa 'sielun' ohella 'henkitorvea'. Valitettavasti käännöksissä tämä hengen ja aineen päällekkäisyys ei voi samalla tavoin näkyä.

Keskiaikaisessa maailmassa ei tunnettu seksuaalisuutta käsitteenä ja yksityiselämä taisi olla käsitteen lisäksi myös ilmiönä käsittämätön, joten seksiasioihin suhtauduttiin varsin luontevasti. Kirkonmiehet kuitenkin tarkastelivat asioita teologisesta näkökulmasta, ja katsoivat usein tarpeelliseksi rajoittaa sukupuolielämää. Koska keskiajalla lukutaito oli harvojen oikeus, oli kulttuuri äärettömän visuaalista. Kirkko valisti kansaa kuvien avulla tärkeistä asioista, myös seksuaalisuudesta. Koska nykykatselija katsoo näitä kuvia täysin eri perspektiivistä, ne näyttäytyvät lähinnä rivoina ja hämmentävinä.

Kaikki kuvat eivät kuitenkaan olleet kansan silmille tehtyjä. Aila Viholainen kirjoittaa mm. saarnastuolien puisista istumatuista, jotka "oli usein koristettu veistoksella, joka oli kaikkea muuta kuin jumalallinen". Esimerkkinä on annettu kuva yhdestä, jossa "ei ole kuvattuna vain yhdyntä vaan vieläpä kaikissa tilanteissa kielletty tapa, jota pidettiin eläimellisenä". Kuvien merkitykseksi on ehdotettu, että kun pappi joutuu turvautumaan istumapuuhun, hän saa tällaisen kielletyn kuvan kautta muistutuksen omasta heikkoudestaan.

Reformaation jälkeiseltä ajalta kiinnostavaa oli Esko M. Laineen artikkeli radikaalipietismistä. Muistan, että aikoinaan ylioppilaskirjoituksiin lukiessani pietistit vaikuttivat kiinnostavalta porukalta uskonnon oppikirjankin perusteella, vaikka siellä ei taidettu mainita sanallakaan heidän seksuaalisuuskäsityksistään. Radikaalipietismissä vaikuttivat vastavoimina jyrkän askeettinen suhtautuminen seksuaalisuuteen ja sofiaaninen mystiikka, jossa uskovien välinen sukupuoliyhteys katsottiin pyhäksi teoksi. Tämä ristiriita johti joissakin ryhmissä seksuaaliseen hurjasteluun, mm. orgioihin. Kirjoittaja katsoo, että radikaalipietistien keskuudessa vaikutti suuri joukko hyvin herkkiä tai suorastaan mielenterveysongelmaisia henkilöitä.

Viimeisessä osassa kirjoitetaan mm. rock'n'rollin ja kondomien tulosta Suomeen, ortodoksien avioliittokäsityksistä, katolisten aborttinäkemyksestä ja Tosi Rakkaus Odottaa -liikkeestä. Nämäkin artikkelit olivat mielenkiintoista luettavaa, mutta niillä ei ollut samanlaista uutuusarvoa. Tietenkään kaikki ei ollut ennestään tuttua, aivan uusi tieto oli mm. se, että ortodoksisella kirkolla oli menneinä vuosisatoina tapana vahvistaa rukouksen kanssa ns. ystävyysliitto, jossa liitettiin yhteen kaksi saman sukupuolen edustajaa. Tavasta luovuttiin, kun huomattiin, että siunaus ymmärrettiin väärin seksuaalisuhteen hyväksyntänä. Aihe koetaan ilmeisesti edelleen arkaluontoisena, eikä siitä juurikaan puhuta.

Lopuksi kiintoisa anekdootti Uuden testamentin ajalta:

Ylellisten kurtisaanien luokkaan voitaneen lukea myös eräs roomalainen erikoisuus. Roomalainen aviorikosta ja muita sukupuolirikkeitä koskeva lainsäädäntö oli ankara: periaatteessa vapaiden kansalaisten väliset sukupuolisuhteet oli rajoitettu avioliittoon. Avioliiton ulkopuolisista suhteista rangaistiin ankarasti. Prostituoidun tai näyttelijättären kanssa solmituista suhteista ei kumpaakaan osapuolta kuitenkaan voitu rangaista. Yläluokkaan kuuluvan naisen elämä oli taloudellisesti turvattua, joten hänen ei tarvinnut turvautua prostituutioon anasaitakseen elantonsa, mutta jotkut vapaasyntyiset naiset kirjoittautuivat prostituoitujen veroluetteloon tai hankkivat työpaikan teatterista voidakseen kutsua taloonsa miesvieraita tai pitää vakituista rakastajaa vailla rangaistuksen pelkoa. Tämä ilmiö oli kuitenkin ilmeisesti harvinainen, mahdollisesti joidenkin yksittäisten henkilöiden protesti ankaraa lainsäädäntöä vastaan.