Maarit Verronen: Vanhat kuviot (2012)

***½

Verrosen uusin kokoelma jakautuu kolmeen osaan: Piiloutujat, Vastustajat ja Lähtijät. Varsinkin ensimmäisen osan tekstit ovat variointia yhdestä ja samasta teemasta. Oiva esimerkki siitä, kuinka kokoelma todellakin on kokonaisteos: itsenäisesti luettuna novellit eivät oikein toimi, vaan ne saavat tehonsa toistosta. Tekstit tukevat toisiaan.

Pidin kokoelmasta, mutta jotakin perin ärsyttävää siinä oli. On hyvä, kun teoksella on jotakin sanottavaa. Mielestäni sanomisen tarve ei kuitenkaan saisi ohittaa täysin kirjallisia arvoja. (Tai ehkä Atorox-esiraatilaisuus vain on pehmittänyt pääni niin, etten ymmärrä enää kuin selkeitä, lineaarisen draaman kaaren sisältäviä tarinoita.)

Ei kommentteja: