Guillermo del Toro ja Chuck Hogan: Lankeemus (2010)

**½

Luettuani trilogian ensimmäisen osan Vitsaus ajattelin jälkimmäisten osien jäävän lukematta. Tartuin Lankeemukseen kuitenkin lomamatkalla muun lukemisen puutteessa, ja kyllä se ihan oivaa viihdykettä olikin. Jatko-osa osoittautui edeltäjäänsä paremmaksi ja onnistui herättämään kiinnostusta loppuratkaisuun sen verran, että kolmaskin osa täytynee lukea.

Yritys vampyyri-invaasion alullepanijan, Mestarin, tuhoamiseksi on epäonnistunut, ja näyttää siltä, etteivät tavanomaiset vampyyrintappokeinot tehoa tähän ikivanhaan verenimijään. Vastakkain eivät ole vain ihmiset ja vampyyrit, sillä myöskään muut Muinaiset (=vampyyrien eliittiä) eivät ole innoissaan Mestarin tavasta levittää hallitsemattosti heidän hienoa verenperintöään.

Kirjassa on paljon hyvää, mutta liikaa kliseitä. Tässä osassa yhtenä pääjuonteena on Occido Lumenin tavoittelu. Hopeakantinen kirja sisältää symboleja, joissa on avain ratkaisuun. Lisäksi yritetään selvittää Mestarin todellista nimeä, koska se antaa vallan olentoon. *haukottelee*

Alastair Reynolds: Pääteasema (2010)

****


Hän käveli kumpareelle, jolla Meroka jo seisoi aivan samoin kuin hän itse oli seisonut edellisiltana ja katsellut Spearpointia. Torni kohosi siellä yhä, edelleen valaistuna purppuran ja oranssin väristä auringonnousua vasten: Se oli kuin valopisteiden täplittämä tikari, joka oli survaistu maailman ihon läpi ja kimmelsi nyt kylmässä kaukaisuudessa, liian lähellä jotta hän olisi voinut tuntea heidän matkustaneen merkittävän kauas ja liian kaukana tarjotakseen turvaa.


Reynoldsin kirjat eivät ole koskaan pettäneet, eikä uusin suomennos Pääteasema tee tästä poikkeusta. Tapahtumat sijoittuvat kaukaiseen tulevaisuuteen, jossa Maapallo on enimmäkseen asumatonta aluetta. Asutus keskittyy neulamaisen Spearpointin rinteille ja sen lähiympäristöön. Maailma jakautuu vyöhykkeisiin, jotka poikkeavat toisistaan käytettävissä olevan teknologian tason osalta: Neon Heightsin etuoikeutetut asiakkaat nauttivat sähkölaitteiden tuomasta viihtyvyydestä, Horsetownissa ei toimi mikään hevosvaunuja mutkikkaampi. Jos ylemmän teknologian tasolta tuo laitteita alemmalle tasolle, ne rikkoutuvat. Samoin käy ihmisille, joten vyöhykeraja kannattaa ylittää vain, jos käytettävissä on oireita lievittävää lääkettä.

Patologi Quillon on saanut peräänsä enkelitappajia Taivaallisilta tasoilta ja vaeltaa läpi vyöhykkeiden rääväsuisen Merokan opastamana. Takaa-ajajien lisäksi kaksikko kohtaa pakomatkalla monenlaisia vaaroja. Niistä vähäisimpiä eivät ole vyöhykerajat, jotka ovat alkaneet tuntemattomasta syystä siirtyillä rajusti ja hallitsemattomasti. Vaarassa ovat niin ihmishenget kuin koko sivilisaatiokin.

Sijoitin Pääteaseman haasteessa steampunkiin, vaikkei se kovin puhtaasti lajia edustakaan. Yksi teoksen maailman vyöhykkeistä on kuitenkin nimeltään Steamville ja ilmalaivat ovat tarinassa merkittävässä osassa - se riittäköön. Hiukan teoksessa häiritsi se, että se yritti olla syvällisempi kuin olikaan. Reynolds on parhaimmillaan maailmojen ja erilaisten hahmojen luojana, ne tuovat teoksiin ihmeen tuntua ja kantavat jo yksinään pitkälle.

William Gibson: Mona Lisa (1988)

**½

Gibsonin Mona Lisa on Neurovelhon aloittaman trilogian kolmas osa, minkä huomasin harmillisesti vasta lukiessani kirjaa. Ymmärtääkseni kyseessä on itsenäinen teos, mutta ehkä olisi kuitenkin ollut mukavaa, että ensimmäisestä osasta olisi ollut muistissa vähän enemmän ja että toinen osa olisi tullut luettua. Tämäkään tuskin olisi kuitenkaan auttanut siihen, että kirjasta jäi vähän valju maku, vaikka Neurovelhosta muistan kyllä pitäneeni.

Kirja kuljettaa rinnakkain neljää tarinaa, mikä osaltaan aiheuttaa sen, ettei yksikään hahmo tule lukijalle kunnolla tutuksi. Hahmoissa oli kiinnostavia aineksia ja juonenkäänteet olivat ajoittain hyvinkin mukaansatempaavia, mutta jotain jäi puuttumaan. Scifi-haasteen kyberpunk-osio tuli kuitenkin suoritetuksi, hyvä niin.