Hannu Rajaniemi: Kvanttivaras (2010)

***

Rajaniemen Kvanttivarasta hypetettiin ilmestymisensä jälkeen niin paljon, että odotukset olivat todella korkealla. Liian korkealla - kuten yleensäkin. Hypetys ei tietenkään ole Rajaniemen vika, eikä teosta voi moittia vain siksi, ettei se pystynyt täyttämään ylisuuria odotuksia. Juoni itsessään oli melko tavanomainen, ja Kvanttivarkaan ehdoton vahvuus onkin sen luoma tulevaisuuden maailma. Teoksessa esitelty teknologia on niin kehittynyttä, että se nykyihmisen silmiin vaikuttaa lähes taikuudelta. Se laittaa myös miettimään, missä määrin tällaisessa maailmassa elävät ihmiset ovat enää samanlaisia kuin me.

Tapahtumat lähtevät käyntiin, kun mestarivaras Jean le Flambeur tullaan pelastamaan Sobornostin dilemmavankilasta. Flambeurin vapaudelle on kuitenkin ehto, hänen on suoritettava vapauttajansa, Mieli-nimisen naisen hänelle antama tehtävä. Tehtävänanto vie hänet Marsiin, Oublietten vaeltavaan kaupunkiin. Marsissa käytettävä teknologia, kuten gevulotin kautta jaettavat yhteismuistot, ovat vieraita myös Flambeurille, ja tätä kautta mahdollistuu edes hiukan yksityiskohtaisempi ideoiden esittely lukijalle.

Infodumppiin kirja ei kuitenkaan sorru, ja Flambeurin kautta tapahtuva esittelykin jää niin vähäiseksi, että päävastuu asioiden ymmärtämisestä jää lukijalle. Alussa tämä aiheuttaa hämmennystä ja sekavuuden tunnetta, mutta tarinan edetessä termit tulevat tutuiksi ja ilmiöt saavat jonkinlaisen hahmon lukijan mielessä - mahdollisesti erilaisen eri lukijoilla.

Vaikka teoksessa oli paljon hyvää, jokin sen lukemisessa takkusi, ja sainkin kehitettyä lukemisesta useamman viikon mittaisen urakan. Jatko-osat tulevat varmastikin luetuksi, mutta erityisen suurella innolla en niitä odota. Luin Kvanttivarkaan osana scifihaastetta (jonka kanssa alkaa tulla aikamoinen kiire...) sijoittaen sen kategoriaan "aikuisten science fiction".

2 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Minulla tässä kirjassa pisti silmään termistön ja käsitteiden tämänhetkisyys. Iso osa niistä oli semmoisia mitä tunnistaa kun on seurannut muutaman viime vuoden ajalta netissä käytyä keskustelua, mutta vaikka ne olikin taidolla sijoitettu tulevaisuuteen ja spekuloitu että millaisiksi ne kehittyisivät tulevaisuudessa, niin silti jäi mietityttämään että kuin hyvin tämä kirja tulee kestämään aikaa.

Mutta onko tämä lopulta niin uniikki ominaisuus kirjassa, kaikki nuo peilaavat aikaansa. 50-luku atomeineen ja niinedespäin. Jotenkin tuo tuntui korostuvan silti. Mitenhän hassun naiivilta tämä tulee näyttämään parinkymmenen vuoden päästä.

Nadja Sokura kirjoitti...

Itse en ole tämän alan keskustelua seurannut, joten käsitteet olivat minulle aivan uutta ja oletin ne paljolti Rajaniemen omiksi ideoiksi. Jos kirjan käsitteistö todella on arkipäiväistä itsestäänselvyyttä kaikille parinkymmenen vuoden päästä, niin kirja voi tosiaan saada koomisiakin sävyjä siinä vaiheessa. Kestääkö teos aikaa vai ei - no, sen näyttää vain aika :)